tiistai 5. marraskuuta 2013

Sardiinisaippuaa

On hassuja yhteensattumia. Eilen tapahtui kummia. Työpäivän jälkeen putsata puunasin huoneeni, joka on nyt tyhjä työpaikan marsuista (ne pääsivät vihdoin, huh, takaisin kotiinsa päiväkodille eilen - viiden viikon aikana huomasin, ettei minusta ainakaan marsunomistajaksi ole) ja läksin illan pimeissä juoksulenkille (kaameaa, kun jo viiden aikaan tuntuu että pimeys on rouskuttanut syövereihinsä!). Aloin tuntea

kylmiä väristyksiä ja jouduin ottamaan paniikinomaisia juoksuaskelia ja yrittää olla huomaamatta. Nimittäin takanani, aivan melkein liki minussa, kävi omituinen tuulahdus joka askelen jälkeen, ja lehdet kahisivat, ja se tuulahdus, tietynlainen vana, joka jäljessäni kulki, suureni suurenemistaan ja se näytti aivan joltakin näkymättömältä kummitusolennolta, jonka edestä lehdet väistyivät, ja olin jo tuntea peloittavat pedon kourat ympärilläni, olin jo kiljua kiljua 

kunnes piti nauraa. Voi naurujen nauru. Jalkaani oli juuttunut sellainen huomaamaton, kevyt narunsirpukka, joka oli kerännyt jonollisen lehtiä vanaveteensä. Eli siis kummitus olinkin minä itse. Loppulenkki meni kavahtelematta mutta olisittepa nähneet kuinka mielikuvitus ehti jo laukata nopeammin kuin ruumis.

Müncheniä perjantailta.
Ja sitten tulin kotiin ja skype-puheloitsin vanhempieni kanssa, ja siinä samalla avasin yläkerran naapurin tuoman tuliaissaippuan, jonka hän toi sillä lainasin hänelle matkalaukkuani tuossa taannoin. Innokkaana työnsin nenää lähelle kauniiseen saippuapaperiin käärittyä rasiaa, joka kummallista kyllä piti avata kuten kalasäilyketölkki, ja niinhän se sitten olikin, että saippuan sijaan käsilleni ryöpsähti öljyä. Ja sardiineja. 

Hyvä etten sentään suihkuun mennyt sardiinisaippuat käsissä. Nauratti niin, että kyynelet ryöpsähtelivät enkä saanut hillittyä itseäni, kävin jotensakin suihkussa ja meinasin uhallakin ottaa sardiinit mukaan. Loppuilta oli tarkoitus kirjoittaa. Mutta jostakin syystä ajauduin kämppiksen viereen sohvalle saman viltin alle (vilttiä on käytettävä kun lämmitystä ei vielä viitsi pistää päälle) ja katselin hänen kanssaan kaksi elokuvaa ja olen niin iloinen, että minulla on seuraa täällä, ja millaista vieläpä, koska oikeastaan ilta oli tosi tosi kiva ja syksyinen eikä yhtään yksinäinen!

Pidän lehtikuorrutetuista vanhoista taloista.
Ja tänään on kuvauspäivä. Pitää olla jotensakin nätti tai kuvauksellinen. Sitten pitää takoa takoa potkunyrkkeilytreeneissä. Olen jotenkin levoton en ehkä pysty keskittymään mihinkään kirjoitusasentoihin. Toivotan kipakkaa, hurmoksellista päivää kaikille. Toivotan myös tuulensyliä. 

Ja apua. Pitäisi varmaan alkaa suunnitella matkaa. Mutta en vain osaa. En ole ehtinyt jaksanut vielä viitsinyt varata hostelleja kuin vasta Hong Kongista. En tiedä yhtään mihin menen Filippiineillä, en tiedä vieläkään, mihin jatkan 23.12. kun laskeudun Bangkokiin. Sinne en ainakaan jää, sillä se on jo nähty. Mutta siis pitäisi pitäisi. Ehkä illalla jaksan ehdin viitsin, ehkä, tai sitten vain mennä täräytän ja katson mihin nokka vie ilman mitään suunnitelmia.

7 kommenttia:

  1. Maaria, siis kylmiä ja kuumia väristyksiä?
    Luin ne rivien välistä..:)
    Keskittymistä elämä vaatii!♥

    VastaaPoista
  2. Kaikella kunnioituksella kertomasi jälkeen voisin epäillä sinussa olevan ripaus aitoa hömppyyttä! ;-)

    VastaaPoista
  3. Hih,aika hassu saippua! Sait kyllä nauramaan myös tuolla juoksujutulla,mä jo luulin että siellä joku stalker seuraa sua mutta eihän se sellaista ollutkaan;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onneksi ei ollut stalkkeri. Pelkäsin itse ihan oikeasti jotain henkimaailman olentoa kun mitään ei näkynyt takana :D

      Poista