maanantai 17. helmikuuta 2014

Ihminen on ihmiselle susi

Olen kirjoittanut kirjan, jota kaikki eivät pysty lukemaan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että olen myös lukenut kirjoja, joita en ole kakomatta voinut loppuun saakka niellä. Yksi sellainen, jota en varmaan koskaan unohda ja joka oli pakko yliopistolla tenttiä varten lukea, on Markiisi de Saden Justine, eli Hyveellisen neidon kovat kokemukset, ja toinen, laimeampi mutta silti aiheensa puolesta melkein liian koskettava esimerkiksi Markus Nummen Karkkipäivä. Nyt olen taas sellaisen kirjan kohdannut. Että pahaa teki lukea. Kyseessä on Laura Gustafssonin Anomalia (into, 2013). 

Miksi tätä sitten oli vaikea lukea? Siksi, että kirjan aiheena on lapseen kohdistuva väkivalta. Lapseen kaiverretaan murheita, siihen porataan jälkiä, ja kaikki tämä kuvaillaan melko tarkasti. Minä inhoan väkivaltaa. Etenkin tarkkaan kuvailtua sellaista. Silti kirjoitan ja luen siitä. Ja vannon, että sekä siitä kirjoittaminen että lukeminen ovat joskus äärimmäisen vaikeita suorituksia. Etenkin, jos kirjan päähenkilöt ovat välinpitämättömiä paskiaisia, kuten Anomalian aikuiset henkilöhahmot ovat, ja jos uhreiksi joutuvat olennot, joilla ei ole puolustuskykyä. Kuten ovat eläimet tai lapset, etenkin sellaiset lapset, jotka eivät osaa vielä edes puhua.

Kuva: www.intokustannus.fi
Anomalia jakautuu eri osioihin. On Lentoemännän kirjaa, Kamalan kirjaa, Baby P:n kirjaa jne. Lisäksi on Vauvaevankeliumia, Ilmestystä. Romaani on ikään kuin jonkinmoinen julistus, joka johdattaa lukijan välinpitämättömään, byrokraattiseen maailmaan, missä paha ei välttämättä saa palkkaansa. Romaani korostaa sitä, että lapsi on viaton luonnonkappale, että ihan jokainen meistä on ensialkuun viaton luonnonkappale, ja aikuisista sekä ympäristöstä riippuu, minkälaisia meistä lopulta tulee.

Romaanissa on monta päällekkäistä tarinaa, ja kaikkien tarinoiden henkilöt kohtaavat toisensa lopussa. Tärkeimpiä ovat susilasten, Amalan ja Kamalan, tarinat sekä silmittömän väkivallan kohde, ensin vauva- sitten taaperoikäinen Baby P. Molemmissa kasvutarinoissa, mikäli näitä voi kasvutarinoiksi kutsua, aikuinen ihminen on passiivinen, pilkallisen välinpitämätön ja itsekäs hahmo - lukuun ottamatta esimerkiksi pastori Singhia, joka ottaa susien kasvattamat tytöt hoiviinsa. Koko kirja on ikään kuin lapsuuden ja lasten puolustuspuhe - eli hyvin tärkeä, herättävä, ravistava teos. Tietynlainen silmiä avaava evankeliumi. Raju kuvaus siitä, mihin ihminen pystyy, ja miten toiset sulkevat silmiään, kun ne pitäisi tiirikoida auki, kun pitäisi nähdä, kuulla hätä. Kuinka moni meistäkin tieten tai tietämättään kääntää selkänsä.

Gustafsson on näytelmäkirjailija, minkä huomaa kirjan rakenteesta. On osia, jotka on kirjoitettu näytelmän muotoon - ja jotka jäivät valitettavasti liian avoimiksi. En nimittäin aivan seurannut koko aikaa, missä mennään tai mitä tarkoitetaan. Dialogia on kautta romaanin runsaasti, ja paikoin se on hieman junnaavaa. Baby P:n tarinaa olisi voinut pätkiä lyhyemmäksi, sillä pojan äidin ja isäpuolen luonne tulevat kyllä kärkevästi esiin jaarittelemattakin. Tapahtumat toistuvat samoina ja samoina, mitä on ehkä käytetty tehokeinona, mutta tehokkuuden sijaan minua ainakin alkoivat puuduttaa jotkin kohdat Baby P:n raivostuttavien aikuisten suhteen. Muutoin romaani on rakenteeltaan piristävä, voimakas. Ja luennaltaan helppo. Kiinnostavin henkilöhahmo on alussa esiintyvä lentoemäntä.

Anomalia on herättelevä huutomerkki. Se korostaa ihmisen pinnallisuutta. Se herisyttää aikuisten silmissä lasta, lapsen oikeuksia, ja on tärkeä puheenvuoro väkivaltakeskusteluihin. Se myös muistuttaa meitä siitä, että ihminen on ihmiselle susi. Haluan tämän perusteella ehdottomasti lukea Gustafssonin esikoisen, Huorasadun. Sillä vaikka inhottaa lukea vahvoja kuvauksia, ovat ne myös yleensä niitä mielekkäimpiä, vavisuttavimpia lukukokemuksia. Ja sitä minä yritän kirjailijana tuottaa samoin kuin lukijana kirjavirrasta noukkia.

P. S. Kiitos kirjasta Kirsille Kirjanurkkaan, mistä voi lukea Kirsin arvion!

4 kommenttia:

  1. (Ollaan oltu samalla kirjallisuuskurssilla selvästi. En lukenut sitä järkkyä Justinea kokonaan. Huono valinta kirjallisuushistorian kurssivaatimuksiin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mikään paras mahdollinen kurssikirja. Mä takeltelin sen loppuun saakka.

      Poista
  2. Samat fiilikset jäi minullekin kirjasta. Vaikka oli rankka kokemus, niin silti heräsi halu saada Huorasatu käsiini. Herättelevä kirja siis. Ihminen on ihmiselle susi ja eläimelle vasta onkin. Jännästi koin tämän kirjan vahvasti myös eläinten oikeuksien puolustajana.

    VastaaPoista
  3. Eipä kestä kiitellä, terveisiä vain sinne <3

    Tämä oli varsin ravisteleva lukukokemus. Monen kuukauden jälkeenkin kansikuva herättää lukemisen aikaiset tunnereaktiot uudelleen!

    VastaaPoista