sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kesä!

Münchenissä on kesä! Herranjestas! Eilen tarkeni t-paidassa. Grilli kävi kuumana ystävien kanssa! Joki lauloi, aurinko sädehti, nähtiin tapaturma, nähtiin alaston mies, nähtiin ujoja hymyjä ja naurua!


Silmäpussit liioista unista! Kävin kävelemässä Isarin varrella ja olin haikea.
Minulla on vatsassa kipuja. Eilen levittäydyin viltille ja pyysin, että kaverit hiplaisivat selästä. Tarvitsen kosketuksen. Olen todella haikealla tuulella jo toista päivää. Nautin sinkkuelämästäni mutta kaipaisin juuri nyt jotakin muuta. Jonkun, josta välittää, jonkun, joka välittää takaisin. Aika inhimillistä. Eikös. Onneksi ystävät olivat eilen niin oivia ystäviä, että lämmittivät grillissä kiviä jotka toimivat mainiosti wärmflaschena, pidin niitä vatsan päällä ja oikoilin, ja halailin ja möyhin, minä olen jotenkin läheisyydenkaipuinen, istun syleissä kuin lapsi ja haluan lämmintä huomiota. 

Perjantaina meillä oli työpaikalla karnevaalipartyt lasten kanssa. Meitsi oli barbie.
Lisäksi olen väsynyt. Nukuin tänään, voitteko kuvitella, NELJÄÄN saakka iltapäivällä!!! En koskaan nuku niin. Tai no, heräsin puolilta päivin syömään, sitten menin takaisin nukkumaan. Viime viikon univelat piti näköjään maksaa takaisin. Olin eilen pienissä juhlissa, mutta läksin sieltä jo paaaaaljon ennen muita. Nukuin enemmän kuin kellon ympäri - ja yhä väsyttää! Eivät auta vitamiinit eivätkä mitkään. Auttaisi, jos voisin käydä vähemmän töissä ja keskittyä enemmän kirjoitushommiin mutta en voi. Nyt jo on raha tiukoilla elämisen suhteen, niin enpä voi kauheasti vähennellä työmääriäkään, blää. Tosin ensi viikko on ihana; pidämme päiväkotia auki vain yhdeksästä kahteen! Jee. Ja perjantain olemme suljettu. Ja lapsia on paikalla vain 5. Tavallaan lomaviikko, tavallaan ei.

Ystäväkultia. Eilen oli kesä! Ja minä hiplauskohteena.
Nyt kun kerran sitten ruikutan, niin ruikutanpa lisää. Rahatilanne on itse aisoissa niin tiukka, että saatan joutua hankkimaan kotvaksi jonkun sivutyön. Voi kunpa saisin kolumnistin paikan jostakin lehdestä! Sillä kirjoitussivutyö olisi nimittäin oikea unelma. Reginaan kirjoittaminen oli hyvin miellyttävää, mutta se perhanan lehti ei ole vieläkään maksanut minulle kaikkia palkkoja (lehti on minulle pari tonnia auki enkä yhtään enää kainostele sanoa asiaa julkisesti, saisi hävetä mokoma pulju!), ja tuo pari tonnia helpottaisi aika mukavasti laskujen makseluissa ynnä muissa epäolennaisissa. Miksi elämän pitää edes maksaa. En ostele mitään mutta silti raha vain valuu lävitseni. Tai sitten hukkaan sitä. Eilen olin siis kotijuhlissa eikä rahaa mennyt, mutta jotenkin kummasti kukkarostani oli kadonnut 35 euroa - jotenkin on vaikea uskoa, että kukaan niitä olisi pihistänyt, mutta mistä sitä tietää, isot kotijuhlat ne olivat, ei siellä mahtunut melkein hengittämäänkään. 

Minä ja kamerani emme pidä toisistamme. Olen ollut heittämässä sitä jo päivittäin lattiaan, koska se on typerä. Taas tärähti. Yritin ottaa kuvia kauniista Münchenistä iltavalaistuksessa mutta mikään ei tehonnut, mikään ei!
Jotta rahatilanne ei vain yhtään paranisi, menen ensi viikonloppuna Dolomiiteille Etelä-Tiroliin laskettelemaan. Jätän Wienin reissun välistä (täällä asumisen etuja on joskus tällaiset retket; valitse lähdetkö Wieniin kaupunkia katsomaan ja hauskaa pitämään vai lähdetkö Etelä-Tiroliin talviurheilemaan ja hauskaa pitämään!). Pitäisi käydä taas myös Berliinissä, en vain tiedä, milloin ehdin. Tai milloin kykenen. Joskus herkuttelen ajatuksella miljonääriydestä mutta toisaalta kivempi on näin. Elämä on jännempää, kun pitää leivän eteen raataa tai kun välillä pitää miettiä, että otanko mieluummin leipää vai matkalipun. Valitsen aina matkalipun. Sellainen eläjä. Tuhlaajatytär. Joten tämä rahasta napisemiseni on epäreilua. Itsehän minä soppani keitän. Harmi vain, olen saanut syntymälahjakseni valtavan vaeltajan sydämen. Tukahdun, jos joudun olemaan paikoillani, jos en pääse edes pikku matkoille.

Sitä paitsi oikeastaan on vain hyvä, että on rajoja. Jos minulla olisi äärettömät rahavarannot, en koskaan pysähtyisi. Nyt on pakko. Ja samalla näen asioiden monet puolet. Toivon, että kaikki pysähtyisivät joskus, olivatpa sitten kuinka varakkaita tahansa. Olenpa minä nyt filosofinen.

Ensi viikonloppuna tuonne!! Tättärää!!
Taidan ryhtyä leipomaan pikkuleipiä, on sellainen olo, ja kutsua naapurin kylään teelle sekä sympatialle. Voikaa hyvin! Ensi viikolla kirjoitan kahdesta kirjasta: Laura Gustafssonin Anomaliasta sekä Teemu Helteen Onnen maasta. Molemmat tekivät minuun vaikutuksensa.

Ai niin. Minusta on tullut töissä uutiskirjeen tekijä. Eli siis minun täytyisi tulla toimeen tuon kamerarötkäleen kanssa. Grr. Nautin uudesta tehtävästäni kyllä paljon. Työjutut ovat muuttuneet niin, että nautin nykyään melkein kaikesta töissä. Hassua. Enpä olisi vuosi sitten ajatellut, että joskus tulen pitämään päiväkotiduunista näinkin paljon. Suuri vaikutus on tietysti työtovereilla ja ilmapiirillä.

10 kommenttia:

  1. Voi jestas ,teillä taitaa olla lämpimämpää kuin meillä! Ja kyllä saisi se Regina maksaa sinulle niitä saataviasi,hyii heitä!
    Olipa söpö Barbie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saisi kyllä pikkuisen hiljaa maksella. Grrrr. Ja juu, barbiena pitää vähän söpöstellä :)

      Poista
  2. Maaria, kirjailujuudellesi on vain hyväksi, kun et kieriskele mammonassa. Pieni kärsimys, tiukkuus, niukkuus ja paljon kokemuksia, jopa rankkojakin, niistä syntyy jotakin valtavirrasta poikkeavaa. Sinua ei mahdu kolmeatoista tusinaan, joten elä sitten myös uniikki elämä.

    Kyllä se Mr. Oikea sieltä jostain sitten ilmestyy. Ehkä hän jo odottaa sinua toisella puolen maapalloa ja silmienäs verkkokalvoilla on sinun kuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana, joten toivotaanpa, että tulevaisuuden tekstini ovat rikkaita sisällöltään! Ja oi, en minä oikeastaan edes halua ketään mister oikeaa, mutta olisi kiva joku sellainen, jonka kanssa voisi seukkailla menemään - tosin tällä hetkellä nautin melkein joka päivä elämästäni yksin, joten ei minusta varmaan ole kunnon tyttöystäväksi juuri nyt..kunhan kaipailen joskus vain :)

      Poista
  3. Toivottavasti haasteesi selviävät itsellesi parhain päin. Rahaa tietty tarvitaan, mutta lahjakkuutesi rikkaus sinulla on ikuisesti. Mistä muuten keksit pukeutua Barbieksi?

    ps. Kyllä se Barbie aina Keninsä lopulta löytää... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbie tuli varmaan siitä, että olen jo vuosikausia lauleskellut Barbie Girliä vähän niin kuin kauhealla tavalla väärin!

      Poista
  4. Minä luulin, että Suomessa ei tarvitse odotella palkkoja työnantajalta, mutta kappas vain. Ei siis kannata hakeutua Reginalle töihin:D.

    VastaaPoista
  5. Paljon olet matkustellut, joskus on hyvä hiljentää...
    Leppoisaa uuden viikon alkua sinulle, Maaria. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllähän sitä hiljennelläkin ehdin..nyt esimerkiksi :) Ja viikonlopun Dolomiitti-reissu on vain rentoutumista täynnä!

      Poista