keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Unelmia, saavutuksia, aikaa

Tämä viikko on jotenkin vehreä. Uutisissa toitotetaan siitepölykauden alkamisesta. On lempeää ilmaa, kevät. Aurinko joka nurkassa. Lisäksi pääsen joka päivä töistä kahdelta, menen aamuisin aina vasta yhdeksäksi. Ja perjantaina on vapaapäivä. Eli siis on aikaa, mutta valitettavasti en tiedä miten sitä oikein käyttää. En saa aikaiseksi mitään. Väsyttää ihan koko ajan.

Lähden viimeistään perjantaina ajelemaan (taikka junailemaan) kohti Etelä-Tirolia. Vietän viikonlopun ystäväni vanhempien majatalossa Toblachissa. Laskettelen. Hiihdän. Syön vuoria sisääni ja puren niistä itseeni inspiraatiota ja lepäilen. Lisäksi syön pizzaa ja suklaakakkua. Ja yövyn huoneessa, jonka ikkunasta näkyvät niin henkeäsalpaavat rajat, että pitää nipistää itseä; olenko todella olemassa.

Baikal-järveltä vuonna 2009.
Tutustuin reilu viikko sitten paremmin erääseen ihmiseen, josta on tullut pelkästään muutamassa päivässä hyvä ystävä - aiemmin olemme tavanneet ohimennen lähikahvilassa. Hänellä on pieni, pari kuukautta vanha vauva. Hän on yksinhuoltaja, ihana pirteä ja lempeä minunikäiseni punkkarinainen, jota miehet ovat kohdelleet todella kaltoin, ja joka - kuten minä - on ammatiltaan opettaja. Tapaamme miltei päivittäin kulman takana kahvilassa (missä muuten on ihan siedettävävän makuista kahvia, sanon minä, kahvin inhoaja, joka join siellä elämäni ensimmäisen kupillisen capuccinoa pari viikkoa sitten).

Ja minä pidän hänen vauvaansa sylissä. Se nukkuu rauhalliset unet käsivarsillani ja kun se alkaa itkeä, nostan sen olkapäätä vasten pystyasentoon tai kävelen ympäriinsä. Voisin melkein haluta sellaisen oman. Ensimmäistä kertaa ikinä tuntuu siltä. Mutta tiedän, että tunne on ohimenevä eikä se ole oikeastaan mitenkään syvä - sillä öisin, kun alakerran naapurin vauva itkeä hoilottaa tuntikaupalla, tekee mieli paiskoa tyynyjä seiniin ja kiukutella ja tunkea korvatulpat omien korvien lisäksi ikkunoihin ja oviaukkoihin.

Mongoliasta. Siellä oli niin paljon tyhjää että hirvittää.
Sitä paitsi minä lähden lokakuussa maailmanympärysmatkalle. Se on unelma. Jota ei voita yhtään mikään. Olen aina tehnyt töitä unelmieni eteen - ja saavuttanut niistä monet. Esimerkiksi: minulla on ollut oma hevonen (tai siis kaksi!), sillä tarpeeksi kauan ratsastin ja hoidin hevosia osoittaakseni, että todella haluan, pystyn ja osaan. Heppoja ei juuri nyt ole, sillä ei ole aikaa taikka rahaa, mutta joku päivä vielä minulla on ikioma kauramoottorillinen ystävä.

Lisää toteutuneita unelmia: Olen kirjailija nykyään ja runoilija. Parikymmentä vuotta tehnyt töitä sen eteen ja nyt alan saada arvostusta osakseni. Olen jopa Kirjailijaliiton jäsen, ja lennän ensi viikolla Suomeen haastattelua varten - eikä minun tarvitse maksaa lentoja itse! Mikä kunnia sentään, mutta tietäisittepä, mitkä määrät työtunteja, hikeä, itkua, iloa, tunteiden koko kirjoa on tämän unelman takana! Ja mitkä määrät se vaatii yhä. Ehkä siksi olen tällä viikolla niin poikki. Vaikka aikaa olisi kirjoitella, en vain jaksa. Ei tule mitään. Turhauttavaa.

Maailma väreissä Paraguayssa 2010.
Lisää unelmia: olen juossut maratonin (inhosin juoksemista ennen mutta menin sitten haaveilemaan rajojen rikkomisesta!), hypännyt 4000 metrin korkeudesta kohti maata, käynyt haavematkoilla kuvankauniissa ja -rumissa maissa, rakastanut sydämeni pohjasta ihania, ihania miehiä sekä tullut rakastetuksi sydänten pohjista asti, olen ollut ja olen yhä onnellinen. Ja nyt haluan toteuttaa maailmanympärysmatkaunelman. Ja toteutankin. Rahahuolista viis. 

Mutta jos minulle joskus tulisi unelmaksi oma lapsi, niin kai minä sen eteen sitten tekisinkin jotain. Tosin lapsi on sellainen asia, jota ei aina tekemällä saada. Sitä paitsi minä pelkään asioita, jotka liittyvät vartalooni, joten mikäli ikinä haluan oman, saatan adoptoida. Mikä on vaikeaa, mutta mottoni on, että elämä ei olekaan helppoa eikä asioita saada, vaan niiden eteen täytyy pakertaa. Jotta niistä nauttisi enemmän.

Norjassa, Lofooteilla, 2008, lensin.
Sitä paitsi minussa on heräillyt uusi unelma. Jonka voisin toteuttaa matkani aikana. Haluaisin kehittyä potkunyrkkeilijänä. Haaveilen parin kuukauden leiristä jossakin Aasiassa. Saatan hyvin toteuttaa tämänkin, mikäli tästä kasvaa oikea unelma. Haluan osata. Potkunyrkkeily on vaikeaa mutta peijakas mitkä kiksit saan siitä. Parempaa kuin mikään - paitsi kirjoittamiskiksit! 

Muutoin minulla on nyt kummallinen tyhjä vaihe. Kuten sanottua; en osaa kirjoittaa tällä viikolla. Ihan hyvä toisaalta. On aikaa paljon. Käytän kaiken ajan ystäviin ja kotipuuhasteluun ja itseeni. Katselen vanhoja matkakuvia. Nukun, syön. Omituisinta on, etten jaksa juuri urheillakaan. Mutta ehkä ensi viikolla Etelä-Tirolissa käynnin jälkeen sisälläni on sellainen rauha, jotta voin taas kirjoittaa, ja sellaiset energiat, jotta juoksen kuin peltopyy! Kauneutta keskiviikkoonne darlings!

Vuosi sitten New Yorkissa. Tuo ihana ihana takki varastettiin 2 viikkoa sitten, mur, eikä minulla ole talvitakkia enää!
P. S. Minulle löytyi uusi koti! Ystäväni, kollegani, erosi poikaystävästään. Joka muuttaa pois. Minä muutan sisään. Koti on noin kilometrin verran etelään, mutta yhä Isarin tuntumassa. Työmatka pitenee, matka keskustaan pitenee, mutta ei paljoa. Ja asumisen hinta pysyy samana, mutta siitä hyvästä saan parvekkeen ja kaksi kissaa! Muutan ehkä jo huhtikuun alussa. 

NIIN JA UUSIN UUTINEN: Sanomalehti Karjalaisessa on tänään julkaistu arvostelu Sinun osasi eivät liiku -kokoelmastani. IIK ja IHANAA. Tosin en tiedä, mitä siinä sanotaan. Jos joku saa lehden käsiinsä, olisin iloistakin iloisempi, jos voisitte kertoa! 

12 kommenttia:

  1. Maaria, hyvä tietää; postin saamme vasta iltapäivällä. Palaan silloin arvosteluusi eli runoteoksesi arvosteluun:)

    Kiitos kivasta ja näköaloja avaavasta postauksesta, ja onnittelut Kirjailijaliitosta, Maaria ♥♥

    VastaaPoista
  2. Hurjaa, millaista vauhtia olet unelmiasi toteuttanut! Olet tosiaan mennyt etkä meinannut, ja kirjoittanutkin vielä hienoja kirjoja. Ei ihme, että välillä pitää vähän huokaista - se tekee hyvää, Helmi-Maaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varsin hyvää tekee lepäilykin! Terveisin juuri tunnin päikkäreiltä herännyt ihmisolento!

      Poista
  3. Minun haaveeni oli saada neljä lasta. Ja ne minä sain. Elämäni parhaat saavutukset:D. Siinä sivussa on moni muukin haave ja toive toteutunut. Vielä on jäänyt tulevaakin varteen unelmoitavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellistahan on juuri sekin, että kaikkia haaveita ei ole vielä toteuttanut :)

      Poista
  4. Maaria, valokuvasin kritiikkisi, sen on kirjoittanut Eija Komu.

    Aion tehdä siitä postauksen, jos et ajattele siitä kovin pahaa. Kuvan voi suurennettuna lukea, ja toisessa kuvassa olet myös sinä itse.

    Kritiikki ei ole imarteleva, se on otsikoitu Kivun ja vihan runoutta. Jos luet sen, ja olet sitä mieltä, ettei sitä pidä julkaista, otan sen netistä pois. Voit ottaa myös kuvan omille sivuillesi, onhan se sinusta kirjoitettu.

    Kirjoitan sinusta jotain ja laitan linkin sinun Pisara blogiisi.
    Terkkuja Tikkalasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aili, sain kritiikin sähköpostitse tuossa, ja minusta se oli kyllä varsin mieltä ylentävä :) Jotenka julkaise toki omassa blogissasi, jos haluat. Ainakin siis itse otin sen pelkästään hyvänä kritiikkinä! Kiitos paljon ja terveisiä takaisin!

      Poista
  5. Tiedätkö, olet selvästi niitä ihmisiä, jotka toteuttavat unelmansa - ja jotka _uskaltavat_ unelmoida. Se ei ole ihan helppoa sekään, ei aina. Jotenkin ihan voimaannuin tästä kirjoituksestasi.

    Olen muuten lukenut Sinun osasi eivät liiku -kirjaasi ja olen vaikuttunut. Blogata ehdin hieman myöhemmin, ilmoittelin äskeisessä postauksessani jääväni pienelle blogitauolle. Mutta maaliskuussa viimeistään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukavaa, jos kirjoitukseni voimauttavat :) Ja oih, sekin on erityisen mukavaa kuulla, jos kokoelmani on vaikuttanut!

      Poista
  6. Huikaisevia juttuja on sinulle tapahtunut mutta olet myös selvästi sellainen,joka antaa niiden toteutua,kaikki evät sellaista osaa. Ja onnea uuden kodin johdosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, huojentavaa, että uusi koti on tiedossa :)

      Poista
  7. Ai niin,minun haaveeni oli käydä Etelä-Amerikassa ja sitten sattumien kautta päädyin sinne asumaankin;D

    VastaaPoista