torstai 20. maaliskuuta 2014

Katsokaa nyt mun lifeä ja miten se styleilee!

Moe. Minulle iski eilen saikkupäivä. Nimittäin tiistaina päätäni iski kipu ja ääni katosi illan kansalaisopiston tunneilla, eikä kipu lähtenyt tai ääni palannut, mikä johti siihen että valvoin keskiviikkoon suuntautuvasta yöstä osan. Eilisaamuna sitten huomasin, että ei ei, en ole työkunnossa. Joten eikun soittamaan että. Kukaan ei tosin vastannut, joten jouduin hilaamaan takamukseni työpaikalle ja avaamaan ovet sijaiselle, joka oli ainoa joka vastasi.

Sitten nukuin melkein koko päivän ja söin. Teki hyvää. Viimeisestä 24 tunnista nukuin varmaan 18. Joten nyt väsyttää. Väsyttää aina kun nukkuu liikaa. Ääni sekoilee, mutta on, tuli takaisin. Päätä ei jomota. Joten tänään menen reippaasti töihin.

Voi maailma sotikaa noin!

 Sain eilen puhelun kesken jatkuvaisunieni pomolta. Joka ilmoitti, että vihdoinkin Münchenin kaupunki katsoo, että minä olen pätevä! Joten minut ylennetään 1.4. alkaen lastentarhanopettaja-titteliin (lähinnä työkokemuksen ja työtehtävieni perusteella, sillä yliopistotutkintoni ei sisällä varhaiskasvatuksesta juuri mitään, paitsi vähän kasvatuspsykaa), mikä tarkoittaa noin viittähunttia lisää nettopalkkaa kuussa. Jippii. Pääkipukin jäi vähäksi aikaa moisen telefonaatin jälkeen taka-alalle. Jotenkin todella riemastuttavaa. En tiedä miten päin olla.


Mitä teen viidellä ylimääräisellä satasella kuussa? No tietenkin laitan ne sukanvarteen, tietenkin! Nimittäin world, here I come. Parastahan on, ettei minun tarvitse eikä kannata (eikä huvita!!) ostaa esimerkiksi vaatteita tai muuta tilpehööriä. Joten voin varsin riemuiten ostaa vaikka paikkoja veneisiin tai valtamerialuksiin tai juniin. Ja viisumeita ja hostellihuoneita! Paitsi ensin pitää maksaa velat. Taidan päästä niistä eroon luulemaani nopeammin, ohoi! Voisinko jopa tulla käymään ylimääräisen kerran Suomessa?! Se olisi merkillistä, totta tosiaan.

Minäkin osaan lifestylettaa! Ainakin Prahassa. Minne menisi taas mieli kun yksi toveri siellä juuri kävi ja hehkutti.
Minä muutes eksyin eilen sairassohvallani blogisurffailemaan ja jouduin lifestyle-blogisaitille. Olen ennenkin eksynyt lifestyle-blogeihin vahingossa. En kestä niitä. Ei pahalla, jos lukijoissani on lifestyleblogaajia (ja siis no, kestän tasan kahta sellaista!), mutta en vain kestä. En tiedä, tunnenko myötähäpeää vai mitä niitä selaillessani. Ihan kuin ihmiset eläisivät jossakin pehmoisessa kuplassa, jossa on peilipinta, sillä porukka kuvailee itseään erilaisissa asusteissa erilaisia taustoja vasten, muun muassa. Onneksi mitään ei ole pakko. Eli esimerkiksi lukea lifestyle-blogeja. Tosin en tiedä miksi innostuin eilen klikkailemaan blogia blogin perään ja katsomaan jotenkin kammoten niitä lävitse. tuli jopa mieleen idea sellaisesta novellintyngästä. Taidan olla eri planeetalta. Pysyn täällä mielihyvin. Huiskutan terveisiä toiselle planeetalle, sinne missä lifen stylettaminen on tärkeintä. Ihan sellainen valkoinen rauhanlippu kätösessäni. En suinkaan tarkoita pahaa. Mutta kaikkea ei vain ole tarkoitettu ymmärrettäväksi tai minulle.

Tosin rupesin miettimään, että apua ei kai minunkin blogini ole joku ihmeen lifestyleblogi?! Oksennan jos on. Pitää muuttaa suuntia jos on. Pitää rikkoa jos on. Sitä paitsi ei tämä kyllä ole. En keskity muotiin taikka kotini yksityiskohtiin tai ystävieni juhlatarjoiluihin tai kynsieni väriin. Mutta kyllähän minäkin höpisen välillä vaikka siitä, mitä syön tai siitä, mitä kodissani tapahtuu. Minulle tämä blogi on nykyään ehkä päiväkirja. Julkinen sellainen. Tai jokin sellainen paikka, missä vain äimistelen ja murisen ja tallennan muistoja ja lukukokemuksia. Etenkin nyt, kun pakkasin päiväkirjani jo muuttolaatikkoon enkä voi sinne oikein mitään en edes tiedä missä se juuri nyt on.

Hetki Myanmarista. Haluan jo taas matkaan mutta maltan vielä.
Enää neljä yötä vaiko kolme, en osaa laskea, ja muutan. Minä en yhä edelleenkään haluaisi muuttaa. Haluaisin kahlita itseni tähän asuntoon kaikista raajoista ja sanoa, että nein heißt nein. Tänne Müncheniin on luvattu täksi päiväksi 22 astetta lämmintä. Ajattelin pulikoida ulkoilmassa, kun eilen kyhjötin vain sisällä. Haluaisin kuvitella olevani undulaatti, joka sirkuttaa. Joskus tunsin olevani häkkilintu, muistan yhä. Alkuaikoina täällä Saksassa. Kun ei ollut vielä mitään, kun päivät olivat tyhjiä ja odotin miehen tuloa töistä kotiin. Kun en osannut kieltä, kun ei ollut omaa rahaa, voi kamala mitä aikoja ne olivat. Olin hyvin hilkulla palata maitojunalla Suomilandiaan.

Löysin tuossa muuttotavaroita paiskoessani kirjeen, jonka entiselleni olin noina aikoina kirjoittanut. Mikä epätoivo siinä kirjeessä lauloi. Häkkilintu siinä lauloi. Minä olen nykyään undulaatti, joka tepastelee ympäriinsä miten sattuu. Aika jännittävää. Välillä tuntuu jopa, että olen lapsi, joka tutkii, sillä se on oppinut puhumaan uutta kieltä eikä pelkää enää. Ja pianhan tutkinkin. Koko maailman lävitse. Aloitan etelästä tai pohjoisesta, ihan sama, ja käyn sekä lännen että idän, koillisen ja kaakon, lounaan sekä sen yhden ilmansuunnan, jonka nimen olen unohtanut, lävitse, ja sitten ehkä kasvan taas. Jos haluan, jos en, mutta sen jälkeen joka tapauksessa saatan vähäksi aikaa pysähtyä.

Lumouksellista torstaita toverit!

P. S. Tein eilisiltana videobloggauksen yhdestä kirjasta. En osaa ladata sitä tänne tai siis se ei onnistu. Olisi ehkä hauskaa mutta en tiedä uskallanko.

10 kommenttia:

  1. Oi, onnea "ylennyksestä"! <3

    Tuo patsas Prahassa on HIRVEÄ! Seuralaiseni rakasti sitä, mutta hyi, liikaa minulle... Yksinkertaisesti aivan liikaa...

    PS. Luin ensin "kumouksellista torstaita toverit!"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se aika hirveä patsas, mutta ainakin järjestin siinä hauskan kohtauksen. Nauroivat kaikki :D Kumouksellisuuskin on joskus hyvästä!

      Poista
  2. Minua ei ahdista lifestyleblogit, jos niiden tarkoitus on vain tietoisesti näyttää joku kaunisteltu osa elämästä. Mutta se youtube-video, jossa äiti bloggaa, sai minut hikoilemaan. Toivottavasti minusta ei tule ikinä sellaista bloggaajaa, joka esittää maailmalle ihanaa elämää, eikä oikeasti elä.

    Mutta sinä tyttö se elät! Hyvä sinä! Ja onnea palkankorotuksesta ja uudesta onnesta:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan sillä lailla ahdista nuo blogit, sillä en niitä lue, mutta kyllä jotenkin ahdistutti kun niille eksyin..mikäs youtube-video tuo on..? En ole kuullutkaan. Ja kiitoksia onneista, aika ihanaa on kyllä :)

      Poista
  3. Onnea ylennyksestä ja palkkapussin lihavoitumisesta :)

    Ps. Luode ;)

    VastaaPoista
  4. Onnea ylennyksestä, ja malja kaikille maailman undulaateille! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea ylennyksen johdosta:) Minua eivät lifestyle-blogit ahdista,mutta koen ne ehkä hieman tylsinä,etenkin jos tyyli on mitä minulla oli tänään päällä-tyyliin.,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi en ole usein kipeänä kotona, niin ei tarvitse surffailla :)

      Poista