torstai 13. maaliskuuta 2014

Lähtemisen taito, palaamisen tuska

Viime aikoina on monet romaanit jäänyt kesken ihan vain siksi, että aikaa lukea on hyvin vähän enkä näin ollen osaa keskittyä mihinkään. Mutta erään teoksen pehmeä, nätti poljenta vei minut viimeinkin mukanaan sivujensa loppuun saakka. Kyseessä on Malin Kivelän mielettömän kauniista tuokiokuvista rakennettu romaani Muualla (Teos & Schildts & Söderströms, 2013).





Muualla on muistoja. Se lehahduttelee lukijalle välähdyksiä menneestä, tyttärien, äitien, äidinäitien ja naisten välisistä tuntemuksista ja havainnoista, yhteisistä salaisuuksista, kivuista ja iloista, kohtauksista, jotka on ehditty piilottaa mielen sopukoiden taaimpiin lokeroihin.


Kun he lähtivät, oli aina aamu.
Aina aamu kun me lähdimme.
Aina, aina maaliskuinen aamu. 

Alussa oli vaikeuksia päästä kyytiin. Kerronta etenee niin hitaasti, mutta voi kuinka kauniisti silti. Kielen avulla pääsee jo pitkälle, mikäli kielestä nauttii, ja kielen avulla pulpahtelevista tilannekuvista. On lesborakkautta ja rakkaudenjanoa, ikävää, kaipuuta. On äiti, jonka levottomat jalat vievät hänet koko ajan jonnekin joko tyttären kanssa tai ilman. On tytär, jonka äiti on koko ajan muualla vaikka olisikin fyysisesti läsnä. On esiäitiä, tätiä, New Yorkia, risteilyalusta, Pietaria, Helsinki.

Kovin useasti tätä lukiessa tuli mieleen Tua Harnon Ne jotka jäävät, koska muistaakseni tässäkin teoksessa sanotaan: "On niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät." Molemmissa teoksissa kaivataan, peitellään, rakastetaan, jäädään ja lähdetään, mutta myös palataan.

Muualla-romaanin juoni etenee hyvin hitaasti, aaltoillen, heittämällä lukijaa vuosikymmenestä toiseen ja takaisin aluksi hyvin sekasortomaisesti, mutta lopulta jäljelle jää se kyyti, jota elämäksi kutsutaan, ja kyydin tuoma helpotuksen tunne. Lukija viedään loppuun saakka varmoin ottein ja samalla niin kauniisti, että tekisi mieli jäädä asumaan joihinkin lauseisiin ja jopa henkilöhahmojen syliin. Suomentaja on onnistunut työssään erittäin, erittäin hyvin - Kivelähän siis kirjoittaa ruotsiksi. Tämän perusteella toivoisin, että tämä ei jää ainoaksi suomennokseksi hänen kohdallaan.

En äkkiseltään löydä blogiarvioita kirjasta, mutta tuolta voi lukea Parnasson kritiikin.

1 kommentti: