keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Me varhaiset madot jotka lintuun menevät

Aamusivujen aika. Päätin herätä aamuvuoroviikkoina jo puoli kuudelta. Kokeilen. Ehkä on liian aikaista, en oikein osaa mitään. En jaksa edes kynää pidellä ja kirjoittaa muistikirjaan kuten yleensä aamuisin. Kirjoitan tänne. Asunto on kylmä, lihaksiin sattuu, tekisi mieli mennä takaisin sänkyyn ja lisäksi tekisi mieli pussailla. En tiedä miksi, mutta tuo alla oleva pusuvideo on jotenkin todella koskettava. 


Kävin eilen todella rankoissa potkunyrkkeilytreeneissä. En jaksanut liikuttaa käsiä illalla - kirjoittaminen oli mahdotonta! Joten vetäydyin melko ajoissa nukkumaan ja jatkoin Salaisen päiväkirjan (maatiloilta) lukemista. Olen melko varma, etten voi enää oikein ostella maitotuotteitakaan. Mutta toisaalta aion ottaa selvää, onko mitään, mitä voi. 

Tänään on taas pitkä päivä edessä. Kahdeksan tuntia töitä (ai niin ja tänään on vielä retkipäivä, menemme taas Deutsches Museumiin, nyt katsomaan avaruusjuttuja), sitten vielä puolitoista tuntia Suomi-koulua, ja sitten vielä pitäisi viimein saada asioita aikaiseksi. Haluaisin jo viikonlopun enkä varmasti ole ainoa. Pitää keittää nyt sitä teetä ja herätä. Ehkä jaksan parit rivit nyt kun kerran ollaan jo pystyssä. Lasken jo aamuja huhtikuuhun. Lasken aamuja toukokuuhun. Joskus lasken aamuja niinkin pitkälle kuin syksyyn. Jolloin kaikki on toisin - vaikkakin olen kaikesta paljoudesta huolimatta tällä hetkellä pelkästään onnellinen ja tyytyväinen. Parempi, että on mitä tehdä kuin se, ettei olisi mitään. Sitä paitsi olen myös jotenkin elävä. Mutta kukapa meistä ei. 

2 kommenttia:

  1. On hyvä olla jotenkin elävä. Ja onnellinenkin on hyvä olla. Reippaita aamuhetkiä sinulle, toivottavasti sana juoksee!

    VastaaPoista
  2. Minä olen joskus kokeillut tuota aamuheräämistä, mutta ei se minulta jatkuvasti onnistu. Tai ehkä nyt, kun on jo valoa.

    Mutta elossa ollaan täälläkin, elossa ja hymyssä suin, kun aurinkokin paistoi koko päivän.

    VastaaPoista