perjantai 14. maaliskuuta 2014

Mietitkö koskaan, miten lautaselle päädytään?

Vähän väliä on hyvä pysähtyä miettimään mitä ja miksi. Ja miten. Ja milloin. Teen sitä usein, pysähtymistä nimittäin, etenkin jos elämä tuntuu hajoilevan käsiin ja etenkin jos aika on kortilla, sillä silloin kaipaan. En tiedä, mitä. Ehkä ulospääsyä kaikesta. Pysähdyn väkisin. Mutta joskus mietin liian myöhään. Teen tai sanon vahingossa ensin. Onneksi elämänmuutoksia ei koskaan, kai, voi tehdä liian myöhään, etenkin kun on kyse KOKO loppuelämää (eikä pelkästään omaa, vaan myös toistenkin) koskettavista asioista.

Mikä tahansa voi inspiroida ajattelemaan, kyllähän meistä kaikki sen tietävät, ja minut inspiroi elämänmuutospuuhiin juuri nyt Eveliina Lundqvistin kirjoittama Salainen päiväkirja eläintiloilta (Into Kustannus, 2014). Mistä seikasta voi päätellä, että ainakin tähän lukijaan tämä kirja teki toivotunlaisen vaikutuksen - kirja on siis vahva ja vaikuttava, tarpeellinenkin.

Aina minua ovat kiinnostaneet eläinoikeudet (mutta koskaan en ole ollut mm. niiden oikeuksia ajava aktivisti, vaan pikemminkin se, joka allekirjoittelee vetoomuksia ja välttää ostamasta eläinkokeilla testattuja tuotteita) sekä kasvisruokavalio. Kasvissyöppö olen ollut jo muutamia vuosia, mutta häpeäkseni on myönnettävä, että olen "sortunut" lihaan joskus harvoin, ja mikä kamalinta: maitotuotteita kohtaan minulla on omituinen, suorastaan sokea suhde. Olen nimittäin jotenkin aina lapsellisesti ajatellut, että lihaa ei parane syödä mutta kyllähän maitotuotteita voi nauttia, etenkin luomua, sillä maitotuotantoeläimet eivät ole liukuhihnaeläimiä, mutta voi höpsis ja herranterttuset sentään.

Kuva: intokustannus.fi

Voinko olla idiootimpi. Ensimmäisen kerran ehkä VASTA viisi, kuusi vuotta sitten (olen häpeä sentään kuitenkin jo 31-vuotias) aloin ryhdistäytyä typerässä ajattelutavassani ja ajatella tarkemmin. Veganismi houkutti, mutta en sille tielle lähtenyt, sillä jokaisessa meissä on paheemme. Minussa se on ollut tähän päivään saakka juustot ja jäätelöt ja MAITOsuklaa (ja juhlatupakointi ja satunnainen humalahakuisuus ja siivottomuus ja äkkipikaisuus ja niin edelleen ja niin edelleen) mutta nyt jos koskaan on tullut aika kasvaa ulos nautinnonhakuisesta elämäntyylistä ja nauttia ihan muista jutuista. Nimittäin en kestä a) eläimiin tai b) lapsiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua, en sitten yhtään, ja jos omilla valinnoillani voin edes vähän vaikuttaa yhtään mihinkään, teen sen.

Olen elänyt jossakin kuplassa - kuten varmaan suurin osa meistä. Keskittynyt vain tienaamaan kattoa pään päälle ja avokadoja lautaselle sekä kirjoittamaan romaania romaanin perään. Hyi minua! Toki sitä vähän väliä törmää kamaliin uutisiin tai videoihin kaikenmaailman epäoikeudenmukaisuuksista, mutta olen keskittynyt milloin mihinkin yksittäiseen aiheeseen (kuten Pintanaarmujen aikaan perheväkivaltaan) unohtaen muun - eikä niin kapeakatseinen saisi todellakaan olla. En minä ainakaan enää voi. Sain pari viikkoa sitten käteeni tämän Salaisen päiväkirjan eläintiloilta, ja aloin sitä tässä alkuviikosta lukea. Aikaa lukemiseen ei oikeastaan olisi ollut mutta en voinut lopettaakaan. Sydän oli parkua jo ensisanoista lähtien, sillä kirja on nimensä mukaisesti päiväkirja, eikä siinä ole tunteita säästelty. Ei ainakaan lukijan tunteita.

Kyseessä on eläintenhoitajaksi opiskelleen maatalous- ja metsätieteiden maisterin, Eveliina Sundqvistin, päiväkirjamainen "reportaasi" siitä, mitä todella tapahtuu tuotantoeläinlaitosten suljettujen ovien sisäpuolella. Kirja on siinä mielessä luotettava lähtökohdiltaan, että Eveliina on soluttautunut tilojen sisälle eläinhoitajaharjoittelijan saappaissa ja salannut tilallisilta sen seikan, että hän eläinoikeuksia ajavana aktivistina halusi vain nähdä, millaista tiloilla oikeasti on ja miten niitä eläimiä kohdellaan. Häneltä ei siis peitelty mitään toisin kuin toimittaja- tai aktivistiryhmiltä peitellään, kun he menevät maatilavierailulle, ja hän teki tiloilla kaikenlaisia töitä kuten harjoittelijan kuuluukin.
Tämän salaatin syön jatkossa ilman fetaa päällä. Hyvää se on silti!
Kirja on erittäin nopeasti luettu - myös siinä tapauksessa, että elämä on kiireitä täynnä eikä mitään ehdi. Lisäksi se on sydäntä raastava. Välillä, pakko myöntää, myös hieman osoitteleva ja alleviivaava, mikä toisinaan ärsytti. Mutta pääasiallisesti tämä kirja teki tehtävänsä ainakin minun kohdallani: olen päättänyt luopua maitotuotteistaKIN kokonaan. Ruokavalioni on jo vuosien ajan koostunut oikeastaan pelkästään kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä ja viljatuotteista, mutta olen ollut myös yksi niistä, jotka eivät ns. syljeksi maitotuotteisiin. Lisäksi olen repsahdellut joskus (esimerkiksi huppelissa aamuöisin ystävien seurassa, kun nälkä on kourinut vatsaa ja ymmärrys on lepatellut jossakin taivaan ja maan välissä) lihajuttuihin tai syönyt sitä, mitä on tarjottu. En kuitenkaan ole vuosiin laittanut rahaa lihaan. Syy on ollut se, etten välitä lihasta, mutta myös tehotuotanto. Nyt tiedän omalta kohdaltani sen, että en enää voi laittaa rahaa maitohommeleihinkaan taikka munaan.

Lundqvistin "raportti" on ennen kaikkea asiantunteva. Lisäksi, mikä lisää kerronnan uskottavuutta, Lundqvist ei ole mikään eläimiä inhimillistävä asiantuntija: "Inhimillistäminen on sitä, että koiralle laitetaan vaatteet, niiden turkkia värjätään ja niitä kohdellaan kuin ihmislapsia. Disneyn piirretyt ovat inhimillistämistä. En harrasta sellaista. Koiran pitää saada olla koira, lehmän lehmä ja ihmisen ihminen. Se, että lehmän pitää saada olla lehmä, ei tarkoita sitä, että eläimen saisi sulkea navettaan ja riistää sen poikasen."

Mistä päästäänkin siihen, mikä sydäntäni eniten särkee: kuinka esimerkiksi vasikat (mutta myös muutkin eläimet!) erotetaan emistä jo parin vuorokauden sisällä syntymästä (vaikka niiden pitäisi saada olla äitinsä kanssa muutama kuukausi vähintään), kuinka niille annetaan liian vähän ravintoa, kuinka emät kiljuvat ikävästä, kuinka vastasyntyneet pakotetaan juomaan ämpäristä (ne eivät sitä osaa - ja niillä on tarve imeä kuukausikaupalla syntymän jälkeen - niiltä riistetään siis luonnollisia reaktioita, jos noin voi sanoa!), ja kuinka millään yksilöllä ei ole tarpeeksi tilaa liikkua. Suurin osa tilallisista potkii, ärjyy ja paiskoo eläimiä, kohtelee niitä kuin tavaraa. Eläimille, olipa sitten kyseessä lehmä, sika tai kana, ei suoda tarpeeksi virikkeitä, aluspahnoja tai hoitoa kiputiloissa.

Eläinlääkärit sulkevat silmänsä kauheuksien edessä tai ohittavat ne - mikä raivostuttaa. Miksi ihminen opiskelee eläinlääkäriksi, jos hän ei välitä itse eläimistä!? Tapauksissa, joissa tilallinen on piilottanut pahoinvoivat yksilöt johonkin, eläintohtorit sanovat tyyliin: sitä mitä ei näe, ei ole. Luulenpa, että meitä kaikkia vaivaa tämä sama ongelma. Vaivaa se minuakin joskus, tosin ei tähän ravintoasiaan liittyen, vaan ihan muilla elämänalueilla, enkä ole "viastani" mitenkään ylpeä. Että poissa silmissä, poissa mielestä. Juupa juu. Sellaista tapahtuu, mutta tarvitseeko sellaista tapahtua elävien, hengittävien ja tuntevien yksilöiden kohdalla?!

On myös aikamoista se, kuinka monen ajattelua, tai siis kaikkien meidän ajattelua, ohjataan liikaa. Kukaan meistä ei välty siltä. Jo vauvasta saakka joku näyttää meille suuntia. Kauhistuttavaa on se, että valtion ja yhteiskunnan sekä erityisesti suurten yritysten - tässä tapauksessa lihateollisuuden - taholta ohjataan esimerkiksi äitejä: "Sisareni kertoi saaneensa neuvolasta (!) oppaan leikki-ikäisen ruokailuun. - - 'Lounaalla tarjotaan vaihdellen lihaa, kalaa ja kanaa - - jauheliha on lapsiperheen suosikki - - kokolihaakin on hyvä opetella.'" Kuinka useasti minäkin olen kuullut ihmisten kauhistelevan sitä, että ilman lihaahan ei voi elää eikä saa kaikkia ravintoaineita. Pah ja hah.

Keittiöni aarteita: goji-marjoja, pähkinöitä, pellavarouhetta, oliiviöljyä, balsamicoa..en minä mitään lihoja edes tarvitse!
Minusta oli huisia, että muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudun kouluihin lanseerattiin kasvisruokapäivää KERRAN viikossa. Mikä kohu, häly ja älämölö siitä nousi. Puistattavaa. Lihaa ei todellakaan tarvitse syödä joka päivä! En yritä käännyttää ketään mihinkään, mutta on suorastaan pöyristyttävää, kuinka kapeamielistä on ajatella, että liha miehen tai naisen tiellä pitää. Ja että suomalaiset kuluttavat lihaa (by the way: hormonijalostettua ja antibioottitäyteistä "teollisuuspaskaa") 80 kiloa per henkilö per vuosi. Sehän on ihan järkyttävä määrä. Etenkin kun ajattelee, millaista lihaa ostellaan. Törkeää on myös se, että tämä laaduton liha on niin halpaa, että Suomen hintatasoisessa maassa on varmaan aika kallista elää terveellisesti vegaanina tai kasvissyöjänä.

Toisin kuin Lundqvist ajattelee, että eläimen tappaminen ylipäänsä on väärin, minä hyväksyisin (vähemmän!) lihankulutuksen, jos tietäisin, että joka ikinen lehmä, sika, kana, lammas tai mikä tahansa mönkerö, saisi elää vapaata ja virikkeellistä laidunelämää ja tulisi kohdelluksi yksilönä eikä keskitysleirivankina. Silloinhan se liha maistuisikin varmasti paremmalta!

"Porsitusosasto oli suuri. Sinne oli varattu neljällekymmenelle emakolle kullekin oma häkki. Puoli askelta eteen, puoli taakse. Ei käännöksiä, ei mukavaa makuuasentoa. Isommilla emakoilla painui kyljellään maatessa toisella puolella selkä ja toisella puolen nisät kaltereihin. Kun eläimet nukkuivat, niiden pää oli ruokakaukalon alla ja takapää osui häkin rakenteisiin."

Olen onnellinen siitä, että nykyisellä työpaikallani, johon tulee ruoka eräästä catering-yrityksestä, tarjotaan vain kasvisruokaa. Lapset pitävät siitä, vanhemmat pitävät siitä - lihaa syödään sitten kotona, jos syödään, eikä sitä joka aterialla tarvita. Meillä on myös yksi lapsi, joka ei syö lainkaan lihaa vanhempien vakaumusten tähden. Ja kuulkaas siinä vasta terve lapsi onkin: tuskin koskaan kipeänä ja aina energisenä touhuamassa.

Käyn kerran viikossa ratsastamassa (no joo, viime kerrasta on jo 4 kuukautta, mutta kunhan tässä taas ehtii säännöllisyyteen, niin sitten!) Münchenin eteläpuolella maaseudulla. Ridailen maastossa, ja matkan varrella ohitan tai lävistän aina maatiloja. Laidunkausi täällä on paljon pidempi kuin Suomessa, ja aina ne lehmät siellä ulkona ovat milteipä jokaisen bauernhofin kohdalla. Joten jotenkin ehkä sokeasti olen ajatellut, että baijerilainen tuotanto on eläinystävällistä. Lisäksi kesäisin vuorivaelluksilla näkee toisinaan lehmiä parintuhannen metrin korkeudessa laitumella. Jotenkin sellainen onnellinen olo on aina tullut - ja sen jälkeen on hyvillä mielin tullut osteltua kaupasta baijerilaista maitoa tai jogurttia esimerkiksi. 

Minä ja heppa ja lehmä. Alpeilla. Vuoren laella. Vuonna kaksi vuotta sitten ainakin.
Ratsastuslenkkini varrella on myös kanala. Se on pelottava paikka. Ei sinne sisään näe, mutta kun sen ohi ratsastaa, tuntuu että on sisällä kauhuelokuvassa. Että nyt ohitetaan jotain hirttotaloa, jotain kellarivankilaa, jotakin kamalaa. Niin kamalaa melua, raatomaista huutoa sieltä kuuluu. Voin vain kuvitella kuinka monta tuhatta tepastelijaa siihenkin tönöön on suljettu. Hevoset tuolla ratsastusmaillani ovat melkein joka tallilla ulkona päivisin, ja niiden karsinat ovat tilavia sekä sellaisia, että ne näkevät ulos. Mutta on yksi (kalliita kilparatsastushevosia täynnä oleva) talli, missä hevoset eivät pääse koskaan karsinastaan muualle kuin maneesiin treeneihin. Grr. Kyseisen tallin ohittaessani ajattelen aina, että asiat voisi tehdä toisinkin. Enkä ymmärrä niitä ihmisiä, jotka tekevät noin. En sitten yhtään enkä todellakaan, etenkään kun ei ole kyse rahasta eikä tilasta, vaan jostakin ihan muusta, mitä en siis ymmärrä enkä näin ollen voi selittää.

Että sellaista tällä kertaa. Tämä Lundqvistin kirja on tärkeä kirja lukea. Haluan myös lukea v. 2012 Tieto-Finlandian voittajan, Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut, tämän jatkeeksi. Oma ostoslista menee osittain uusiksi jatkossa. Siitä jäävät pois nimittäin juusto, jogurtti ja maito (sekä munat, mutta niitä ostan tyyliin kerran kahdessa kuussa leipomista varten, jotenka ei paljon uuden oppimista ole). En juurikaan pidä soijasta, soijarouheesta tai tofusta. Mutta kyllä tasapainoisesti voi syödä ilman mokomiakin. Onneksi minulla on mainio vegaanikeittokirja (nimeltä Vegaanin uusi keittokirja) sekä todella paljon valinnanvaraa ruokakaupoissa; täällä Saksassa kun riittää vaikka mitä kasvisruokailijalle ja vieläpä ystävällisiin hintoihin. On omia biosupermarkettejakin melkein joka kulmalla. Münchenissä on myös aivan mahtavia kasvisruokaravintoloita. Ainoa, mitä pelkään, on, että miten selviän vegaanina maailmanympärysmatkallani, jonka aloitan tämän vuoden lopulla. Reissussa kun tulee väkisinkin vastaan ääriolosuhteita, missä on ehkä pakko syödä sitä, mitä on tarjolla. 

Joten en voi sanoa muuttuvani 100 %:sti vegaaniksi. "Veganismi on elämäntapa, jossa ei syödä mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita, käytetä eläinperäisiä vaatteita tai tueta eläinten hyväksikäyttöön perustuvia palveluita tai eläinkokeita." (lähde: www.vegaanituotteet.fi) Nimittäin minulla on aina ollut se periaate, että kylässä syön sitä mitä tarjotaan (ellen ole etukäteen kertonut, mitä en syö, mutta joissakin kulttuureissa on erittäin epäystävällistä ensinnäkin kieltäytyä jostakin tai toivoa etukäteen jotakin) ja lisäksi "ääriolosuhteissa", kuten vaikkapa kävi Filippiineillä avustustöissä, syön myöskin sitä mitä on, etenkin, jos seinän takana ollaan kuolemassa nälkään. Ja niin - en tiedä, pystynkö kieltäytymään esimerkiksi isän tekemistä kalaruuista, sillä tiedän, että kala tulee perheessämme pöytään mökkijärvestä itse kalastettuna - tosin kai ne kalatkin kärsivät kivusta, kun niitä ei heti tapeta. Joten katsotaanpa sitäkin. Tällä hetkellä on niin hurjistunut mieliala ja sellaisia kuvia päässä, että oksettaa ajatus minkäänlaisesta joskus eläneestä asiasta nielussani.

Mutta siis eipä minun kenellekään tarvitse perustella valintojani. Riittää, että tiedän itse, mitä teen ja miksi tai mitä syön tai en syö - ja miksi. Tai että mitä kosmetiikkaa käytän, mitä en (tästä kuumottavasta aiheesta voisi kirjoittaa sitten tuhat sivua lisää!). Lähipiirissäni on paljon heitä, jotka eivät näistä asioista välitä, mutta se ei vähennä rakkauttani heihin, tiedoksi vain, darlings. Minulla on minun valintani ja ajatukseni ja teillä on teidän, mutta silti haluaisin, että lukisitte edes tämän teoksen. Please.

Ihan mielettömiä herkkuruokaohjeita tässä kirjassa, jonka sain lahjaksi Suomen ystäviltä pari kesää sitten.
Sitä paitsi olen kovin paljon urheileva tyyppi, joka tarvitsee proteiininsa ja vitamiininsa, enkä ole kärsinyt mistään puutostiloista aikakausiin. En siis usko, että myöskään vegaanina kärsisin. Olen nimittäin tutkivaa tyyppiä. Alan nytkin tutkia interneetin ihmeellisestä maailmasta sitä, miten pystyn, miten voin. Lisäksi tuossa Vegaanin uudesta keittokirjassa on alussa sivukaupalla tietoa veganismista, eläinten kohtelusta, urheilevan vegaanin ruokavaliosta jne. Ainoa, mistä jään lihattomana paitsi, on B12-vitamiini, jota saa kuitenkin esim. joistakin kasvispohjaisista jogurteista.

Ja minulle voi, oi kivat ihmiset tai epäkivat, antaa linkkivinkkejä esimerkiksi vegaanisiin ruokaohjeblogeihin ja niin pois päin, sillä pidän kamalasti syömisestä ja hyvästä ruoasta. Tulen ehkä jatkossa paljastelemaan täällä kokeilemiani reseptejä tai herkkuja, joihin törmään, kuten tässäkin postauksessa näkyy. Joten en voi olla hehkuttamatta, kuinka autuaan herkullista on munakoisolevite! Ja täysin vegaanista. Parempaa kuin voi tai juusto! Ja onneksi onneksi lempiruokaani on tulinen thai-curry. Siihen heitetään kookoksesta lypsetyt maidot eikä yksikään olento ole joutunut sen takia lusimaan meluisassa, haisevassa, pimeässä ja ahtaassa tilassa. 

Ah en minä mitään voita taikka juustoa edes tarvitse kun on tätä!
Toivottelen hivelevää viikonloppua kaikille! Minä pääsen tänään jo yhdeltä töistä, jonka jälkeen käyn vetämässä intervallijuoksutreenit. Jos jaksan, väsyttää, on ollut rankka viikko. Onneksi tänään Münchenissä on lähemmäs 20 astetta lämmintä. Nyt minun täytyy. Moikkis!

17 kommenttia:

  1. Kuulostaa hurjalta kirjalta, jolle riittää lukijoita. Minusta tuli kasvissyöjä teininä ihan siitä syystä, että mahani oli aina kipeä. Lasten myötä ruokavalio monipuolistui, mutta pian huomasin syöväni jälleen pelkkiä kasviksia, kunnes rauta-arvoni olivat alamaissa. Rautaa ei saa kasvisruuasta. Ruokalautanen on kuitenkin aina puolet kasviksia.
    Seuraan eläinten oloja, enkä pidä tehotuotannosta. Onneksi meillä on ihmisiä, jotka ajavat eläinten asioita, mutta kohtuudella. Syön ennemmin kalaa, mutta pakko joskus täydentää kehon rautavarastoja. Pelkkä ruisleipä ei sitä tee...ja minulla on kammo pillereitä kohtaan, koska niisä on kaikenmaailman lisäaineita mm. liivatteita, jotka ovat peräisin eläimestä.
    Työpaikan maahanmuuttajalasten vuoksi olen oppinut ruuan sisällöstä tietämään ihan eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kohtuus kaikessa on hyväksi. Minä olen tankannut rautaa mm. tuoreesta pinaatista, herneistä, pavuista ja kuivatuista hedelmistä. Minulla on ollut anemia kaksi kertaa elämässä mutta ei viime aikoina, enkä usko, että siirtyminen veganismiin sitä muuttaisi, sillä syön hyvin monipuolisesti - tai siis aion jatkossakin syödä :)

      Poista
  2. Voi apua. Mua välillä ällöttää liha, mutta en ole jaksanu alkaa perehtymään kasvisruokiin kun hyvä että saa aina edes jonkun ruoan pöytään ;) Eikö se Olgan keittiössä ole sellanen kasvisruokakirja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tuttu tuo Olgan keittiössä mutta kiitoksia vinkistä, minäpäs resessöin :) Kasvisruokien laitto ei ole mun mielestä sen aikaa vievempää kuin liharuokienkaan, siis jos puhutaan nopeasta arkiruoasta..mä heitän sua kunhan muistan yhdellä tosi hyvällä reseptillä ;)

      Poista
  3. Pakko kommentoida. Ensinnäkin hienoa, että olet päätynyt noinkin valtavaan elämänmuutokseen. Mutta, älä tee sitä vain yhden kirjan perusteella. Minua ärsyttää suunnattomasti näiden paljastuskirjojen ja -dokkarien skandaalinhakuisuus. "Suurimmalla osalla tiloista eläimiä kohdellaan huonosti" - en usko. Minua kiinnostaisi tietää miten monta maatilaa on jätetty mainitsematta, koska eläimiä kohdeltiin asiallisesti? Olen kasvanut maaseudulla ja viettänyt suuren osan lapsuuttani maa(maito)tiloilla, yhdelläkään ei lehmiä taatusti potkittu tai hakattu tai niille huudettu. Päinvastoin, niillä oli nimet ja niitä kohdeltiin yksilöinä. Toki epäkohtiin pitää kiinnittää huomiota ja niihin pitää puuttua, mutta ei sillä asenteella, että kaikki maatilat on joitain helvettejä. Ja niihin eläinten oloihin voi jokainen kuluttaja vaikuttaa omilla valinnoillaan, aloittaen vaikkapa siitä että suosii luomua.

    Toisekseen, tulet huomaamaan miten valtavan paljon aikaa ja vaivaa vegaanius vaatii. Päänvaivaa eivät tuota vain ravintolakäynnit ja matkailu. Vegaanius ei ole luonnollista, minkä todistaa se yksinkertainen fakta, että jokaisen vegaanin on turvauduttava ravintolisiin. Pysäkseen terveenä, on vegaanin suunniteltava ateriat todella tarkkaan. Puhun kokemuksesta, vietinhän monia kuukausia vegaanina järkytyttyäni eräästä dokumentista. Ajanpuutteen takia ruokavalion suunnittelu ontui ja seuraukset olivat aika karuja: totaalinen väsymys, jatkuva sairastelu, hiustenlähtö.. . Vegaanit maidon-, lihan- , jogurtin- ym. korvikkeet ovat muuten useimmiten täysin ravintoköyhiä ja pitkälle prosessoituja höttöjä - niihin ei todellakaan kannata kenenkään perustaa ruokavaliotaan!

    Eräs asia, joka terveyshuolien ohella lopullisesti katkaisi oman innostukseni vegaaniuteen, oli monien vegaanien käsittämätön ylemmyydentunto, suvaitsemattomuus ja radikaalius, johon tulet törmäämään jos yhtään tutustut vegaanifoorumeihin yms. Siellä huudetaan suoraan murhaa lihansyöjille. Siinä vaiheessa, kun omasta ideologiasta tulee se ainoa oikea, ollaan pahasti metsässä.

    Toivotan sinulle kuitenkin tsemppiä elämänmuutokseen, toivottavasti se sopii sinulle paremmin kuin minulle! Mutta unohda liiallinen ehdottomuus - se ei tee elämästä kovin kummoista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutos ei ole valtava elämässäni, siitä poistuvat nyt vain maitotuotteet..joten en usko, että sen enempää vaivaa joudun näkemään ravinnonsaantini suhteen kuin tähänkään asti. Mulla on, kuten sanottua, ihan mahtava, monipuolinen reseptikirja, ja ideoita itselläkin ruokien suhteen. Olen vähän eri mieltä kanssasi: en tule tarvitsemaan ravintolisiä juurikaan. Ainoastaan B12-vitskua pitää popsia jotain kautta. Noita soija- yms. tuotteita en ole koskaan oikein diggaillut, joten katsotaanpa, tulenko niitä edes käyttämään.

      Itse asiassa tässä kirjassa mainittiin myös sellaisia tiloja, missä asiat eivät olleet aina aivan kamalan kurjasti. MUTTA tosiasiahan on, että lihankulutus on moninkertaistunut viime vuosikymmenten aikana > lihateollisuus kasvanut > tilojen koot kasvaneet > aika ei riitä eläinten yksilölliseen hoitamiseen, vaan ne ovat liukuhihnatavaraa. Pienet maatilat eivät enää pärjää isojen rinnalla, vaikka niitäkin varmasti vielä on, mutta minä uskallan väittää, että asiat ovat toisin kuin silloin kun olimme lapsia.

      Minä teen tämän yksin enkä tarvitse tähän yhteisöllisyyttä taikka tukea muilta. Ei olisi edes aikaa viettää millään foorumeilla. Jos tarvitsen tietoa/ohjeita/apua, etsin sitä kirjoista tai asiallisilta, tietorikkailta nettisivuilta tai ystäviltä - en foorumeista. En valikoi myöskään ystäviäni/seurustelukumppaneitani sen perusteella, mitä he syövät - itse asiassa täällä Münchenissä minulla ei ole yhtään vegaaniystävää, vain yksi kasvissyöjämies, jonka kanssa emme edes ikinä puhu ruokatottumuksista, kunhan saatamme maistaa toistemme ruokia grillailutilaisuuksissa.

      Eli siis enpä usko, että vegaanius vaikuttaa elämääni muiden silmissä yhtään millään lailla, sillä en todellakaan ole ryhtymässä mihinkään aktivismiin, vaan kyse on puhtaasti omista valinnoista ja tavoista elää - ja sitä kautta toivon, että pystyn vaikuttamaan maailmanmenoon hiljaisella tavallani.

      Kiitoksia tsempistä, uskon, että sopii minulle tämä muutos :) Ja kuten sanottua: en tiedä, mitä teen tilanteissa, joissa istun mökillä ruokapöydän ääressä, ja isä kantaa eteen kalaa. Tai tilanteissa, joissa olen jossakin aavikolla, eikä mitään oikein ole. Luultavasti otan iloiten vastaan sen, mitä on.

      Poista
    2. Useahan juottaa lemmikkikisoillee maitoa tai kermaa, ja antaa kissoilleen valmisruokaa, joka on usein valmistettu lihasta. Sama juttu koirilla, mutta ne eivät juo maitoa.

      Poista
    3. Niin no, ne puutokset näkyy vasta viikkojen, kuukausien päästä, jos ovat tullakseen (omalla kohdallani meni n. puoli vuotta!). Kyllähän pohjois-/keskieurooppalaisen vegaanin on melkeinpä talvisin käytävä myös d-vitamiinipurkilla, kun sitä ei kaloista ja munista saa ja aurinko ei paista.;) Monet popsivat myös rautavalmisteita. Tämä on tietysti yksilöllistä koska jokaisen tarpeet vaihtelevat - mutta sehän ei riitä että esim. maitovalmisteet jättää vain kokonaan, vaan on katsottava, että sen kalsiumin, d-vitamiinin ym. saa sitten jostain muualta. Juuri tämä tuotti itselleni suuria vaikeuksia.

      Käsitän toki, että pientilallisilla on ahdasta ja ajat ovat muuttuneet (olenhan itsekin täysin tehotuotantoa vastaan ja ihan samoja argumentteja käytin kuin sinä vegaaniksi ryhdyttyäni!). Mutta kun olemme täällä Saksassa siinä mielessä onnellisessa asemassa, että voimme oikeasti ostaa luomua ja vieläpä lähituotettua melkeinpä jokaisesta marketista (ja jopa suoraan tiloilta, jos ihan 100% varma haluaa olla!). Suomi laahaa tässä(kin) asiassa valitettavasti muuta Eurooppaa jäljessä. :(

      Ehkä siksi korvaani särähti ehkä se, että melkeinpä niputit ne alppilehmät samaan sarjaan sen kirjan tehotuotannosta maalaamien kauhukuvien kanssa. Ne alppitilat kun ovat juuri niitä pientiloja, joissa eläimiä kohdellaan todella hyvin ja joita pitäisi tukea, jottei painetta siirtyisi yhä enemmän tehotuotannon suuntaan. Jos sen pienimuotoisenkin maidontuotannon näkee riistona, niin toki on okei siitä pienestäkin luopua. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että niitä alppilehmiä onnellisempia lehmiä saa hakemalla hakea, ja että niiden maidon nauttimisesta ei pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa! :)

      Ja kuten jo sanoin, minusta on hienoa, että olet päättänyt luopua kaikista eläintuotteista. Halusin vain tuoda esiin sen puolen, että se ei aina ja kaikille ole yhtä helppoa kuin vegaanin elämäntavan puolesta puhujat usein väittävät.

      Poista
    4. Niin, eihän se aina ja kaikille ja etenkään kaikkialla ole helppoa. Pieniä tiloja täytyykin tukea - enkä nyt sano, ettenkö koskaan enää ikinä mitään maitotuotteita käyttäisi. Jos tiedän 100 % varmasti, että jokin tuote on oikeasti onnellisesta eläimestä, kyllä minä joskus harvoin saatan sellaista ostaakin. Kuten sanottua en ole koskaan ollut liian radikaali ja absoluuttinen. Mutta tervetuloa vain kimppakokkailemaan kanssani jotain tosihyvää :)

      Poista
  4. Helmi-Maaria, lopetin just siihen kohtaan, jossa kiroitit niistä vasikoista, jotka erotetaan emoistaan. Tiedätkö, että kumpikin huutaa/itkee toistaan vuorokauden - vähintäin. Minä en jaksa tajuta.

    Kirjoitin just eilen johonkin blogiin, että missä ihmeessä ovat Suomen lehmät kesällä, kun niitä ei näe enää laitumilla kuin harvoin. Viime toukokuussa kun ajelimme Saksan ja Itävallan pikkuteillä, näimme enemmän lehmiä kuin yhteenäsä Suomessa 20 viimevuoteen.

    Meillä on sylty paljon lihaan. Tyttäremme vilja- ja muut allergiat olivat sitä luokkaa, että häntä ei enää olisi ilman lihaa. Nyt olemme kaksin ja voimme vaikuttaa miten syömme. Minä voisin elää ilman lihaa, paitsi sösiin kalaa, mutta meidän muu perhe ei siitä pidä, joten kuvioissa on kana ja joskus harvoin punainen liha, sillä minä en siitä enää yhtään innostu. En ole oikeastaan koskaan ollut pihvityyppi, mutta pidän gulassista, joka sekin on tavallaan Salzburgian tuliaisia. Odotan nyt kauppoihin luomukanaa, joka on saanut elää lajityypillisen ja hyvän elämän Ja todellakin toivon, että vasikat saavat juoda emonsa maitoa!

    Minusta on tulossa varmaan aktivisti. Se koskee turkistarhausta. Haluan sen loppuvan per heti. Suomen valtio suojelee elinkeinona kettujen ja minkkien eläinrääkkäystä ja vain Venäjän ja Kiinan turkishimon takia!

    Olen aina valmis barrikadeille lasten, naisten ja eläinten oikeuksien puolesta!

    Onneksi meillä on viikonloppuna grillattua lohta...

    En voi syödä enää edes salamipizzaa, sillä tajusin, että siinähän olen syönyt lemmikkiäni hevosta! Häpeä, että sen tajuaminen vei kaikki nämä vuodet!

    R. urhelee, joten hän ei halua kuullakaan, että...Käymme välillä ulkona syömässä niin, että hän saa kunnon pihvinsä. Avioliitto on kompromissia ja kun 16 vuotta oli tosi vaikeaa M:n allerrgoiden takia, sitä en jaksa, mutta luovin uusien merkkien mukaan niin, että sitä ei huomaakaan. Sanomattakin selvää, että meillä kananmunat ovat lattiakanojen munia. Mutta se on vain pisara suuressa ongelmassa...Mutta joskus pisarasta kasvaa puro, purosta oja, ojasta joki ja joesta valtameri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sehän siinä on, että joskus pienetkin teot voivat kasvaa suuriksi :) Ja kyllä, täällä näkee hyvin usein lehmiä laitumella. Onneksi! Valitettavasti kilpahevoset seisovat vuoden ympäri karsinassa vain siksi, että ne eivät loukkaantuisi. Sitä en oikein kestä.

      Poista
  5. Olipas runsas vuodatus. Minusta on aina hienoa, jos näitä asioita ajatellaan, mutta itse en ole koskaan jaksanut sitä käännytys- ja syyllistämismeininkiä, joka vegeilyyn valitettavasti usein liittyy. En oikeastaan ihmettele, että joskus saa (aiheettomasti useimmiten) kuulla, että taas ne ituhipit ja vegepellet vauhkoavat ja hurskastelevat.

    Olen itse ollut vege (en vegaani; syön jonkin verran maitotuotteita - maitoa kahvissa ja juustoa) jo yli puolet elämästäni (jestas, miten aika vierii!), mutta olen aina ollut sitä "hiljaisesti". Kerron kyllä mielelläni ajatuksiani ja keskustelen aiheesta, mutta en jaksa sellaiseen hurmoshenkiseen paatokseen ja saarnaamiseen lähteä mukaan.

    Nyt kommentoin, koska... Hmm, vegeilyyn liittyy aika paljon kummallisia käsityksiä. Esim. se ettei kasviksista saisi rautaa (tai kalsiumia). Kylläpä vain monista kasviksista saa. Minulla on ollut raudanpuuteanemiaa lapsena (jolloin söin lihaa) ja teininä, mutta ei koskaan siirryttyäni kokonaan kasvisruokavalioon.

    Veriarvoni ovat aina olleet esimerkilliset käydessäni verikokeissa. Sairastan tosi harvoin; en edes muista, milloin minulla olisi viimeksi ollut niinkin arkinen vaiva kuin flunssa saati kuumetta. Hiukset ovat edelleen runsaana päässä yli 15 vuoden vegeilyn jälkeen jne. Ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole, jos oikeasti kiinnostaa. Mutta ei se kaikille sovi. :) Ja lihaan minä en koske edes pitkällä tikulla ja luulen, ettei elimistönikään sitä enää kestäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei minusta kyllä tosiaankaan saa sellaista "ituhippiä" joka patistelee ja syyllistelee toisia. Toivottavasti tästä postauksestani ei saa sellaista käsitystä! Toisilla on toisten tavat ja minulla minun ja sillä hyvä :) Ja totta: kasviksista ja pavuista ym. saa kyllä kaiken. Paitsi B12-vitamiinin.

      Poista
    2. Ei tullut, vaikka postauksesi aika "kiivas" olikin. Mutta saahan sitä. :) Minut sysäsi kommentoimaan eniten muutamat muut kommentit liittyen vegeilyn vaikeuteen. Kun ei se ole vaikeaa, jos oikeasti haluaa. Ja sinähän syöt jo ennestään muutenkin paljon rehuja, joten muutos ei ole sinulle suuri, kuten jo kirjoititkin. :)

      Kun vinkkejä kaipasit, niin unehtui mainita intialainen ruoka, ellet jo ole fani. Intialaisesta ruuasta löytyy paljon vegaanisia ruokia, nam. Eivätkä muuten edes vastoin luuloa ole välttis kauhean tulisia (minulle tulisuus on turn off, en kestä enkä myöskään syö soijaa tai tofua). :)

      Poista
    3. Jep, intialainen safka on aina maistunut. Yhtä currya osaan tehäkin, muuta en ole kokeillut. Pitääkin :) Mä tykkään tulesta. Joten saa ytyilläkin kaikki!

      Poista
  6. Kiitos Maaria: olipa selvästi sanottu;//
    Pahantekijä vaikenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä suinkaan halunnut tällä tekstillä ketään syyllistää! Toivottavasti en aiheuttanut mielipahaa. Nyt on siis kyse vain omista valinnoistani, eivätkä ne ole välttämättä yhtään sen paremmat kuin kenenkään muun valinnat tai valitsematta jättämiset :)

      Poista