torstai 10. huhtikuuta 2014

Kasvattajien puolesta

En ole ennen ajatellut liikaa palkkaeroja. Ei ole suoraan sanottuna kiinnostanut; olen vain hankkinut leipäni ja keskittynyt tekemään sitä, mitä rakastan, eli kirjoittamaan kaikella heruvalla vapaa-ajallani. Työskennellessäni yläasteella äikänmaikkana Suomessa vv. 2006-2011 minulla oli paljon vapaa-aikaa ja siihen nähden kiva palkka. Oli myös paljon ja pitkiä lomia. Työaikoina sressiä riitti, mutta silti olin tyytyväinen palkka-työmäärä -suhteeseen. Yksikään työpäivä ei ollut samanlainen kuin edellinen enkä tainnut kuin kerran, kaksi koko viisivuotisen maikkaurani aikana aamutuimaan ajatella, ettei yhtään huvita mennä töihin. Joskus sitä paitsi opetin tyyliin klo 14-16 välisenä aikana - oi miten ruhtinaallisesti olikin silloin kirjoitusaikaa! (Okei oli niitäkin jaksoja, joina viikkotuntimäärä hipoi jaksamisen sietorajoja.)

Työtunnelini päässä näkyy valo. Lokakuun puoliväli. Sen jälkeen se on moro, työnraatoelämä, vähäksi aikaa!
Olen nyt yli kaksi vuotta tehnyt vähemmän arvostettua kasvatustyötä. Ja nyt, kun töitä piisaa ihan henmetisti etenkin kun nyt teen täyspäiväduunia, olen kiinnittänyt enemmän huomiota palkkanauhaan. Ei ole reilua, ei. Tässä teen toista kuukautta täyspäiväistä työtä, enkä ehdi saati jaksa kirjoittaa samaan malliin kuin aiemmin (ennenhän mulla oli täällä maanantait kirjoitusvapaita - ja no, Suomen työaikoihin en viitsi edes verrata!) ja mitä saan. En paljoa mitään. Siis saan sen verran, että pystyn elämään Suomeen verrattuna hyvinkin, mutta kun vertaan mitä on opettajan ja mitä on lastentarhanopettajan palkka, olipa kyseessä sitten Saksa tai Suomi, niin öhöm (ja siis korostan: en voi käydä usein Suomessa, sillä siellä on niin tuhottoman kallista, että täällä kyllä palkallani voin tehdä mitä huvittaa eikä tarvitse pennejä laskella, mutta siellä Suomessa käynnit syövät tiliäni aivan liikaa!).

Mikä ja milloin ja miksi on mennyt vikaan?! Miksi ajatellaan, että lastentarhatyö on kepeää pientä puuhastelua?! Ihan samalla tavalla joudun olemaan poliisi, varaäiti, opettaja, lohduttaja ja suojelija kuin aineenopettajanakin. Erotuksena se, etten suunnittele jokaista "oppituntia" etukäteen ja "oppilaani" ovat kymmenen vuotta edellisiä nuorempia (käytökseltään kuitenkin melkein samanlaisia niin hyvässä kuin pahassa). Ja se, että olen työpäivien jälkeen paljon kuluneempi ja väsyneempi kuin tapasin äikänmaikkana olla. Muistan tosin silloinkin nukkuneeni aina päikkärit, mistä voi päätellä, että opetustyö ja kasvatustyö kulkevat käsi kädessä ja ovat ikäluokkaan katsomatta rankkoja aloja. Niin ja nykyään en kestä hälyä. Sillä pakkotankkaan sitä töissä aivan liikaa. En uskalla edes ajatella, mitkä desibelitasot meillä töissä on. Oli tosin luokkahuoneissa yläkoulussakin, mutta päiväkodissa se on jatkuvaa. Siksi rakastankin olla ulkona - mikä sekään ei ole aina istumista penkillä, vaan meidän pitää järjestää aktiviteetteja ja tietysti valvoa ja osata ensiapuhommia. Ulkona äänet ovat vaimeampia. Onneksi edes siellä. 

Olen tehnyt opettajan kesäloman aikana myös kielikurssiohjaajan hommia. Siis lomalla töitä. En rahan, vaan huvin ja Oxfordin vuoksi. Huvinsa kullakin.
Niin. En tiedä, mikä minun palkkani tulee tässä kuussa tarkalleen ottaen olemaan, mutta suurempi se on kuin ennen, sillä olen huhtikuun ekasta lähtien täällä virallisesti lastentarhanopettajastatuksella. Lastenhoitajana sain bruttona vähän reilut 2100 euroa - nettona paljon vähemmän, sillä täällähän maksellaan tuota sairasvakuutusmaksua muutama satku kuussa verojen yms. lisäksi (palkasta lähtee myös Itä-Saksaan aina osanen, Baijerissa kun asun). Nyt käteen odotan n. 500 euroa enempää kuin ennen, ja luultavasti asia onkin juuri näin, mutta ei se silti yllä niihin lukemiin, että minua voisi kutsua hyvätuloiseksi, ehei, saati ketään muutakaan kasvatusalan työnpaiskojaa. Täällä tosin elämä on paljon halvempaa kuin Suomessa. Joten elelen herroimmaksi kuin siellä. Tällä hetkellä kuitenkin sen typerän Regina-homman takia makselen vieläkin typeryydelläni hankkimia luottokorttijuttuja, grrrrrr, joten en voi ihan mitä tahansa tehdä, kuten käydä joka viikonloppu jossakin kauempana.

Paras kiitos töistä tulee niiltä, joita opetan/kasvatan.
Täältä pääsee tietysti paljon halvemmalla mihin tahansa. Esimerkiksi pääsiäisenä hurautan kaveriporukalla tuosta noin vain Wieniin, eikä se tee edes kipeää. Mutta silti kysyn tällaisena päivänä, jona olen taas töiden jälkeen puolikuollut ja väsynyt ja korvat lommoilla, että miksi. Miksi kasvatusalan palkat ovat niin pieniä? Lomapäiviä minulla on 30 vuodessa, tarkoittaa tasan 6 viikkoa, sillä täällä ei lasketa lauantaita lomapäiväksi, mutta miksi niitä on niin vähän? Jos vertaa opettajiin? Ja mitä ihmettä, miksi opettajat yläkoulussa (täälläkin) saavat enemmän palkkaa kuin alakoulun opettajat? Työmäärä kun alempien asteiden puolella on paljon suurempi, uskallan väittää. 

Elämä on kiipeämistä. Töissä kiipeilen nykyään jopa telineissäkin lasten perässä mutta elämässä tietysti muutenkin, aina, kuten me kaikki. Mottoni on: älä tipahda kana sekä jaksa, jaksa, jaksa!
Miksi missään maassa ei arvosteta kasvatus- ja opetusalan työtä siten, että se näkyisi palkassa? Sillä loppujen lopuksihan maailma ei pyörisi ilman meitä. Mihin laittaisitte lapsenne päiväksi, jos tarhat sulkisivat ovensa? Mihin pistäisitte sormenne, suuhunneko laittaisitte, jos opettajat sanoisivat ei ei ei, ja koulut loppuisivat. Mihin menisivät lapset, mihin nuoriso, ja kuka heistä sitten kantaisi vastuun - sillä valitettava tosiasia on se, että liian monet vanhemmat olettavat opettajien kantavan vastuun lapsukaisistaan.

Nykyään jokainen loma- tai vapaapäivä on minulle ah! Arvostan! Voi kuulkaa tietäisittepä kuinka!
No, nyt minä olen kiukkuni puuskuttanut ja alan tehdä sydämeni töitä, eli kirjailijahommia, joista en tienaa leipääni enkä vuokraani. Onneksi tänään on aamuvuoro ollut töissä, pääsin jo neljältä pois, ja ehdin nyt tunnin vielä kirjoittaa ennen potkunyrkkeilyä. Sen jälkeen ehdin vielä pari tuntia ennen kuin kaadun väsyneenä sänkyyn ja ihmettelen, miksi. Tosin en kysy itseltäni, miksi teen tätä. Sillä kasvatusalan töihin on joko synnyttävä tai tunnettava vetoa. Niihin ei sovi joka iikka, enkä tiedä olenko minäkään täyspäiväisesti siihen yhtään sopiva (en! mutta nyt jaksan muutaman kuukauden täyttä höyryä kun tiedän että syksyllä on vapaus ja vapaaehtoinen työttömyys!). Mutta ainakin saan ainesta. Ajatuksia. Sekä omaan elämääni että teksteihin, joita kirjoitan. Elämä pitää nimittäin elää ja elämistä on sekin, että ei aina ehdi. Olen sitä paitsi iloinen siitä, että minulla on töitä. Kaikilla ei ole. Olen iloinen, että minulla on täällä tämä status, sillä kun palaan maailmanympärysmatkaltani joskus, saan satavarmasti töitä. Tosin kun palaan, aion keskittyä enemmän kirjoittamiseen ja tehdä vain osa-aikatyötä muualla, mikäli siihen riittävät rahkeeni.

11 kommenttia:

  1. Been there, done that. Lastenhoitotyö päiväkodeissa on todella kuluttavaa ja vastuuseensa nähden aivan liian alipalkattua. Todellakin uskon, että sinulla ei täyden päivän jälkeen ole paljon mehuja tallella kirjoittamiseen. Mulla on lastenhoitajan koulutus, mutta silti toivon, ettei enää tarvitsisi päiväkotiin mennä töihin. Tälläkin hetkellä on muutamat apuraha-anaomukset vetämässä...

    Onneksi sinäkin voit kohta nauttia taas vapaudestasi, ja tehdä sitä mitä eniten haluat tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saat apurahaa ja toivottavasti minäkin...ja kyllä, onneksi näkyy vapaus työsaran päässä :)

      Poista
  2. Minä teen erityisopettajan töitä nyt vajailla tunneilla (20 h, opetusvelvollisuus 24 h) ja se toden totta näkyy. Lukkari on sirpaleinen, joten joka tapauksessa päivät ovat pitkiä, mutta palkasta on nipistetty reilu siivu pois. Se harmittaa tosi paljon, koska en missään määrin ole koko vuonna päässyt nauttimaan "osa-aikatyön" eduista. Niitä ei ole. Olenkin päättänyt, että seuraavassa työpaikassa edellytän saavani täydet tunnit, muuten en lähde leikkiin. Ihan sama, kuinka itsekkäältä ja ahneelta kuulostan, mutta kyllä tässä on jotenkin pyrittävä tulemaan toimeen.

    Väsymystä on myös ollut melkein koko talven. Nyt olenkin sitten neljättä kertaa jo sairaana (tai kai tämä on samaa sairautta, josta luulin viime viikolla jo parantuneeni), pakkohan näillä on olla joku yhteys? Tosin kai se eka kunnon vuosi opetustyössä on muutenkin "vaarallinen", kun kaikki pöpöt tarttuu.

    En osaa edes aavistaa, kuinka haastavaa on olla töissä pienten kanssa! Minä en jaksaisi, teineissä kun on se etu, että tietää heidän kuitenkin olevan jo puolitiessä aikuisuuteen ja voi luottaa siihen, että pitävät itsestään huolta ja säilyvät elossa. Pienet tarvitsevat niin paljon enemmän ja erilaista huolenpitoa.

    Minäkään en ymmärrä, miksi eri "asteilla" maksetaan niin eri suuruiset palkat. Tai miksi eri aineiden opettajien välillä on palkka- ja opetusvelvollisuuseroja. (Tai ymmärränhän minä sen, että ne ovat neuvottelujen tuloksia, mutta miksi niitä ei päivitetä nykyaikaan!)

    Mutta minäkin olen iloinen siitä, että on töitä. Ja pidän työstäni aivan hurjan paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia! Ja ymmärrän toki, ettei kannata lähteä töihin alitunneilla :/ Väsymys ja sairasteluhan ovat täysin yhteydessä toisiinsa, joten ei ihme, jos olet kipeänä. Toivon, että joskus hamassa tulevaisuudessa palkkatilanne vähän muuttuisi..

      Poista
  3. Hieno kirjoitus. Hoitoalalla ja päiväkodeissa maksetaan yllättävän vähän palkkaa, vaikka työ on tärkeää.
    ***
    Äidinkielen opettajan pääasiallinen työ lienee kuitenkin äidinkielen opetus ja kasvatus vasta kakkossijalla. Äidinkielen OPV on matala, eli esim. reaaliaineiden opettaja saa jo vähemmän. Reaaliaineiden opettajilla on kuitenkin varsin paljon korjattavia esseitä ym.
    ***
    Suomessa on oppivelvollisuus, jossa opettajat käyttävät julkista valtaa päättäessään opiskelijoiden numeroista ym.

    Päiväkodit sen sijaan ovat vapaaehtoisia, vasta esikoulu on tulossa pakolliseksi. Päiväkodissa luultavasti lastentarhan opettaja käyttää jossain määrin julkista valtaa, eli se näkyy palkassa jossa palkassa näkyy myös koulutus, muulla henkilökunnalla on vielä huonompi palkka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, miten Suomessa lastentarhan opettaja voi käyttää valtaa..enkä tiedä täälläkään, kun olemme yksityinen päiväkoti ja pieni tiimi, missä kaikilla meistä on ihan yhtä paljon sananvaltaa. Mutta totta, hoitoalojen palkat ovat surkeat ja parannusta niihin toivoisi!

      Poista
  4. Hyvä!
    Kyllä eri kouluasteilla ja eri oppiaineissa pitäisi olla sama opetusvelvollisuus. En ymmärrä ollenkaan, miksi tämä vanha epäkohta on korjaamatta. Itse opetin yläkoulussa kieliä, joissa oli pienempi opv kuin esim. historiassa, mutta eihän kieliä ole sen hankalampi opettaa. Reaaliaineen ja äidinkielen opv:n ero on kokonainen työpäivä - perusteetonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on yläkoulun puolella perusteetonta. Mutta kyllä lukiossa äikänmaikoilla on ihan järkyt määrät luettavaa, mikä on syy siihen, etten haluaisi opettaa lukion puolella.

      Poista
    2. Olen kuullut tuosta lukion taakasta muuallakin. Pitäisiköhän siihen etsiä muutosta, kevennystä.
      Sitten vielä eläkkeellejäämisikäkin on lukiossa ollut korkeampi kuin yläluokilla. Nyt on kyllä muutokset käynnissä ja kaikki joutuvat tekemään työtä pitempään, mikä taas ei pienten kanssa onnistu millään. Ei ole otettu huomioon, että vanheneva ihminen on hitaampi ja väsyy pienten ihmisten vauhdissa.

      Poista
  5. Ja vielä, pienimmät ja heidän kasvattamisensa on raskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, kamalan raskasta. Puuh! Mutta onneksi myös palkitsevaa noin niin kuin sen suhteen, miten pienet kiittävät kaikesta!

      Poista