sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Mitä teen kun rakastan enkä?

Eilen oli taas päivä, jolloin rakastuin uudestaan ja uudestaan! Tähän kaupunkiin nimittäin. Oi että mikä Stadt. Kevät on parhaimmillaan. Puut vihertävät, kukat rönsyilevät, elämä soi. Olin koko viime viikon aikamoisella känkkäränkkä-tuulella, kiukuttelin vain kotona (töissä sentään en!) ja möksäilin. Syytän naishormoneja. Sillä enhän minä ole lainkaan sellainen ihminen, joka kiukkuaisi ja kulkisi naama rutussa. Olenkin sen vuoksi hyvin onnellinen, että normaali olotila on palannut. Se sellainen, että hymy venyy ja mekon helmat heiluvat kuin kesäsade. 

Viktualienmarkt, biergarten, kuva: http://www.knoglerhof.de
Mutta eilen, miksi minä taas eilen rakastuin tähän kaupunkiin? Siksi, että pyöräilin pitkin Isaria keskikaupungille, ostin kukkia ja multaa ja mansikoita ja hugo-minttua ja chilipuun istutettavaksi parvekkeelle Viktualienmarktilta. Sitten menin Viktualienmarktin biergarteniin radlerille entisen poikaystäväni kanssa (kuvitelkaa, meillä on jotenkin erityisen hyvät välit nyt!), sillä aiemmin päivällä kävin purkamassa vaatekaappini entisessä osoitteessa ja kun ilmoitin meneväni kukkaostoksille keskustaan, päätti herra entinen tuppautua mukaan ostamaan entiedämitä itselleen, ja sitten se kutsuikin biergarteniin, eikä sellaista voi vastustaa. Viktualienmarktilla kun on ihana, torillinen biergarten, missä on maailmankaikkeuden parasta tarkkailla ihmisiä (mulla on paha tapa - en voi keskittyä juttelemaan yhden henkilön kanssa, jos ympärillä on kaikki maailman ihmiset, sillä niitä muita pitää saada katsella ja myöskin pohtia, kuka, mitä ja miksi). 

Müncheniä ilmasta käsin. Kuva: welt.de
Eilen aurinko lämmitti, biergarten ja tori olivat täynnä, ihmisillä iloinen mieli. En pidä liian ruuhkaisista paikoista mutta Viktualienmarktilla ruuhka ei ole ruuhkaa, vaan asiaankuuluvuutta ja tunnelmallista, ja voisin istua siellä vuorokauden ympäriinsä vain katsomassa muita.

Hölskyin takaisin Isaria pitkin kotiin kukkaostokset kyydissä, syötin kissat (apua, pitää vielä totutella jonkun aikaa tähän kissaelämään) ja läksin toiseen suuntaan. Eräs kaveri on jotenkin loukannut jalkansa eikä pysty tekemään mitään moneen kuukauteen, joten me muut päätimme mennä häntä ilahduttamaan. Tehtiin tortilloja, juotiin parit oluet, ja sitten minä nukahdin sohvalle, kuten aina, sillä kaksi olutta on samaa kuin unilääkekapseli, luulisin. Olisin halunnut kotiin nukkumaan jo varhain, mutta muut halusivat istua kahteen asti iltaansa, jolloin viimein pääsin omiin lakanoihin jatkamaan vauvanunta. Ja nyt on ihanaa. Ei väsytä enää. On koko päivä aikaa. 

Kukkiva kaupunki oi!
Tosin en tiedä, mitä ehdin, sillä pitää istuttaa nyt nuo asiat tuonne partsille ja iltapäivällä tavata ainoa kirjoittajaystävä täältä. Häneen tutustuin viime elokuussa Sysmässä. Ei hän Münchenissä asu, mutta on käymässä, ja me menemme syömään kuin tuuli syö puita, ja illalla sitten kotimme täyttyy kavereista, sillä katsomme yhdessä Tatortia (se on oikeasti hyvä rikossarja enkä minä pidä krimeistä normaalisti yhtään!) ja sitten alkaa taas viikko, joka onneksi on vajaa, sillä kohtahan on pääsiäinen.

Iloitsen siitä. Pääsen Wieniin jälleen. En muista kuinka monta kertaa, kolmeko, olen käynyt Wienissä mutta koskaan en ole sieltä mitään nähnyt, muuta kuin päärautatieaseman ja ystäväni asunnon. Tällä kertaa minulle on luvattu, että pääsen kaupunkia katsomaan. Että ei bailabailata koko aikaa. Vietämme siis yhden yön Wienissä ja loput kaksi kämppikseni isän luona maalla Wienin kupeessa. Siellä on ihan hippiä. Kivaa ja kaunista ja hauskaa ja musiikkia ja ihanat ihmiset, jotka ovat kuin oma perhe, ja sääkin on kai hyvä, joten pääsemme etsimään munia ulos. Täällähän siis pääsiäisjänis on mahtiperinne. Otan oman puputakin mukaan ja toimin Osterhasena. Piilotan munat niin pahasti että kukaan niitä ei löydä. Hahaa. Miksi Suomessa ei ole pääsiäisjänisperinnettä? Meidän perheessä se oli aina se kukko joka muni munansa tyynyn alle öisin. Täällä pupu piilottelee ne paikkoihin. Minä haluaisin olla pupu. Juoksisin karkuun ja nauraisin ja sanoisin, että herranjestas mä olen pupu!

Bad bunny.
Mutta nyt höpinät pois. Villikissat riehuvat tuossa taustalla. Kämppis nukkuu. Minä juon teetä ja haluan kirjoittaa mutta en voi. On jotenkin rauhaton olo siihen hommaan. Menen mieluummin tuonne partsille ja multaan käteni. Päätin, etten koskaan rakasta yhtä paljon kuin nyt. Intohimo asuu minussa. Tämä riuduttaa. Olen varmaan tunnevammainen. Viikon ajan ollut mökötyshökötys ja nyt taas kaikki vahvat tunteet riehuvat sisälläni. Jälleenkään ei ole rakkaudenkohdetta tai siis on. On München. Ihana ihana München. Täältä minä lokakuussa lähden, tänne minä vuoden, kahden päästä palaan, ah!

6 kommenttia:

  1. Sä olisit kyllä erinomainen houkutuslintu Münchenin turismi-infoon :) HALUAN MATKALLE, HALUAN SINNE, HALUAN KAIKKIALLE SAKSAAN, HALUAN KEHITTYNEEMPÄÄN KEVÄÄSEEN. Tarvitsen rahaa, tarvitsen ajankohdan, tarvitsen koiranhoitajan, voi vietävä,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, voi, tule tänne, tule ilman rahaa :) Minun luonani saa ilmaiseksi nukkua ja syödä!

      Poista
    2. Arvaa. Minä aion käyttää pääsiäisen lentojen tutkailuun. Saattaa olla, että toukokuun lopussa putkahdan koneesta ulos Münicin maaperällä. Varo vain ;)

      Poista
    3. Oo!! Kivaa :) Tervetuloa, kerro sitten jos tulet. Olen vikan viikonlopun vuorilla mutta muuten cityssä!

      Poista
  2. Mulla on vanha ystävä Munchenissä,pitäisköhän mennä häntä visiteeraamaan,saat Munchenin kuulostamaan niin houkuttelevalta! Minulla on samanlaisia tuntoja Tel Avivia kohtaan,ikuinen rakkaus siis,aina vaan;D
    Mukavaa Wienin matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mene visiitille ja tervehdi samalla minuakin :)

      Poista