maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäispupusia tapaamassa

Pääsiäistervehdyksiä! Olin Wienissä. En nähnyt taaaaaskaaaan juuri mitään. Tai no, perjantaina ihan kivan baarin ja sen yhden linnan, ulkoa, auton ikkunasta, ajettiin kaksi kertaa sen ohi, eksymispuuhia. Ja lauantaina menimme ratikalla Prateriin, huvipuistoalueelle, mutta alkoi sataa kun pääsimme sinne. Joten kerran hurjasteltiin yhdessä laitteessa ja ajettiin takaisin kaverin kotiin. Se on ihana koti, joten mikäs siinä hengaillessa, mutta sitten mentiinkin jo Tatzingiin, sellaiseen ihanaan idyllikylään, missä vietettiin kaksi pitkää ja juhlapitoista yötä, ja minä haluaisin viimeinkin joku päivä mennä Wieniin niin, että näkisin enemmän, mutta toisaalta olipahan hauskaa. Ja ihmisethän ne tärkeimmät ovat.


Kävimme eilen myös vaeltamassa ylikauneissa Donaun maisemissa. Käveltiin varmaan kuusi tuntia. Eksyttiin, koska kenelläkään ei ollut karttaa, tai oli jotain vääriä ohjeita. Lopussa alkoi sataa. Pääsimme silti Spitziin, minne haluttiinkin, ja palkitsimme itsemme pizzalla ja skumpalla. Sitten piti ajaa takaisin himaan, oli pimeä, melkein yö. Jarrut lakkasivat toimimasta. Pelotti. Pysähdyimme huoltoasemalle, missä halusin automaatista limpparia, mutta vaikka kaksi kertaa painoin kokisnappia, sain oluen. Outoja koneita Itävallassa. Jarrut alkoivat kuitenkin sitten jo toimia. Pelattiin noppaa yömyöhään. Opin uusia sanoja. Niin ja seisoin joka paikassa käsilläni kuten videoista voi päätellä.


Syötiin yltäkylläisiä annoksia, ihanaa porkkanaleipää, tärisen. Juhlaelämä vaatii veronsa, vaikka ei olekaan nyt kyse ylettömistä juomamääristä, vaan ihan vain myöhään valvomisesta ja mässäilystä, yök..En halua nyt vähään aikaan juhlia paitsi vappuna, tulee vieraskin, pakkohan sille on kaupungin parhaat puolet näyttää ja yöt. Jouduin ajamaan tänään takaisin sieltä Itävallan vatsasta, mutta suostuin vain Salzburgiin asti, sitten alkoi kamala ruuhka. Autot melkein eivät liikkuneet lainkaan. Juuri ennen Müncheniä alkoi hurja rankkasade ja rakeitakin tuli. Melkein ei voinut enää ajaa, onneksi kaveri ajoi, olisin pelännyt. Nyt on ihana koti. Olkkari on täynnä ystäviä, mutta minä olin tässä juuri neljä päivää niin sosiaalinen, että vetäydyin juuri omaan huoneeseen hengittämään, menen kohta nukkumaan kai. Huomenna on taas työpäivä, aamuvuoro. Se sellainen normaalielämä. Haluaisin jo, että olisi toukokuu.

Kesäinen wieniläinen parvekehengaus! Moikka vain!
Vaellusmaisemistoa.

1 kommentti:

  1. Täällä on myös syöty siihen malliin, että askeettinen arki ei kuulosta ollenkaan huonolle. Eläköön siis kaurapuuro ja kuntosali!

    VastaaPoista