keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Sininen olo

Mitäpäs sitten tekisin. Keskittymisvaikeuden syövät sisälmyksiäni. Päivisin on lämmin, öisin kylmä. Kirjoitin toissayönä ulos pettymyksiä. Rakennan salaa taloja, jotka natisevat ilta-auringossa ja joiden puutarhoissa kasvaa päärynäpuita sekä viikunaa. 

Haluaisin heijata kankaita ja pestä nyrkkipyykkiä jonkin loputtoman lammen lähellä. Haluaisin voidella leipää ja kumartaa, kun linnut alkavat aamuöisin herätä. Haluaisin sopia sellaisiin rakoihin, joissa on hyvä piilotella tai tarkkailla. Ottaa kuvia. Ihailla salaa.


Ja kun muuttuisin vielä vähän, kulkisin pitkin marjapensasrivistöjä ja noukkisin oksilta kourallisia vadelmia. Söisin niitä niin, että tikahtuisin lopulta nauruun. Pitäisin samalla kädestä kiinni. 

Väsyttää, väsyttää. En ole saanut unta enkä sitä väkisin aio hakea. Viime yön nukuin melkein lävitse kylläkin. Aion tänään juosta. Aion huomenna lyödä ja potkia. Aion lopettaa ja alkaa uudestaan. 


Ei ole järkevää sanottavaa, katson talokuvia matkojeni varsilta. En ole puhunut suomea pitkään aikaan. Haen sanat jostakin ulkoa opitusta. Mietin yöllä, että ahdistaa. En tiedä mikä ahdistaa enkä tiedä, milloin se jättää minut rauhaan. Iloitsen ja niskuroin itseni kanssa rinnakkain. Olen ehkä eksynyt. Raiteiltani johonkin.





Ahdistaa ehkä se, että yhtäkkiä on ilmaantunut kaksi "ihailijaa". Oletin heiltä ystävyydet ja mitä saan; sen että täytyy välttää. Mietin; olenko itse ollut samalla tavalla jotakin sellaista kohtaan, jota olen joskus haikaillut. Kadottanut otteen juuri siksi, että en ole ymmärtänyt eroa ystävyyden ja ihastumisen välillä. Sitä paitsi voihan ystäviinkin ihastua, mutta ihastumisen voi antaa laantua ja jättää jäljelle ystävyyden, joka kestää. Ei sitä ihastumista aina tarvitse tuoda esille, sen voi piilottaa, se tulee piilottaa, jos ihastumisen kohde antaa sellaiset merkit tai siis jos ei anna merkkejä lainkaan. 

Haluan sinisen talon tänään.
Minä annan tai siis en lainkaan, mutta he juoksevat perässä ja lyövät luettavakseni viestejä, jotka saavat vain kummastumaan ja kääntymään pois. En uskalla olla tällaisissa tilanteissa. Mieluummin pyyhkisin pois. Haluaisin heidän edessään suudella jonkun toisen. Haluaisin ylipäänsä välillä aivan sietämättömän paljon rakastaa jonkun. Mutta toisaalta melkein aina olen kaikista tyytyväisin näin. Nyt on nälkä. Syön kylläisyyden ja lähden polkemaan töihin. Ei huvita, ei aina, ei tänään olen kalpea ja kyvytön. Laimea, apea, suureleinen, tympeä, ruma, loputon ja kirkas.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ihailijoiden kanssa tai että miten heistä pääsee eroon. Mullakin ollut tuollaisia tapauksia,ja pettyy,ettei toinen voikaan olla pelkkä ystävä tai ei usko että haluaa olla pelkkä ystävä.
    Tekstisi on kyllä niin ihanaa,aina! Ja tuo turkoosi hotellirakennus,apua miten ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) En usko että tarvitsen tsemppiä. Olen vain hiljaa niihin suuntiin, niin eiköhän se siitä. Eikö olekin ihana, niin monet rakennukset ovat ihania. Joskus jos oman saisi.

      Poista