torstai 22. toukokuuta 2014

Eläimellisiä työtunteja

Eilen oli piiiitkän pitkä työpäivä, mutta nyt se on ohi, hyvä niin. Tänään on luvassa vielä pidempi, yöks; aamukasista iltayhdeksään, vanhempainiltaa on ja muuta, kaikenmaailman kokoustamista, mutta onneksi siitä saa ylitunteja. Tai no, onneksi saan kuitattua miinustuntini.

Eli siis kirjoittamiselämä on kuollutta, samoin se, että jaksaisin urheilla, mikä riiipiiii rintaa, en kestä olla juoksematta, jalkani tolkuttavat, että mikä nyt on kun ei päästä. Mutta huomenna päästään ja ylihuomenna ja yliylihuomenna - päästään ihan oikein Alppeihin saakka, lähden johonkin sunnuntaina, en tiedä vielä minne. Ehkä tällä kertaa Salzburgiin asti - tai kiinnostaisi kyllä myös Bodenseen ympäristö, mutta sinne pitäisi saada kavereita mukaan enkä jaksa alkaa kysellä ja maukua että onko autoa.

Maisemia riitti. Tuolla järven ympäristössä oli kivoja vaellus- ja maastopyöräreittejä.
Käytiin eilen tutustumassa Iffeldorfissa sijaitsevaan eläinten suojelukotiin, mistä pari ajatusta heräsi. Ensin matkustettiin junalla etelään, lapset hihkuivat innosta (ja söivät eväänsä viisi minuuttia junan lähdön jälkeen mutta sellainen taisin itsekin olla, omat eväät nakersin jo ennen kuin oltiin perillä, mikä oli virhe, nälkä kuurasi vatsoja koko päivän), tosin into taisi vähän hiipua, kun vaellettiin juna-asemalta sitten reilu tunti mahtavien maisemien lävitse päämääräämme. Joka oli kuin lintukoto, pumpulipesä, eläintaivas. Siellä asusti mm. sirkuksista ja tehotuotantotiloilta pelastettuja eläimiä. Löytyi myös niitä, joita oli rääkätty, piiloteltu, pahoinpidelty - mitä vielä, sydän oli särkyä tarinoista, joita opas kertoi ja niistä itse eläimistä, jotka nyt elivät parempaa, vapaata, onnellista elämää.
Lehmillä oli vapaat tiet ruoan ääreen ja pois.
Aasit, vuohet ja ponit saivat juosta pihapiirissä vapaana, mikä oli jotenkin hurmaavaa. Lehmät oli tuotu juuri laitumelta hellettä pakoon, ja ne asustivat tilavassa navetassa, jossa ne saattoivat liikkua miten tahtoivat. Kaikilla eläimillä oli lyhyesti sanottuna hyvät oltavat. Mutta asialla on tietysti kaksi puolta; ensinnäkin tuollaisia tiloja ei ole. Paljoa yhtään maailmassa. Eli siis se ei ole kuin muutaman eläimen onni ja pelastus. Toiseksi; läpi paistoi rahastusmeininki - kesäviikonloppuisin tilalla käy kuulemma peräti 800 vierailijaa eikä sinne tokikaan ilmaiseksi mennä.

Tuolla kaverilla oli murkkuikä, joten sitä piti parhaan mukaan väistellä.
Rahastusmeininkiä tai ei, on tärkeää, että jo pienestä pitäen lapsille näytetään, miten eläimiä tulisi kohdella. Ehkä he ymmärtävät, oppivat, näkevät pidemmälle. Ehkä maailmaa voi muuttaa, jos osoittaa. Heille kerrottiin hieman siistitymmät versiot eläinten elämästä ennen, mutta kerrottiin kuitenkin, ja näkiväthän he, että nyt oli onneksi onni. Niin että suosittelen kyllä visiteeraamaan tai vaikkapa tekemään vaellusreissun ja poikkeamaan tuolla syömässä. Paikan ravintolasta saa vain kasvissafkaa. Ja taustalla näkyvät mahtimaisemat. Ja siellä voi myös uiskennella. On järveä ja muuta. Mietittiin, että tehdään aikuisretki sinne kavereiden kanssa. Että ensin kierretään Pääsiäisjärvi, sitten mennään tuonne syömään ja sitten uimaan ja sitten jatketaan kulkemista johonkin päin ja nukutaan. Hii. Hauskaa kun voi tehdä vain tunnin junamatkan päässä asioita.

Meillä oli erityinen yhteys, ah rakastan hevosten turvantuoksua, oi on ikävä ratsastamista!
Niin. Halusin vain kertoa. Kun en ehdi paneutua kirjoittelemisiin syvemmin, kuten käsishommiin tai mihinkään, enkä jaksaisikaan juuri nyt, niin kirjoitanpa nyt tällaista keittoa. Sitä paitsi ai niin. Vein eilen suomikoululaiseni jätskille. Ei ketään huvittanut sisällä oppia. Tai no kyllä me vähän opittiinkin mutta sitten oli jätskiä. En opeta enää kuin pari-kolme kertaa siellä. Ja ai niin ai niin, minulle tarjottiin kansalaisopistolta suomen alkeiskurssia ensi talveksi. Mutta piti sanoa ei ei. Sitä tarjottiin jo muutama viikko sitten. Aika sujahtelee.

Tämä pikkutyyppi on pelastettu pimeästä, likaisesta tallista nälkiintyneenä.
Olen kuin armeijalainen tai vanki, aamuja lasken. En ole tosin varma, että laskenko niitä lokakuun alkuun jo vai juhannukseen. Johonkin joka tapauksessa, mikä selkeästi kertoo siitä, että muutosten aika on. Ei vain pelkästään on, vaan on myös erittäin tervetullutta ja tarpeen. Jotta jaksaa, jotta ei kulu puhki. Onneksi on helle. Onneksi töissä on helpompaa kun voi juosta ulkona varpaat paljaana ja ai niin, tänään pitää tarjota sielläkin jätskiä, juhlitaan synttäreitämme. Saatiin lapsilta kauheasti kaikkia lahjoja. Jotenkin niitä varmaan tulee ikävä. Tai siis ei varmaan, vaan tulee. Kiintymys kasvaa silloinkin, kun on kyse ammattielämästä.

Moikkis ja keep the light burning, babes! Niin ja ai niin, olen alkanut lukea Kristiina Vuoren romaania Disa Hannuntytär. En yhä edelleenkään hakeudu tietoisesti historiallisten romaanien pariin, mutta olenhan toki jo tutustunut Vuoren esikoiseen, ja tämäkin teos on temmannut mukaansa, tällä kertaa heti alusta ja sykkien, joten pidän, ja pitäisi hakeutua useammin tahallaan niiden kirjojen pariin, joita ei yleensä lue - meinasi tulla univaikeuksia sen takia, että en malttanut lopettaa viime yönä, mutta onneksi monen yön nukkumattomuus vaati veronsa ja nukahdin kirja pärstävärkkini päällä viimeinkin, ja hiihaa, sain nukuttua kovin. Ainakin kuusi tuntia! Ah. Ja oi, ensimmäistä kertaa ikinä minut on mainittu romaanin kiitoksissa. Tuntuu vähän samalta kunnialta kuin esikoisromaanin julkaisu! Tässä kiitoksista puheen ollen mietin, miten oikein itse kiittäisin tiettyjä henkilöitä seuraavan romaanini liepeissä. Jotenkin herttaisesti pitää. Kiitoksia ei kai koskaan saa tarpeeksi toitotettua!

2 kommenttia:

  1. Niin se on tuo eläinfarmi, muutaman eläimen onni. Mutta kuten sanot, jos on optimisti - ja optimisti pitää olla - niin se on sen näyttämistä miten pitäisi olla. Nämä tienoot joissa liikut tuo mieleen nuoruuteni au pair- ajan Sveitsissä. Kaikki oli nukkekodin omaista, sievää ja puleerattua. Mutta Sveitsi on kyllä eri asia kuin München. Saksankielinen Sveitsi oli ainakin silloin 1967 kalvinistinen ja ahdistava.

    VastaaPoista
  2. Niin se on tuo eläinfarmi, muutaman eläimen onni. Mutta kuten sanot, jos on optimisti - ja optimisti pitää olla - niin se on sen näyttämistä miten pitäisi olla. Nämä tienoot joissa liikut tuo mieleen nuoruuteni au pair- ajan Sveitsissä. Kaikki oli nukkekodin omaista, sievää ja puleerattua. Mutta Sveitsi on kyllä eri asia kuin München. Saksankielinen Sveitsi oli ainakin silloin 1967 kalvinistinen ja ahdistava.

    VastaaPoista