keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Liekki jota en enää näe

Miksi miksi miksi. En saa unta, en vain saa. Olen alkanut panikoida iltaisin ennen nukkumaanmenoa, että mitäpä jos uni ei tule. Jotta eihän se sitten tulekaan, tai jos tulee, se katkeaa. Viime yönä ehdin nukkua tunnin, kunnes olin himohereillä. Luulin että olisi suinkin jo aamuviisi tai jotakin, mutta kello oli ehtinyt vasta puoli yhteen. Suutuin. En tiedä kenelle, miten.

Tässä sitten yritän jaksaa aamukahdeksasta iltakuuteen töitä. Pahennusta tuottaa se, että lähdemme työpaikan lasten kanssa pois koko kaupungista, teemme matkan sellaiseen eläinten suojelukotiin oikein junalla puksuttaen, ja se tietää ylimääräistä hätiköintiä ja tarkkaavaisuutta. Ettei vain yksikään heistä katoa tai jää johonkin, mutta onneksi maanantaina kasvoihini ilmestyneet rypyt ovat silonneet pois ja piristyminen noin niin kuin muuten on ottanut valtaa.

Elämä on aikaa jota ei aina ole ja talot Venetsiassa. Menen sinne ehkä. Ex tempore menen johonkin eräänä näistä pitkistä viikonlopuistani. Menen liftaamaan tien poskeen minulla on levottomuus.
Jännittää jotenkin elämä, ja jotkin asiat kaihertavat enkä osaa niitä käsitellä, koska en tiedä, mistä on kyse. Vaivaa jokin, olenko kenties unohtanut asioita, mistä on kyse, olenko eksynyt, olenko lyönyt laimin, olenko nähnyt jotakin, miten tästä nyt. Ajattelen kaiholla ensi viikkoa, joka on lyhyt. Täällä ainakin onko sielläkin? Pitkä ihana viikonloppu edessä, vain kolme päivää työtä, ja sama toistuu kesäkuussa kaksi kertaa.

Ai niin, minut irtisanotaan töistä. Ehkä jo huomenna. Odotan sitä kuin tähtitaivasta. Mieluummin niin päin kuin että itse virallisesti irtisanoudun. Näin sen pahaisen tunnin ajan, jonka ehkä nukuin lisää, unta kuusta. Se ei pysynyt paikallaan. Taloista sortui tiiliä. Joka puolella maailmassa riehui tulinen myrsky, mutta vain minuun se ei koskenut. Sen sijaan minä koskin johonkin väärään niin että en voinut enää olla sisälläni. Ehkä tämä kaikki on stressiä. Ehkä olen ajamassa itseni tiloihin, joista ei pääse pois. Ehkä en osaa suhtautua. Ehkä kaikki selviää. Ehkä ei. Ehkä kannattaisi lakata ajattelemasta. Tein hakemuksen residenssiin. Pitäisi tehdä muitakin hakemuksia. Elämä on joskus pelkkää hakemista vai onko se aina.


2 kommenttia:

  1. Unettomuus on kurjaa, varsinkin jos se jatkuu pitkään. Minulla on välillä kausia, jolloin en oikein nuku. Välillä sitten taas tulee vähän enemmän unta. Kovin hyvä nukkuja en ole ollut koskaan.

    Toivottavasti sinullakin ohimenevää, pään liikakäytöstä (tarkoitan siis, että päässä on liikaa asioita) johtuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Minulla on ollut pari viime vuotta tällaista. Ei vain aina uni tule. Nyt on liikaa stressiä joka saralla. Mutta koetan etsiä rauhoitusmetodeja...

      Poista