tiistai 6. toukokuuta 2014

Sattumuksia ja tatska!

Auuuuts. Mun sydämeen sattuu. Au au au au au au au. Ei ole kivaa ei ole ei ole ei ole. 

Mutta oli mulla kiva miniloma. Ja vieläpä Münchenissä, joka on rakas. Tuli sitten nähtyä. Kaikkea. Vietin lokoisia päiviä. Ja nyt sitten poden, kun sattuu niin. Mutta paha saa palkkansa ja kaikella on hintansa. En minä tosin ole paha, olen ihana, tai ainakin yritän.

Parasta on se, että löysin vihdoin tatuoijan, jolta haluan kuvan. Tuolta voi tsekata, millaista tyyliä. Mulle tulee muurahainen nilkkaan. Se kirjoittaa vanhanaikaisella koneella ja siitä koneesta lähtee oma kultainen lauseeni: "Minä kirjoitin itseni sinuun." Pitää olla tarkka sitten, että se kirjoitetaan oikein eikä saksanväärin. Ja ideahan tuli joltakin teistä lukijoista, kun viime vuonna kyselin niitä ideoita. Vanhanaikainen kirjoituskone siis tuli teiltä. Kiitos siitä. Muurahainen tuli kämppisystävätyötoveriliiniltani.

Eilisiltana oli onneksi ystäväseuraa mutta haluaisin tarjota sitä samaa Suomi-ystävärakkaalleni, telepatiarakkautta sinne Helzingiin tiedät kyllä kuka!
Sen tatuoijan löysin Stroke Art Fairista. Kävin viimekin vuonna siellä katselemassa kaikkea ja  katutaidetta. Kaunista kuin kauneus. Ja sitten kävin myös ensimmäistä (ja viimeistä!) kertaa Dachaun keskitysleirillä. Aloin vihata entistä enemmän natsipaskailua. Helvetti miten ihmisiä on pitänyt kiduttaa - ja miten niitä yhä kidutetaan. Pistää kuulkaa vihaksi. Sekin sattuu sydämeen eikä vain oma vinksahtanut tunne-elämä.

Stroke Art Fairilaista taitamusta.
Mistä puheen ollen mun rakas, rakas ystävä kärsii tällä hetkellä. Sekin pistää vihaksi. Perkeleen vittupaskarunkkarimies on mennyt pettämään sitä pahemman kerran. Jos minun ystävilleni tehdään noin, niin arvatkaapa mitä! Täältä herää mieletön leijona. Minä nimittäin kostan. Ja minun on valta. Uudesta kirjastani puuttuu nähkääs muutamia kohtia. Minä kirjoitan sinne sen nyt jo entisen poikaystävän ja raatelen niin, että mies toivoisi, ettei olisi elossa ollutkaan. Se hyvä tässä kirjoitustyössä on, että paperilla voi tehdä kaiken. Ja se, että kun en kerran voi Suomessa olla lohduttamassa ja olemassa ystävä, voin edes jotenkin auttaa. Paitsi että koska huomasin, että mulla on juhannuksena kaksi päivää töistä vapaata, taidankin tulla Suomeen. Pitää vain katsoa, onko naisella varaa ja jos ei, auttavatko esimerkiksi vanhemmat (vinks vinks!), kun tällä naisellahan on myös synttärit kohta. Apua vanhenen kuin rutto!

Olipa muuten makoisaa mustikkamojitoa viikonloppuna nams!
Pyydän anteeksi, että kiroilen. Mutta kyllä se nyt kiroiluttaa jos suututtaa. Sitä paitsi minulla on ikävä sitä ystäväkultaani ja kaikkea ja sekin vieras, joka täällä oli lähti jo, eilen lähti kuin leppäkeihäs ja aina tämä on tällaista, että sitä joko itse lähtee tai joku lähtee luota ja sitten sattuu, ja minulla oli niin kivaa, että unohdin ajan, ja nyt on aika taas. Peitän ajat sillä, että nyt alkoi treenikausi. Illalla menen potkimaan ja hakkaamaan kaikki maailman kivut pois ja sitten huomenna juoksen ja ylihuomenna potkin taas ja sitten taas juoksen ja ja ja. Viikonlopuksi lähden taas vuorille. Kyllä se niin on, että minä kiipeän huipulle! Oikeasti. Olen päättänyt. Minä kirjoitan sellaisen kirjan. Että se on huippu sitten niin. Ja sinne huipullehan ei sitten pääse, ellei sinne itse kiipeä. Joten matkaan mars. Moikkis ja rapeaa viikkoa darlings!

3 kommenttia:

  1. Onpa hieno ja persoonallinen jälki tuolla tatuoitsijalla, kuvaideasi kuulostaa kivalta!

    VastaaPoista
  2. Kivalta kuulostaa tatskasi.Ja hyvä kun voit vähän nolata sitä pettäjää kynäsi kautta;D

    VastaaPoista
  3. Eikö olekin juu hauska idea. Toivottavasti saan ajan sieltä! Vielä en ole saanut vastauksia. Ja kyllä, sanojen voimalla kostopuuhiin vaikka kostaminen ei nyt ehkä ole maailman fiksuinta...ehkä tämä on puolustuspuuhastelua :)

    VastaaPoista