torstai 8. toukokuuta 2014

Väärä-ääninen tyttö


En halua ikinä tuntea mitään. Yritin avata säilyketölkkiä rikoin sormen. Purskahdin eilen töissä itkuun ja illassa; tein töitä puoli kahdeksasta aamulla kuuteen asti illalla ja sitten olisi vielä pitänyt jaksaa. En jaksanut, edes vaikka juosta. Menin mieluummin suihkuun ja sänkyyn, pakkosöin salaattia sitä ennen, ei ole ollut nälkä. Mutta kun menin sänkyyn en voinut nukkua nousin takaisin hereille yritin kirjoittaa jotakin uutta, en pysty, kahlaan läpi kaikkea mitä olen kirjoittanut ja sitä paitsi kaikki mitä joskus sanoin on väärin.

Tiedättekö miltä tuntuu olla väärä.
Tiedättekö miltä tuntuu, kun on ei.

Siltä tuntuu että:
Haluan alleni katuja.
Haluan jo lähteä.
Haluan että en olisi ikinä.

Häilyisin aina sivuun.
Tiedättekö näitä aikoja, kun tekisi mieli mennä johonkin syvälle kuten vaatekaappiin ja pyytää, että lukitkaa ovi ulkoa, mutta sitten siellä ei kuitenkaan kestä olla kun kävisivät seinät ahdistamaan ja olisi ihan häkissä kuten pienenä joskus kun kääriytyi maton sisään eikä voinutkaan enää liikuttaa käsiä ja jalkoja tai hiekkaan haudattuna ihan sama, enkä voisi muutenkaan sulloutua pitkäksi aikaa, suu on pakko välillä avata ja asiat päästää ulos. Kuten nämä; hitaat aamusanat jotka tänään kirjoitan koneella ja painan tänne. Yleensä ne laukkaavat paperiin. 

Tänään jännittää vaikka haluaisin olla kiveä ja ehkä minä olenkin, joskus se onnistuu että muuttuu jops jääksi etenkin jos on pakkasta mutta nyt ei ole miinusasteita - sitä paitsi jää voi sulaa, kuka nyt jääksi haluaisi jos vaarana on sulaminen, mieluummin siis kiveä, mutta nyt jännittää; menen lyhyen päiväkotiduunipäivän jälkeen Skypen kautta kirjailijavieraaksi kirjoittamista opiskelevien eteen. Onneksi Skypen kautta ei näy, jos naama on ryvettynyt ja jalkoja pitää siirrellä. Tarkoitan, että minustahan paistaa esiintymisjännitys lävitse enkä muutenkaan hehku nyt. Pitää yrittää, että kaikki mitä nyt on sisällä näivettäisi jännitykset ja olisin normaali, mutta voiko normaali olla jos sisältä on viety happi. Onneksi yleensä ihanan yleisön edessä voi. Toivottavasti yleisö on ihana. Ja toivottavasti muutenkin apua.Toivottavasti tänään olisi nälkä. Toivottavasti tänään jaksaisi myös juosta.


Ja katsokaa, menenkö tuon keikalle vai en? Menen varmaankin. Olisi heti juhannuksen jälkeen. Ainoa vain, että kun kuuntelee tuollaista musizaa, tulee tunne tai monta. Ja juurihan purnasin että en halua. Mutta toisaalta voiko tällainen olento kuin ihmisraasu olla tuntematta, jos ei ole syntynyt kiveksi? Eilen satoi kaatamalla. Kävi tuuri; kun piti siirtyä toisesta työstä toiseen, oli taivas hiljaa. Ja sitten se taas repesi. Ja sitten kun poljin kotiin, oli taas hiljaisuus. Ehkä pilvimassat ajattelivat, että säälitään tuota tyyppiä tällä kertaa. Mutta sormeni eivät sääli. Rikki on tölkistä ja juuri nyt tökkäsin vahingossa itseäni silmään. Auts. Alkoiko päivä nyt hyvin vai tökösti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti