torstai 26. kesäkuuta 2014

Haikuliraikuli


Nukuin pitkästä aikaa hyvin, vahingossa. Pommiin. Haluaisin pistaasipähkinän. Ehdin kirjoittaa tänä aamuna silti hyvin, peräti yhden luvun käydä lävitse, poistaa ja lisätä, olen tyytymätön lukuun mutta tyytyväinen työmäärään. Voin hyvin astua ulos. Menemme tänään Isarin varrelle koko päiväksi. Ja sen jälkeen onkin jalkapalloelämä. Meillä on töissä yksi vanhempi, joka omistaa ravintolan. Hän on varannut kaveriporukallemme ison pöydän biergartenista läheltä kangasta. Siis mikä sen kankaan nimi onkaan, mihin peli heijastetaan. Kävin eilen jalkalääkärissä. Mistä puheen ollen pitääkin soittaa ja kysyä, mikä on tuomio. Otettiin verta. Ei sentään suolenpätkiä. Tekivät ultraäänihommia myös. Ei näkynyt mitään. Inhoan ultraäänitarkastuksia, etenkin kun painellaan, etenkin kun se osuu nivusiin, missä kipu on kavala. Olen käynyt tällä viikolla sekä röntgenissä että ultraäänessä. Kaikkea ne keksiivätkin. Pitää malttaa antaa jalan levätä. Jos ei muutamassa päivässä kipu katoa, joudun ortopedille. En halua millekään pedille. Joten pitäkää peukkuja, että ensi viikolla voin taas treenata.

Minulla on kamala ikävä yhtä ystävää, joka lähti kiertämään maailmaa pari viikkoa sitten. Huomaa, että hän puuttuu. Tekisi koko ajan mieli mennä soittamaan hänen ovikelloaan ja istua sohvalle ja nauraa ja itkeä ja puhua kaikki asiat. Ikävä on myös mm. ystäviäni Sintsaa ja Inkkulia, tekisi mieli mennä Helsinkiin soittamaan ovikelloja ja istua sohvalle ja nauraa ja itkeä ja puhua kaikki asiat. Ikävä ikiomaa siskoa, ikävä huomista ja eilistä. Ihan tyhmää.

Ikävä myös Tina-tammaa ja ratsastamista. Voisi auttaa olotiloihin.
Miksi elämä vie niin kuin vie. Aion rauhoittua viikonloppuna. Ostin jo neljä lippua filmfesteille. Menen vähän katsomaan ihmiskauppadokua ja aiheeseen liittyvää leffaa ja paria muutakin. Pitäisi nousta nyt tuolista ja mennä töihin. Ilmoitin jo herättyäni että olen tänään myöhässä. Kaikki on oikeastaan myöhässä elämässäni. Haluaisin vain käpertyä jo. Jotta joku tulisi ja lohduttaisi. Alakuloista. Elämäni ei ole ruhtinaallista nähnytkään. Haluaisin paeta paikalta. Meren rantaan ja maata. Haluaisin juosta tämän turhautumiseni ulos. Kauheaa elää kaipuun kanssa joka päivä ja hetki rinnakkain, ei, käsikkäin. Sylikkäin. En pidä kaipuun sylistä. Toisaalta saanpahan aineksia teksteihin. 

6 kommenttia:

  1. Kaipuun kanssa sylikkäin, ei tosiaankaan miellyttävä olotila, symppaan sinua. Ja hyvin ymmärrän toisaalta myös tuon, että kaipuusta syntyy aineksia teksteihin. Toivottavasti päivästä tuli hyvä!

    VastaaPoista
  2. Minulla olisi pistaasipähkinöitä. Ne matkasivat luokseni Iranista. Toinen paketti suolalla toinen ilman. Elämä vie niin kuin se vie, koska se on sen tehtävä. Jälkikäteen näet ehkä sen hyvän, joka tähänkin vaiheeseen piiloutui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näen. Taidan tulla pistaasipähkinäkuokkimaan!

      Poista