keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Olen pahantuulinen don't talk to me

Apua näitä univaikeuksia! Herranjestas. Ei auta edes kamala määrä melatoniinia tai magnesiumia tai se, että olen loputtoman väsynyt illalla. Eilenkin menin suhteellisen ajoissa rättiväsyneenä sänkyyn, jo puoli kahdeltatoista ja juuri kun olin nukahtamassa, alkoi jalkaa kutittaa aivan omituisesti niin että mikään ei auttanut. Siinä sitten heräsinkin. Grr..ja nyt kun yritin aamulla nukkua edes vähän pidempään kuin ikinä, alkoivat perkeleen katit raapia ovea, ja nyt olen pahemman tuulinen kuin ikinä enkä tiedä miten jaksan, miten selviän, miten pystyn murisematta olemaan. Onneksi kämppis aistii, ettei mulle kannata puhua. Voisi syttyä maailmansota. Tekisi mieli paiskoa kaikkea kun kiukuttaa niin, en siedä tällaista, voisin vaikka potkia! Eilen potkinkin mutta huonosti. Ärsyttää sekin. Että välillä treeneissä on tekniikat hallussa mutta välillä olen ihan tampio. Olen aina. Helvetin tampio.

En näytä keskaria teille lukijat, näytän sitä väsymykselleni, herra Ärsytykselle, mene pooooois!!!!
Joudun maatilalle tänään. Kohta. Sekin vielä. Saa nukkua yhtään taaskaan kahteen seuraavaan yöhön. Ollaan siellä perjantaihin asti leirillä 13 kakaran kanssa ja kokemuksesta tiedän, että yöt ovat heräämistä pullollaan eikä päivisin voi edes yhtä hemmetin taukoa pitää, kun ei vaan ehdi. Että mukavaa mukavaa. Tekisi tällä hetkellä mieli työstää vain käsistä eikä tehdä ylimääräisiä maatilamatkailuasioita (mistä tosin saa kaksi ylimääräistä lomapäivää, jotta eipä pitäisi kiukutella). Odotan taas, siis, perjantaita, Berliiniä, omaalomaa, omaa aikaa, elämää.

Haluan niin kauas kuin pippuri! Haluan taas matkalle kuten tammikuussa tuolla olin! Saako etukäteen jo lähteä sanomatta kenellekään, saanko karata?!
Ja arvatkaa mikä on läkähdyttävintä! Haluaisin heti. Haluaisin ihan nyt juuri heti lopputilin. Haluaisin johonkin, missä on hyvä ja unta! Haluaisin taas että joku ottaisi vaikka kädestä edes kiinni ja sanoisi, että kaikki järjestyy, ja se joku sipaisisi poskesta ja tyrkkäisi minut järveen. Ja sitten pitäisi uida. Ja sitten heräisi. Eikä ikinä enää haluaisikaan nukkua, vaan heräisi oikeasti ja kunnolla! Ärsyttää, kun tämä asuntokin on aina niin argh-sotkuinen, mun huone ei ole vielä koskaan kodilta tuntunutkaan, ja haluaisin vain että olisi jotenkin edes kodikas olo mutta kun olen niin koditon sisimmässäni. Niiiiiiin koditon. Niin ärsyyntynyt ja grrrrrrr. Haluaisin paiskata läppärinkin seinään. Niin pitkälle on tultu!

6 kommenttia:

  1. Kaikki tuo, mitä kerrot, tuntuu ikävältä - kuulostat uupuneelta. Kun tilanne on sellainen, pitäisi levätä aina kun mahdollista. Minun kissani lakkasivat raapimasta ovea kun hankin synteettistä naamaferomonia, jota sellainen pistorasiaan laitettava pieni säiliö haihduttelee itsestään. Raapiminen loppui kolmessa päivässä ja yksi säiliö kestää noin kuukauden. Toista säiliötä en edes ostanut, sillä ne oppivat tavasta pois. Voimia ja halaus sinulle!

    VastaaPoista
  2. Jup - I so feel for you... nimim. väsyttää kans ja miks heräsin taas neljältä ?

    VastaaPoista
  3. Voi ei! :( Symppaukset täältä, univaje on silkkaa helvettiä!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiasioita. Unenpuute on valitettavan tuttu juttu itsellenikin.

    VastaaPoista
  5. Univaje on kurjaa,nyt on sitä mullakin kun yöt ovat taas liian lämpimiä. Tsemppejä!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti univaje ja ärsytys jo helpottaa! Täällä on ollut samoja vaivoja, tosin syy on selvillä, uneni ja järkeni vie hirvittävän paha yskä, joka ei ymmärrä vaihtaa maisemaa ei sitten millään...

    VastaaPoista