lauantai 13. syyskuuta 2014

Kaaosta

huone kauhistunut kaaos
laatikoita lattialla kirjat vaatteet jälkiä
tyhjä juomapullo vaaleanpunainen taskumatti kuminauhaa
kaksi kissaa silppua sormus multaa kynsilakkapullo
kissankarva toinen kolmas, kimppu

Kuva: beforeitsnews.com

valkoista sinistä mustaa punaista keltaista
ja kuvia talvesta, hyisestä metsästä kuurasta
lapsuudesta veli sisko veli äiti isä kummi mummi
ukki, muistot, laatikko auki muistot sisään laatikko kiinni
teippiä teippiä teippiä

puen pian jalkoihini piikkikorkokengät selästä avonaisen harmaan mekon, en käytä rintaliivejä tänä yönä, joka on pitkä ennen päivää
hiivin varpaillani

he yllättävät. Tiedän vain kellonajan ja paikan. Ystäväni järjestävät minulle yllätysläksiäisjuhlat. Neljä tuntia ennen juhlia varten varatun baarin aukeamista luokseni tulevat ne, jotka ovat auttaneet viime muutossa ja ne lähimmät. Teen ruokaa, avaan viinipulloja, viilennän oluet. Olen juuri saanut jäähyväispuheen aikaiseksi, saksaksi, nauroin kun sitä tein, joten tänä yönä ei itketä, vaikka toisaalta kyllä myös itkin kun kirjoitin. Harjoittelen. Kirjoitin sellaisen stand up -tyylisen jutun. Jos saan ihmiset saksaksi nauramaan, menen vielä joku päivä uudestaan lavalle.

Ulappa siintää oi!
Ensi yönä tanssitaan aamuun asti. On kavereita, joilta odotan musiikkiesityksiä. Kitaraa, duettoja. Baari on sellainen, jossa ei tule pilkkua, vaan se on auki niin myöhään kuin on väkeä, ja sitten tullaan kotiin taksilla, nukutaan sikinsokin, herätään toivottavasti oikeasta osoitteesta, mennään huomenna katsomaan Blumentopfin (suom. Kukkaruukku) ilmaiskeikkaa, keikutaan.

On yö koko ajan, katsokaa ulos mikä ihana värisevä tähtiyö kello yhdeltätoista aamupäivällä, ei haittaa ulkona hirnuva sade, harmaa ankeus; on yö. Minä olen kissankello ja välkyn kun kuu käy. Lähden ennen kuin käsi tarttuu omaani, sillä tiedän että tarttuu. On siellä niitäkin.

Kävin äsken juoksulenkillä. On ihana kevyt olo. Elämäni on aukeamassa uudestaan aivan eri tavalla kuin ennen. Sain eilen tiedon Kirjailijaliiton apurahapäätöksestä, joka helpottaa marraskuun elämää. Tiukasti elellen pystyn kirjoittamaan kokopäiväisesti lokakuun alusta lähtien ensi kesään saakka. Toivottavasti saan siinä vaiheessa uutta apurahaa, jotta voin jatkaa, ja jos en, elelen sitten jotenkin päin kynä kädessä kieli poskessa. Nimittäin viides romaani, joka on vasta kehittelyasteella oikeassa aivossani, tulee olemaan murjovan lisäksi herkkä ja hurmaava.

Kirjoitushommien lisäksi olen muutenkin tyytyväinen juuri nyt lukuun ottamatta haikeutta ja jäähyväissurua. Olen sunnuntaista lähtien elellyt täysin vegaanisti ja käynyt lenkillä joka päivä sekä tavannut ystäviä, nauranut, huokaillut, elänyt. Parasta on se, että kun kohtaa tuntemattomia vastaantulijoita juoksennellessa tai pyöräillessä, hymyilyttää. Ja saa hymyjä takaisin. Katson reippaasti kohti, en karttele, en halua enää olla piilossa. Olen esillä ja rohkea. Paitsi tänä iltana kun pidän puhetta ties kuinka monen ihmisen edessä.

Ei ole vielä näin kirkuvaa värisävelmää mutta pian. Kuva: camping.de
Tällä viikolla tapahtui myös pysähtyminen. Eräs entinen (toivottavasti pian uudestaan nykyinen!) ystäväni on kohdannut surun. Hänen vuokseen sytytin kynttilän tiistaina muistaakseni. Katsoin sadetta. Ajattelin lämmöllä. Sydäntä kuristaa, kun tietää, mitä toinen kokee eikä itse voi muuta kuin lähettää osanottoja. Elämä on nurinkurista. Sillä aikaa kun toisen taakka kevenee, toinen toisaalla kantaa enemmän. Ulkona soivat juuri kello yhdentoista kellot, muistuttavat ajasta. Aamulenkillä katsoin puita ja maata, märkiä lehtiä, värit ovat hiipimässä yllemme. Murretut värit. Hillityt, keimailevat värit. Syksy hiljaa valuu. Puen kengät kohta, laitan hiukset, teen ruoan, avaan pullot. Pidän puheen illalla. Pidän puheita tästä lähtien aina!

Sameaa, huojuvaa viikonloppua kaikille. Voikaa hyvin. Ja jaksakaa te, joilla on voimat niukilla. Voimat tulevat joskus takaisin. Aika tuo ne. Joskus aika kulkee sitä paitsi todella nopeasti itse kunkin luokse. Ohi se ei voi pyyhältää, joten toivoa on, toivo elää.

5 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitat suuresta muutoksestasi! Onhan se tietysti kaaosta, mutta myös tuota muuta. Ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se tulee, uskaltatua irrottamaan ajatusten ja turvallisuudentarpeiden solmut. Sinä uskallat, miten hienoa!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä kaikkien kaaosten keskellä ja tsemppiä kaikelle tulevallekin.Ja onnea tuosta uudesta apurahasta,hieno juttu! Toivottavasti on oikein kivat läksiäisbileet!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea Maaria apurahasta!♥
    Oikein hyvää jatkoa sinulle;))

    ♥♥

    VastaaPoista
  4. Katsoin Teemalta dokumentin, jonka Deepak Chopran poika oli tehnyt isästään. Hän oli jopa minua riippuvaisempi älypuhelimestaan ja näpräsi sitä koko ajan. Mies ei oikein vakuuttanut. Kukapa isä olisi poikansa silmissä guru.

    VastaaPoista