maanantai 1. syyskuuta 2014

Moi mitä kuuluu!

Kukkuu ja moikkis pitkästä aikaa! Terveisiä sysi-Suomesta, veden ääreltä, aamuyöstä. En saa unta. Väsyttää kyllä mutta minkäs teen. Näitä on. Valvottuja öitä ja rauhattomuutta vaikka oikeastaan minulla on kaikki syyt olla levollinen. Onhan pitkästä pitkästä aikaa hetki olla yksin.

Istun mökillä olohuoneessa, seuraan kuinka aurinko hiipuu rannan takaa ylemmäs, musta yö on muuttunut harmaaksi verhoksi taivaalle, se vaalenee tietystä kulmasta nähtynä vinosti.

Aamurauha aah!
On kerrassaan ylellistä. Suomessa, mökillä, puhtaassa luonnossa raikkaassa ilmassa ystävät ympärillä. Kymmenen meitä on yhteensä, metsä raikuu saksan kielestä (olen niin iloinen, että 9 hyvää ystävää tuli tänne reiluksi viikoksi Suomea tsekkailemaan!). Välillä kaipaan taukoja; en ole viiteen päivään saanut hetkeäkään itselleni. Joten rakastan olla nyt. Valveilla vaikka väsyttää, hiljaisuudessa. Kohta menen ja kuuntelen miltä järvi kuulostaa aamuvarhain.

Oikeastaan menin juuri. Kävin katsomassa punaisen kohdan noususta. Tulin takaisin. Tekee mieli blogata. Joten mitä minulle kuuluu muuten? Sanotaanko, että tarvitsisin lomaa, jotta voisin setviä ajatukseni. Olen koko Suomessa olon ajan tehnyt töitä, välillä hurjalla tahdilla välillä hidastellen. Kirja on siitä hyvästä nyt taitossa. Painoon päästään siis ajoissa. Lokakuu on neljäs-romaanini-uunista-ulos-kuukausi. En osaa vielä ajatella. En tiedä, miltä tuntuu.

Lokakuussa tätä saa!
Viime viikolla minusta otettiin uudet, viralliset kirjailijakuvat. Kuvaussessio oli hauska (sillä kuvaajana oli Nauska) mutta se vei voimat. Hyvänen aika miten mallit ikinä jaksavat? On fyysisesti niin raskas työ heillä. Tai ainakin ilmelihaksellisesti. Ja katseellisesti.

Olen tavannut perheestä vain osan, ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa, koska kaikki asuvat niin eri paikoissa. Helsingin ystävistä olen onneksi nähnyt melkein kaikki, muiden paikkakuntien toverit ovat jääneet kaiken hullunmyllyn keskellä tapaamatta, vaikka toisin ajattelin, kun Suomeen vajaa kuukausi sitten laskeuduin. Viikon päästä lennän jo takaisin kotiin. Sitten on kolme viikkoa aikaa hoitaa koti tyhjäksi ja irtisanoutua kaikenmaailman eläkekassoista ja miettiä, mihin maahan oikein jään kirjoille. Varmaankin Saksaan, koska en ehdi tulla Suomeen kolmeksi kuukaudeksi päästäkseni takaisin Kelan piiriin. Enkä muutenkaan nyt jaksa mitään byrokratiahommia.

Saaliita.
Syyskuun lopussa menen viikoksi ratsastamaan. Ratsastamme Alpeilla 250 kilometriä. En tiedä, kenen kanssa. Joku ryhmä se on. Möin huonekaluni, jotta voin retken tehdä. Sitten en tiedä, jäänkö vielä kotvaksi Saksaan, koska en tiedä, pitääkö käväistä Franfurtin kirjamessuilla olemassa hehkeä. Ainakin yksi novellini on käännetty saksaksi ja sitä pitäisi olla messuilla jaossa. Katsotaan, katsotaan ja kerron kyllä tarkemmin mitä ja miten ja sitä paitsi saa sitä Suomestakin sitten. Lokakuussa tulen viimeistään puolivälissä Suomeen. Pitäähän oman kirjan julkaisussa olla. Ja Helsingin kirjamessuilla tietysti. Mutta en tiedä, milloin alan pelätä hetkeä, jona jään kodittomaksi todella. On nyt jo koditon olo, mutta onneksi kalenteri on täysi lokakuun loppuun asti. Ei ehdi pelätä. Miksi edes pelätä. Tosin koditon olo syö naista. Ikävöin ikiomaa paikkaa. Ikävöin sitä, että voi kokkailla ja jättää vaatteita lattialle ja kuurata omia kaakeleita vaikka. Ikävöin sitä, että on olemassa paikka nimeltä koti.

Ehkä pelkään myös sitä, että olen jo tavannut ihmisen jos toisenkin, jota tekisi mieli tavata lisää. Mutta kun juna lähtee, en jää. Ja sitä pelkään. Että miltä se tuntuu. Se kun ei voi keneenkään uuteen ihmiseen tutustua hyvin vaikka haluaisi. Kun joulukuusta lähtien lähden koko ajan joka paikasta enkä pysy. Tekeekö se minusta hullun. Katoanko. Mitä se on, kun ei ole tukikohtaa ollenkaan. Jo tämä kuukausi on ollut rankka. Olen elänyt matkalaukkuelämää. Se on tehnyt eksyneen olon, uupuneen, jopa vähän aran. Ja millaisen ihmisen minusta tekee muutenkin se, etten koskaan jää. Eikö se ole todella epäinhimillistä. Sattuuko se. Itseä ja muita.

Joka tapauksessa kesän murheet ovat ohi. Haistatin niille paskat lyhyesti sanottuna. Olen nauttinut ja iloinnut, olen kiireistä ja peloista ja kodittomuudesta huolimatta todella onnellinen. Rakastan ihmisiäni ja ihanaa sekin, kun on voinut jo pienesti ihastua. Siitä tietää, että kyllä minä joskus vielä oikeasti rakastunkin. Että sydän ei olekaan jäätä. Ja että kivaa, kun on maailmassa hassuja, reiluja, rehellisiä ihmisiä. Hassuillaan siis oi koko kööri. Nostetaan elämän malja! Minä laitan nyt kuppiin jasmiiniteetä ja kirjoitan jotain kivaa. Koska ei vieläkään nukuta. Ja aamu on jo punainen kuin pippuri. Pusipus! Nähdään pian! Tulkaa taas sankoin joukoin virtuaalikylään. Tänne saa jokainen tulla ja miettiä. Ja haluta ja jakaa ja kokea ja punastua ja kauhistua ja vihata ja tirskahdella ja myötähävetä.

Äsken kuvasin. Ihana yksin laiturilla peiton sisällä ja mikään ei liiku paitsi taivas!
Ai niin ja voi tatit ja kaikki rouskut! Kävin tänään ensimmäistä kertaa tiuhassa elämässäni sienestämässä. Kylläpä se oli valloittavaa. Ihan ikiomia löydöksiä tehdä. Lähden mielelläni uudestaan sienestämään jos joku tulee mukaan ja ottaa veitsen ja leikkaa niitä, sillä olipa kiljahtelua ilmassa, kun sieltä löytyi kamalia toukkia yäk. Vahingossa myös hämähäkki tuli niskaan ja käveli selässäni, piti paidat riuhtoa pois päältä, yhtäkkiä siinä huitoa, en pidä oikein noista metsähommista vaikka metsät ovatkin kauniita ja siellä on kiva kävellä. Ja sienistä tehtiin hyvä paistos. Mutta siis ymmärrän nyt, miksi monet hehkuttavat sienestämisen hienoutta. Onhan se jännää, kun löytyy kaikkea. Paitsi toukkia ei ole kyllä todellakaan hauskaa löytää. Tai hämähäkkejä.

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin :) Mukava kuulla, että sydämesi ei ole jäätynyt ja kesääsi on mahtunut monta kivaa juttua!

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea taas kuulumisia ja kirjallisen maailmasi tapahtumia. Kävin itsekin tatteja katsomassa. Minä jäin vielä ilman saalista. Olin väärässä paikassa. Ne lymyävät jossain. En ollut tarpeeksi sitkeä.

    Onnea kirjan valmistumisen johdosta

    VastaaPoista
  3. Tatteja ja kanttarelleja kyllä löytyy!
    Oikein hyvää syksyä sinulle, Helmi-Maaria:)

    ♥♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kovasti! Makoisaa syksyä vain kaikille!

    VastaaPoista