maanantai 17. marraskuuta 2014

Herätä henkiin

Koko viime yö oli kamalan pitkä, pelkäsin ettei se lopu ikinä
heräsin kahdelta, kolmelta, neljältä

nousin, hipsin alakertaan syömään leipää
sillä en ollut sitten lauantain syönyt mitään

olin eilen kipeä, yhtäkkiä ja pimeä
ja luulin kuolevani
luulin tukehtuvani tai että sydän pysähtyisi
luulin että vuodan kuiviin tai että säikähdän kuoliaaksi
halusin oksentaa halusin juosta pakkaseen viilentymään
mutta jalat eivät kantaneet vatsa repesi auki siltä tuntui siltä tuntui

ja nyt elän, elän,
hengitän

luin aamuhämärissä Herta Müllerin Hengityskeinua koko muu maailma nukkui minä keinuin, hengitin
luin vanhaa paikallislehteä samalla kun aamu jatkui pimeänä pysymistä
kirjoitin kolme liuskaa omaa, hengitän

söin kaalia ja marjakeittoa ja suklaata ja appelsiinin ja tomaatteja
teki mieli oksentaa onneksi en onneksi elän onneksi keho toimii taas kuten kehon täytyykin

Selailen matkakuvia. Viime vuodelta, Myanmarista, eikä kun ei, tältä vuodelta tämä on.
haluaisin että joku silittäisi päästä. Kahden viikon päästä. Sysmän aika kiitää. On enää kaksi viikkoa jäljellä. Hommat ovat sujuneet täällä niin hyvin, että haluaisin jäädä vielä kuukaudeksi. Mutta ei. Kahden viikon päästä lähden ensitöikseni Kööpenhaminaan. Sitten tulen takaisin Suomeen, menen ehkä Budapestiin, jouluksi kotiin Müncheniin, sitten palaan taas Suomeen jos täytyy, toivottavasti täytyy, ja viimein lähden sinne Siperiaan, ja luin viime viikolla vaiko toissa viikolla vihdoin Hytti nro kuuden, ja minun alavatsaani sattuu, eivät auta särkylääkkeet, oksettaa, haluan laittaa valot pois päältä mutta minkä voin tällekään mitään, että kirjoitan. Että luen Hengityskeinun loppuun ja kirjoitan, hengitän, kirjoitan, pitää ottaa kaikki riemu irti näistä viimeisestä kahdesta viikosta. Villa Sarkia on ihana. Haluan tänne joka vuosi uudestaan ja uudestaan. Lempipaikkani portaissa ikkunan äärellä. Valoa, harmaata, milloin Suomessa paistoi viimeksi aurinko?

Tämäkin on Myanmarista ja tämän kuvan takana olin mahdottoman kipeä. Yksin matkatessa on kamalaa sairastaa mutta on se kyllä tällaisessa isossa talossakin kamalaa, vaikka tietää että muita asuu viereisissä huoneissa.
Huomenna menen Helsinkiin. Jännittää. Jännittää oi. Radio Helsinkiin siis menen, Suureen hesalaiseen kirjakerhoon, enkä tiedä vielä mitä tapahtuu sitten, voitte kuunnella sitä kello 14-15 netinkin kautta, jos ette muuten kuule. Sain esittää muziikkitoiveitakin, ajatelkaas kuulkaas, ja yksihän niistä on tietenkin ihkuihanat Maailmanlopun tyttö ja hyeenat, ja muutama biisi parilta muultakin tuli toivottua, katsotaan soiko, ja kuunnellaanpahan tykkäättekö te. Tällä viikolla on kauheasti tapahtumaa, kun huomenna esiinnyn tai hengailen Sysmän aivan todella valloittavassa kirjakaupassa, ja menen sitten vielä torstaina Joensuuhun. Siellä tutustun muihin pohjoiskarjalaisiin kirjailijoihin, kuten Heikki Turuseen vaikka, jos tutustun, ainakin hän on siellä myös ja moni mielenkiintoinen muukin. Oma vuoroni estradilla on vasta joskus puoli kahdeksan tienoilla. Niin ja lauantaina on Kirjailijaliiton kokous ja pikkujoulut. Ajattelin mennä, vaikka oikeastaan ei kyllä yhtään mikään pikkujouluilu kiinnosta, eikä jouluilu varsinkaan, mutta kai on hyvä kerrankin käydä pyörähtämässä, kun satun olemaan oikeassa maassa oikeaan aikaan.

Matkakuume kasvaa nyt kun toinen kuume, jota kai oli myös ehkä on yhä, laskee.
Nyt jatkan hengittämistä, jatkan kirjoittamista, jatkan sitä että kauheasti tekisi mieli jutella mutta ei täällä talossa ole muita hereillä. Puhun seinille kohta. Puhun paperiin. Ai niin, ja please ihmiset, lukekaa niitä kirjoja. Patistan tahallani. Lukeminen auttaa ymmärtämään paremmin! Sitä paitsi kahden viikon päästä näen ensimmäistä kertaa tulevaisuuteni. Vai olisiko se parempi nähdä jo nyt. Katsoa peiliin ja silittää poskesta. Valloittavaa, hyvärytmistä viikkoa kaikille. Pysytään yhdessä. Erikseen ja yhdessä. Apua lopetan, apua haluaisin puhua, miksi kukaan ei ole nyt tässä puhumassa kanssani. Ai niin, haluaisin vuokrata huoneen. Viikoksi Helsingistä. Tai kahdeksi. Tai en oikein tiedä, koska en tiedä olenko sittenkin Budapestissä ja Münchenissä. Vai palaanko Kööpenhaminasta ollenkaan. Eikö ole ihanaa kun kaikki on avointa. Haluaisiko joku vuokrata minulle huoneen. Tai asunnon. Ja jos ei Helsingistä niin mistä sitten. Voin minä muuallekin mennä. Ihanaa kun ei tarvitse tietää. Tänään pidän siitä, että olen koditon. Ihanaa; osoitteeton. Laskutkaan eivät voi tulla perille, kun ei kukaan tiedä minne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti