torstai 27. marraskuuta 2014

Sysmähali

Hei olen ihminen, joka pelkää pimeää. Ja vanhoja taloja marraskuussa, nitiseviä kattoja, seiniä, askeltenääniä ullakolta, ryömiviä kummajaisia sänkyjen alta - en nukkunut viime yönä, juurikaan. Olin täällä Sarkiassa yksin. Viimeistä yötä. Tänään siirryn Helsinkiin, koska huomenna juttelen Kirjasto 10:ssä kello 15 ja Kallion kirjaston Kupolisalissa kello 17. Tulkaa ihmeessä kuulolle. Ai niin ja aion osallistua puolilta päivin järjestettävään rakkausmielenosoitukseen. Tasa-arvoa kehiin, please, ja ihmettelen, että tästä asiasta pitää edes järjestää mielenosoitusta. On kyse itsestäänselvästä asiasta. Mielestäni peistä pitäisi käännellä ja päätöskiistoja käydä ihan muista asioista. Tasa-arvo on asia, jonka pitäisi tulla äänestämättä. Joten huomenna toivottavasti saadaan jokin roti lakiin. Kaikille oikeus avioliittoon, sillä herranjestas sentään ei kai kukaan meistä voi rakkautta ja sen laillista sinetöimistä kenenkään kannalta estää taikka tuomita, paitsi jos kyseessä on jokin järkyttävä pedofiliatapaus.

Kuva: www.deviantart.com

No, jotta ei menisi paasaukseksi, ajattelin hyvästellä Villa Sarkian julkisesti. Ihan ensimmäiseksi kiitän Nuoren Voiman Liittoa ja Sysmän kuntaa mahdollisuudesta olla täällä taas. Suosittelen muille kirjoittajille paikkaa lämpimästi. Täällä Sysmässä ei ole paljoa tekemistä, ja Villa Sarkiassa huokuu ihana tunnelma, joten melko varmasti joka ikinen täällä hengaileva saa aikaiseksi paljon tai edes vähän.

Minä vietin täällä yhteensä 24 päivää. Sinä aikana

- kirjoitin 45 liuskaa käsiksen kannalta käyttökelpoista tekstiä, 3 versiota esseestä, (joista yhtäkään en voi lähettää eteenpäin, koska en ole vielä tyytyväinen) ja kaksi runoa
- join n. 48 litraa teetä

- luin 17,5 kirjaa, joista 6 on tietokirjoja ja toimivat taustaduunina romaania varten - romaanin työnimi on muuten Krakovan kyynelet, jos ketään kiinnostaa
- juoksin liian vähän, vain 60 kilometriä (huom, olen tottunut juoksemaan n. 25-30/viikko)
- saunoin 8 kertaa
- söin 3 levyä tummaa suklaata

- kävin lukemattomia kertoja ihanassa pikku kirjastossa, mutta vielä ihanammassa, oikeastaan Suomen tai kenties koko maailman ihanimmassa Sysmän kirjakaupassa vain kahdesti (ja tänään jos ennen lähtöä ehdin, vielä kolmannesti)
- neuloin 1 lankarullan verran kaulaliinaa (bäääh, se on ehkä kymmenesosa koko liinasta)

Marraskuu. Auringoton aukko, sumujen suu.
- valvoin n. 374 tuntia, joista suurimman osan työskentelin - mikä on hyvä rajapuomi sille, että kuukausi Sysmässä riittää, eihän suinkaan ole tervettä työskennellä kellon ympäri joka päivä - työhuonemeininki toimisi kohdallani paremmin
- kävin kolmesti viikossa kuntosalilla, missä seurasin sivusta hellyyttävien vanhusten keskusteluja ja ajattelin, että noin kun kaikki eläisivätkin, sovussa ja rauhalliseen tahtiin, sydän oli pakahtua välillä

- soittelin kaksi Skype-puhelua Münchenin ystävien kanssa
- olin muutamaan otteeseen niin yltiöherkkä ja tunteellinen, että säikähdin olevani raskaana (en ole!)

Eilen ja tänään olin aivan yksin täällä. Salissa kirjoitus sujuu parhaiten.
- aloin ymmärtää, että olen nyt vapaa kirjailija (mutta minun on vielä totuteltava työaikoihin - teen aivan liian paljon duunia, en osaa lopettaa, tämä on jopa maanista välillä, pelottavaa, joten kaupunkielämä sopii kohdalleni paremmin; siellä on erilainen rytmi ja esimerkiksi treffejä, aikatauluja) ja nautin tästä huomiosta, nautin jokaisesta päivästä, jokaisesta kirjoitetusta liuskasta, jokaisesta luetusta kirjasta aivan eri tavalla kuin ennen; tuntuu, että saavutan jotakin, että työni mitataan nyt toisella tavalla - enkä ota stressiä, ei ole mitään stressiä, minulla on aikaa tehdä tätä seuraavaa kirjaa antaumuksella ja hioa siitä täydellinen

- ikävöin Müncheniä monta kertaa
- en nähnyt aurinkoa kertaakaan (!!!!!)
- kadehdin heitä, joilla on pysyvä elämä mutta samalla iloitsin; olen vapaa, voin lähteä, en tiedä missä viikon päästä nukun (tai no tällä kertaa tiedän; Kööpenhaminan jälkeen vahdin ystävän kissaa Helsingissä muutamia päiviä, ehkä jopa viikon).

Sellaista kaikkea. Ei minulla nyt muuta. Lähden iltabussilla, saavun Helsinkiin kauhean painavien kantamusten kanssa (en ymmärrä mistä nämä kirjapinot ilmaantuivat, eihän minun pitänyt enää mitään hankkia - ja totta puhuen en ole hankkinutkaan, kaiken olen saanut, paitsi kaksi poistokirjaa ostin Sysmän kirjastosta!). Huomenna kaksi kirjastokeikkaa, lauantaiaamuna lento Kööpenhaminaan. Siellä ehkä hengähdän ihan ensimmäiseksi ja otan vastaan sen, mitä vastaan tulee. Suunnitelmia ei ole. Viikon siellä leijailen. Kirjoitan, kävelen, katson. Oh. Minä jotenkin pakahdun! Makeaa, intohimoista loppuviikkoa kaikille. Silitän sinun otsaasi. Ujutan lohkoihisi kauniit tuulet.

4 kommenttia:

  1. Olet kyllä saanut paljon aikaan. Eristäytyvä kirjoittaminen on vaativa laji, enkä itse oikein siedä sitä kuin muutaman päivän kerrallaan. Pakko on olla muutakin tekemistä, ihmisiä, verukkeita, ja kaikkea muuta. Mutta sinä teit sen taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta totta puhuakseni kuukausi eristystä on tarpeeksi :)

      Poista
  2. Olipa hauska lista. Kaikkea sitä ehtiikin reilussa kolmessa viikossa, kun saa keskittyä niihin asioihin, joista nauttii. Erityisesti ihmettelen tuota lukunopeuttasi, melkein kirja päivässä, aikamoista. Ja hyvää lentoa ja viikkoa Kööpenhaminaan - ja muutenkin, vapaaseen kirjailijuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jotenkin tuo vain pyrähti käsistä tuo lukutahti. En muuta tehnytkään kuin luin, luin, kirjoitin, kirjoitin :) Kiitoksia, täällä Köpiksessä on so far kaikki hyvin!

      Poista