tiistai 23. joulukuuta 2014

Saaressa ja lumessa

Täällä olen, saarivaltiossa, paikassa johon ei pitänyt mennä lainkaan mutta täällä istun, ja niin pitkällä jo, että tänään hankin islantilaisen puhelinliittymän, eli en ihan heti varmaan liiku suuntaan jos toiseenkaan. Aamut ovat hämäävän pitkiä, vasta ennen yhtätoista tulee kirkkaampaa; kymmeneltä on vielä siinä uskossa että on yö tai hyvin varhaista, vaikka en lainehdikaan kauhean paljoa Helsinkiä korkeammilla leveysasteilla.

Tällaisia isoja kelloja roikkuu. Kuva: sadcars.com
 Mutta onneksi päivänvalo on taittunut taivaanrannan takaa joka päivä kunhan on ehtinyt, eilen ja tänään oli jopa kirkasta, näin vuoret, näin meren, näin missä oikein asun (korkean kukkulan rinteessä, ja ikkunasta näkyy vuori, jonka laki on tasainen kuin ruokapöytä). Ensimmäinen päivä, eli lauantai (sillä perjntaina olin vasta illalla perillä), oli niin tuiskuinen, viimainen, lumitupruinen ja usvaisen harmaa, etten nähnyt yhtään mitään ja ajattelin jo, että tällaisiako täällä kaikki päivät ovat, apua. Mutta toisaalta ei tarvinnutkaan mitään maisemia heti nähdä, tärkeintähän oli nähdä ihminen, jonka vuoksi tulin.

Päivät eivät ole onneksi liian lyhyitä valomäärän kannalta, hämärä hotkaisee nieluunsa vasta kolmen maissa, ja tänään näin ennen pimeää uskomattoman kauniin ja hitaan auringonlaskun, tai siis ei se aurinko ole noussut, ei sitä näe korkealla, sen näkee vain kajona reunassa, mutta silti näin valojen ja pilvien yhteisen intiimin tanssin, alaspäin ne valuivat, seisoin erään koulun toimistossa ja katselin ulos.

Täällä on 13 joulupukkia. Aattoiltana lahjat jaellaan itse, eikä pukki enää käy. Kuva: iceland.is
Niin. Olen nähnyt yhden pienen peruskoulun; olen nähnyt viimeisten kahden ja puolen päivän aikana lukemattomat määrät ruoka- ja kirjakauppoja, sillä. Sillä sillä. Autoin tuota ihmistä, jonka luona olen kylässä, töissä, sillä kustantajilla on kauheat joulukiireet loppuun saakka. Olemme roudanneet päivät pitkät, siis aivan täydet päivät, kirjoja varastolta kauppojen hyllyille. Pienet ja keskisuuret kustantamot toimivat niin; niiden pitää itse viedä kirjat. Tämä "minun kustantamoni" on erittäin hyvin näkyvillä kaikkialla ja myy hyvin, mutta silti sitä vain itse roudaillaan. Olen siis nähnyt myös ruokakauppojen takatilat. 

Ja autosta käsin vuoret (ihanat!), meren, valkeat maisemat, hevosia. Tuntenut purevan viiman aina, kun on pitänyt hypätä autosta kauppoihin, katsellut ikään kuin sivusta (ja autoruuhkiin juuttuneena) ihmisten joulupaniikkia, ostosten määrää, tuskastumisia. Ajatellut; olen ulkona tästä, onneksi. Mutta tänään kyllä kävimme ostamassa viimeiset lahjat, eli sisällä olin yhtäkkiä samassa missä muutkin. Mutta onneksi hoituivat kaikki nopeasti, ja vaikka en ole muutamaan vuoteen tuntenut joulua saati viettänyt sitä juurikaan, alkaa nyt kohota tunnelma. On hankittu kuusi, ja huomenna koettaa ilta sukulaisissa. Ja suklaata, ruokia (erityisesti kiinnostaa ja kauhistuttaa erilainen ruokakulttuuri, kuten ulostesavustettu lampaanliha (Taðreykt) mutta kasvissyöjänä aion silti pysyä; lupasin tosin maistaa vähän mätää kalaa, jos sellaista tarjotaan), aikaa viimein ehkä, ja kummallisia asioita, kuten se, että toisena iltanani täällä läväytti talon pieni eläväinen yhden kengistäni ikkunalaudalle. En ollenkaan ymmärtänyt, mitä hän tällä ajoi takaa, mutta seuraavana aamuna sain selityksen; joulupukki tuo kolmenatoista päivänä ennen joulua lahjan jokaisen kiltin lapsen kenkään. (Toim.huom. minun kengässäni ei mitään ollut.)

Tollasta on Reykjaviikissä. Kuva: icelandtours.is
Mutta mitä tulee Islantiin; kihelmöi olla täällä. On jäätä, valkeaa, kummallista säätä. Ja lempeitä ja jotenkin suomalaisehkon tapaisia ihmisiä, mukavia kun heille puhuu, mutta vähän kaukaisia jos ei, ja ilo on huomata, että ikään katsomatta lähestulkoon kaikki puhuvat englantia, joten ei tarvitse nököttää hiljaa nurkassa, kuten muutama vuosi sitten Saksaan kielitaidottomana muutettuani. Hädin tuskin ymmärrän islantia, mutta jännä kuinka korva jo muutamassa päivässä tottuu, ja osaan poimia sanan sieltä, toisen täältä. Katsotaan, miten kieli imeytyy pidemmän ajan kuluessa, vaikkapa kahden viikon päästä; osaanko sanoa sitten enemmän kuin hei, hei hei, kiitos ja kissa ja numerot ja joulu.

Päivät ovat menneet hujauksessa. En ole ehtinyt kirjoittaa tai oikeastaan en ole vielä sen vertaa asettunut, että edes pystyisin, joten senkin takia olen tarjoutunut auttamaan työkiireissä, mutta mielenkiintoista on ollut seurata, miten konkreettista kustantajan työ on voi Islannissa olla. Sekä hektistä ja väsyttävää, sillä työpäivien jälkeen on väsyttänyt kuin ruttoa. Huh. Onneksi tänään puolilta päivin loppui kuskaaminen. Nyt on lempeä ilta, rauha talossa. Saa vähän rentoutua; ihmetellä, miten jälleen kerran vietän joulun vieraassa perheessä. On ollut mielenkiintoista pienen elämäni aikana viettää ihan erilaisia jouluja kuin oman perheen parissa Suomessa, kuten olen Saksassa tai Paraguayssa tehnyt, tai ei viettää joulua lainkaan. En viettäisi sitä tänäkään vuonna, jos en olisi kohtalonoikusta tavannut tätä ihmistä, jonka vuoksi tulin. Muutaman päivän aikana olemme nauraneet paljon, tutustuneet lisää, ja minä henkilökohtaisesti olen ihastunut lisää ja ajatellut hyvällä tavalla pelonsekaisin tuntein, että mihinkähän vielä joudun.

Kuva: www.djupivogur.is
Toivotan teille kaikille hurmaavaa joulua, jos sitä vietätte. Mikäli ette vietä, toivotan silti hurmaavia, herkullisia päiviä ja hetkiä, mitä ikinä teettekään ja missä. Valitettavasti en voi lähettää kuvaterveisiä, koska en ole ehtinyt kuvia ottaa. Olen kyllä nähnyt kaikenmoista huimaavaa kauppojen takatiloista ja parkkipaikoista ja kirjahyllyistä huolimatta. Ai niin; suomalaistakin edustusta on ollut hyvin näkyvästi melkein joka kaupan hyllyllä vinoin pinoin. Nimittäin Salla Simukan Punainen kuin veri -kirjaa. Onnea siitä. Minun kirjani suhteen ollaan vähän tohinoissa. Yksi kääntäjistä ei ehdi, toinenkaan ei, seuraavaa haetaan kissojen ja toisten kissojen kanssa. Joka tapauksessa voikaa kaikki pulleasti, riemukkaasti, häpeilemättömästi, ihanasti! Minä alan nyt voida hyvin, vaikka hyvinhän olen voinutkin, mutta nyt niin hyvin kuin raskaan hyppimispäivän jälkeen kaikessa rauhassa sohvalla voi voida.

2 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa elämäsi Reykjavikissa,vaikka yö onkin noin pitkä. Ja ihanaa islantilaista joulua sinulle!

    VastaaPoista