torstai 4. joulukuuta 2014

Tervehdys Tanskasta

Olen ollut viikon Tanskassa. Kööpenhaminassa, missä näin auringon ensimmäistä kertaa yli kuukauteen heti kun astuin viime lauantaina lentokentältä ulos. Iloa riitti puolitoista päivää; on samanlaista harmaata, pimeää ja koleaa kuin Suomessakin, enkä ole oikeastaan turisteillut tai paljoa nähnyt, ei tämä mikään lomalomaloma ole, vaan pikemminkin olen tutustunut ja puhunut, kirjoittanut, nukkunut, syönyt, hengaillut asunnolla. Uskokaa tai älkää; tämä nainen on ensimmäistä kertaa ikinä Tanskassa eikä muuta tee kuin hengailee rauhassa eikä edes jaksa lähteä ulos jäätymään.

Poroja siellä, poroja täällä, en istunut tämän päällä.
Tärkein asia: olen oppinut tuntemaan uutta ihmistä ja hänen jälkeläistään. Ja okei, tehnyt vähän jotakin, kuten hurjastellut yhden kylmän päivän aamusta iltaan Tivolissa, juonut mukillisen glögiä joulumarkkinoilla, nähnyt kuninkaanlinnan iltavalaistuksessa, kävellyt satamassa, ihastellut sydänlamppuja ja leikkinyt legoilla Lego-kaupassa. Viimein tänään näen Pienen merenneidon, mikäli pääsemme liikenteeseen ajoissa. Patsashan liittyy On nälkä, on jano -romaaniin kovasti paljon. Köpis on yksi niistä harvoista romaanini tapahtumapaikoista, joissa en ole käynyt. Että katsotaan nyt, olenko uskottavasti kuvannut näkemätöntä paikkaa kirjassa vaiko enkö ja katsotaan, pääsenkö patsaalle ikinä; en ole koskaan ennen vielä matkustanut näin, varta vasten ulkomaille olemaan varta vasten epäulkomailla. 

Lego-turisti.
Mutta sen verran ihanaa tämä on, että etsin jo seuraavia lentoja, on käynyt nimittäin niin, että on päästävä erääseen saarivaltioon, pian. Siellä viipynen loppuvuoden ja alun ensi vuodesta, ja kenties sieltä suoraan lähden maailman vatsaan, tai ei, täytyyhän Suomessa käydä kääntymässä ja olemassa kirjamainen, tai ei, en tiedä. Olen mennyt sotkemaan tunteeni uuteen ihmiseen eikä se ole hyvä, jos haluaa matkustaa. Ainoa hyvä on se, että kyseessä on saman alan ihminen, joka matkustelee paljon itsekin. 

Tivoli jouluasussa. Oli muuten nättiä ja tunnelmaista päivällä ja illalla.
Tanska-viikon aikana on joka tapauksessa tullut selväksi, että en kykene, halua enkä voi leikkiä enää kissaa ja hiirtä enkä voi katsella toisia samalla tavalla enkä voi ajatella. En halua, haluan vain yhden; että tämä molemminpuolinen tunne syvenee, tihkuu, täyttää, ottaa vallan, riepottelee eikä paisko. Olen tutustunut uuteen ihmiseen hiljalleen, pakostakin, välimatkapakosta, ja ihan ensimmäisen kerran tutustuimme vähän niin kuin bisnesmielessä eikä bisneksiä ole laitettu sivuun vaan ne hoidetaan, mutta nyt pursuan halusta. Kaikista maailman haluista. Samalla myös matkakuumeesta. Joten oikeastaan ihan mahtavaa, että juuri tällaisen olen löytänyt, tähän törmännyt, samanlaiseen sieluun, joka ymmärtää mitä on kirjoitusrauha ja inspiraatio ja matkustelumielihyvä ja joka nauraa ja hölmöilee, osaa hullutella, ja joka on vastuuntuntoinen koska hän ei ole yksin maailmassa, ja joka pitää minusta kiinni jokaisessa hetkessä, ja joka osoittaa pitävänsä minusta huolimatta rakennusvirheistä, vaikka eihän hän virheitäni voi tietää kun en itsekään niitä kaikkia tiedä, mutta hän on valmis tutustumaan niihin ja hän pitää minusta öisin kiinni niin että palelee, vaikka on kuuma, ja hän pitää huolta vaikka ei edes tarvitse. 

Terkkuja hippiasunnosta, missä olen poro ja missä on paljon puuasioita.

Voi maailma olen pitkästä aikaa niin että en ymmärrä maailmaa mutta samalla näen sen ja tahtoisin antaa sille kaiken anteeksi. Voi maailma minun sisälläni leijuu elämä, sydämeni väpättää lempeämmin kuin koskaan ennen ja vatsanpohjassa tuntuvat nämä vinhat, humalluttavat ajatukset ja läsnäolo, herraiiksapuasentään olen löytänyt ihmisen johon haluan rantautua, ja minun on hirvittävän hyvä olla, istun ikkunalaudalla katson Kööpenhaminalaista katua, vastapäisen talon suuria valkoisia ikkunoita, ikkunoiden takana liihottavia elämiä, yksi kynttilä palaa ja pyörät seisovat telineissään, katson keskipäivää joka on harmaa ja värjöttää, ja kahden metrin päässä minusta sohvalla istuu hassu, komea, suuri ihminen, jonka syliin tekisi mieli paukahtaa juuri nyt, juuri tällä hetkellä, ja ehkä minä paukahdankin, kutitan nenänpäästä, sanon; oih.  

Ja oih oih uusi asia on tapahtunut; kirja-arvostelu Turun ylioppilaslehdessä. Tuolta sivulta 28 sen voi lukea. Minä luin ja kiljaisin riemastuksesta. Poroilu jatkuu nyt, kirjoitushetki ja sitten vähäinen turistielämä. Kuvia yritän ottaa jos muistan, tähän asti ei ole juuri kamera käynyt, paljoakaan ainakaan.

6 kommenttia:

  1. Oijoi, Maaria, miten minusta aivan näyttää ja kuulostaa siltä, että olet kuumaa laavaa ja mielettömän rakastunut! M. totesi juuri eilen minulle puhelimessa, että 'siinä pitää olla sitä silmiinkatsomisen autuutta, mutta sitten myös paljon hulluttelua ja naurua.' Minä siihen, että 'mies joka saa sut nauramaan, on se oikea.'

    Minulla on outo tyköveto Tanskaan, vaikka se kieli on mitä on. Muistan ihanan pysähdyksemme Odensessa, viivyimme vain yön yli ja sinne on päästä vielä. Legolandiat on käyty ja nähty. R. on saanut nauttia Tanskasta isäntänään eräs kuuluisa herra ja sitten...Tanskalaissarjat Silta ja Perilliset ovat olleet kuumaa kamaa ja kai sinne sitten vielä täytyy lähteä.

    Maaria, nyt mä arvaan: Sinä lennät sinne, missä on niitä pieniä sisukkaita, sydämen ryövääjä issikoita! Suukkoja minulta. Käyn tallila 'omani' tervehtimässä ennen joulua kera omenien ja leipien. Lumivaellus on myös tulossa. Tahtoo sitten juttua ja kuvia sieltä!

    Kirjoitusrauha parisuhteessa on sama kuin niin monella on tilan tarve. Minä olen niitä, jotka tarvisevat tilaa ja onneksi R. sen tajuaa. Ja matkustelu on samaa kuin hengittäminen: Ellei toinen siitä perusta, ei tule mitään. Oih, alan nyt uneksia suloisia juttuja ja puhallan sinne päin tähtien taikapölyä...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hulluttelu ja nauru ovat tärkeitä, ja kyky nauraa myös itselle. Tanska jäi kiinnostamaan niin että varmasti menen uudestaan. Oikein arvattu: Islantiin menen. Olen niin onnellinen tästä yllättävästä käänteestä elämässäni, että leijailen vain :)

      Poista
  2. Kiitos postauksesta Maaria!
    Paljon onnea elämäsi tielle♥♥

    VastaaPoista
  3. Ooh Maria,rakkaus,ihanaa! Onnea vaan sille:)
    Köpis on ihana;minulla on tai oli tanskalaisia serkkuja ja lapsena tuli vierailtua heidän luonaan muutaman kerran.Senkin jälkeen olen ollut muutamaan otteeseen tuossa ihanassa kaupungissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, rakkaus on ihanaa, ja toivon että tämä rakkaus kestää ja kasvaa! Köpis oli kyllä kiehtova, haluan sen vielä kesällä nähdä.

      Poista