keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uutta kohti menkäämme

Lukijani minun, ystäväni, sisareni ja veljeni rakkaani, vanhempani, kollegani, yhteistyöläiseni, serkkuni, kaimani, kissat ja koirat ja hevoset (mistä puheen ollen apua olen sivistymätön; vasta eilen opin, että Islannissa ei SAA olla muita hevosia kuin issikoita, muiden tuonti maahan on laitonta!), kaikki ihan kaikki:

Kuva ei ole joululta, kuten kuusen perusteella luulisi, vaan eiliseltä, kun bongasin kuusipuita vaikka en ollut niin ajatellut.
mieletöntä, lempeää, sähäkkää, rempseää, valloittavaa, parempaa, uljasta, kiihkeää, rauhallista, mieltäylentävää, hauskaa, ihanaa, valoisaa, oikeudenmukaista, täpäkkää, kaunista, oikukasta, viljavaa, vienoa, kainoa, tunteenpaloista, herkkää ja vauhkoa, lukemaan taipuvaista eli kirjavaa, tuotteliasta

vuotta 2015!

Pilvi, joka oli eilen niin erikoinen, että olkoon se toivotuskuva ensi vuodelle. Siis että erikoista vuotta vain!
Ja kiitos tästä vuodesta (joka omalla kohdalla myös teidän ihmisten ansiostanne oli mieleenpainuva) jonka käärin pakettiin illalla ja siirrän muistoihin kaksi tuntia Suomea jäljessä. Päivän kirjoitan kuin kuunkajo. Aamu on vielä reilut 2 tunti pimeä. Vuoden viimeisin (kenties, oletan ainakin) kritiikki omaa tuotostani kohtaan on niin oivallinen ja sellainen, että koen jälleen kerran maailmassa olevan lukijan, joka ymmärtää minua, jotta voin ainakin kirjailijana astua seuraavaan toiveikkaasti. Ja ihmisenä myös. Ja hei, vihdoin on muutama kuva täältä esittää (okei, olen ne jo instagramissa, jota en vieläkään täysin tajua, tyrkkinyt tarjolle). Todistusaineistoa siitä, että olen oikeasti saarivaltiossa enkä vaikka jossakin piilossa. Moikkis. Viihtykää! Ja please ei liikaa raketteja. Minä pelkään niitä yhtä lailla kuin lemmikkieläimet. Katselen lasin läpi. Täällä on joulun jälkeen räjähdellyt joka päivä, ihan nättiähän se on, mutta en oikein ymmärrä miksi pitää tulittaa, jos on ilo.

Vielä kun lunta oli. Nyt sitä ei juuri ole. On jäätä kyllä. Liukasta. Jännittävää kun ei tiedä pysyykö pystyssä.

4 kommenttia:

  1. Eipä ole täälläkään lunta. Mutta ehdottomasti tuota täpäkkää uutta vuotta haluan sinullekin toivottaa! Se kuulostaa jotenkin houkuttelevalta omallekin kohdalle.

    VastaaPoista
  2. Hieno kuva tuo alempi! Oikein hyvää ja tuottoisaa vuotta 2015 Maaria!

    VastaaPoista
  3. Eteenpäin ja Uutta kohti. Niin se on elävän mieli. Ihan jo jännittää, että mitä kaikkea se sinun elämäsi ensi vuonna tuo eteen:). Toivottavasti paljon rakkautta!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia ja teille kaikille paljon ihania asioita :)

    VastaaPoista