torstai 15. tammikuuta 2015

Fifty Shades of Blue

Joskus riittää se, että näkee, lasin läpi vaikka. Lasin takana koko maailma. Joskus riittää, että ei ole siellä sisällä ja silti on. Joskus on parempi olla ulkopuolella ja katsella miten kaunista kuin olla sisällä ja nähdä ei mitään. Kuten sekin: asuisitko mieluummin kauniissa talossa, josta näkyy rumat näkymät vai rumassa, josta voi katsella kaunista?


Eilen pääsin Blue Lagooniin, joka on yksi suosituimmista turistikohteista täällä. Ajanvalinta oli mitä mainioin; keskellä viikkoa alkuiltapäivästä tammikuussa, jolloin jouluturistit ovat jo kaikonneet. Vedessä oli tilaa ja voi miten huimaavan kaunista. Lillua lämpöisessä ja usvassa ja pehmeässä. Kuin pilvessä, unessa, jossakin epätodellisessa. Lätkiä kasvoille mineraalimönjää, jota saa ilmaiseksi (saisi myös rahalla, mutta miksi maksaa aineesta, jota on tarjolla kaavittavaksi tynnyreistä ilmaiseksikin) ja kuivaa sen sisällä, jäätyä suorastaan, tuntui että otsani on jääkuori. Suosittelen kohdetta kyllä, mutta jos ei halua maksaa suuria summia samankaltaisesta kokemuksesta, kannattanee etsiytyä luonnon suomille paikoille esimerkiksi lämminvetiseen jokeen tai muuta. Omaa kokemusta sellaisesta ei vielä ole, mutta pakko myöntää että tämäkin keinotekoinen laguunielämys oli varsin antoisa.


Hätkähdyttävintä on maisemat ja sinisen määrä ja valkoisen. Itse allasvesi ei ole kirkkaantaivaansinistä, mutta ulkopuolella on, kuin unta, läikähtelevää, heijastelevaa, peilimäistä jääkylmänsinistä. Hukun sinisen eri sävyihin. Eilen ja tänään ja aina.


Tänään hyppäsin aamuvarhain kyytiin enkä osaa vieläkään kirjoittaa. En osaa enää ikinä sen jälkeen kirjoittaa, sen jälkeen mitä näin. En ole todellisuudessa. Olen jossakin sadussa sisällä. Näin puolikuun valaiseman säihkyvän, jäänsinisen, maailman pilkistävimmän turkoosia, melkein hopeista se oli. Joki, joka piirsi laakeaan maahan poukkoilevan viivan, epäsuoran elämän, ja taustalla vuoret ja kaukana heräävän auringon ensimmäiset haukotukset ja. Ja minulta ovat sanat loppuneet! Ja tuuli, joka hulmutti tiellä, veti perässään tai työnsi edellään ohutta lumiverkkoa, ihan oli kuin lentävää usvaa ja minä jouduin haukkomaan henkeäni. Sydämeni särkyi tuhat kertaa pirstaleiksi, niin kaunista oli, enkä pystynyt muuta kuin tuijottamaan ja huokailemaan ja onni on sitä. Että sanat eivät riitä.


Kuvia ei ole. En pystynyt rikkomaan lumousta napsimalla kuvia, en vain pystynyt. Otin muutaman paluumatkalla. Tuuli veti yhä mukanaan lumimattoa, vuoret lauloivat, ja aurinko värjäsi taivasta vaaleanpunaisella. Istuin pari tuntia sellaisissa maisemissa, muuta en tarvitse koko päivänä, tosin istuin koko päivän kyydissä, tein ajatusmyrskytyötä ja nousin välillä kirjakauppoihin mukaan. Kävin myös syömässä huisia ruokaa, vegaania tietenkin, kerron joskus lisää suosittelumielellä, nyt en voi, haluan uida eilisen ja tämän päivän sinisissä sävyissä. Oi, oi, haluan sanat jotta voin kirjoittaa kokemani kirjoiksi!


Ai niin ja voi ilo. Turun Sanomissa oli eilen mitä ilahduttavin kritiikki On nälästä, on janosta. Jippii.

9 kommenttia:

  1. Hienoja sinisiä sävyjä ja Blue Lagoon kuulostaa mahtavalta.Hmmm,haluan sekä kauniin talon että kauniit näkymät;D No meidän 7.kerroksinen talo ei ole mikään kaunis talo,mutta on kauniit näkymät puistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan haltioissani sinisen sävyistä täällä. Onhan niitä muuallakin tullut nähtyä, mutta täällä on lunta, meri ja vuoret ja taivas; kaikki välillä pelkkää sinisenkirjavaa. Ihanaa. Suosittelen visiittiä :)

      Poista
  2. Turussa on järkiperäisiä ihmisiä ja myös siellä syntyneet kuuluvat niihin (it's me eg.). Hyvä kuvakin sinusta jutussa.

    Tuo kuva sinusta kun pidät aurinkoa kädessäsi...Toivottavasti se on sinulla isona, sillä siinä on jotain maagista.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun Sanomissa on hyvin usein kritiikkejä kirjoista, joita ei välttämättä muualla noteerata, mikä on hieno asia. Ja tuntuu, että siellä ei anneta asenteiden vaikuttaa - tosin tällä kertaa musta tuntuu siltä joka tapauksessa, jos vertaan omiin kokemuksiin, joten olen jäävi sanomaan mitään. Muutenkin kannattaisi varmaan olla kommentoimatta kritiikkejä lainkaan, mutta Hesarin kritiikki vain oli niin käsittämätön lähtökohdiltaan, etten voinut olla hiljaa. Tuo on kyllä mainio kuva. Fiilikset ottohetkellä aika lumoavat. Joten säästän kuvan joka tapauksessa koneeni uumenissa ja muistitikulla.

      Poista
  3. TS:n kulttuuriosasto osaa varmaan asiansa, tämäkin juttu on hyvä arvio. Mutta muuten lehti on kyllä aika paljon Hesarista jäljessä. En pysty täällä Turussa olemaan ilman Hesaria enkä jaksa TS:stä maailman uutisia seurata, ei ole niin laadukkaita juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuuriosastosta on tullut tosiaan ihan hyvä kuva Turun Sanomien suhteen, ainakin mitä olen sieltä kirja-arvioita yms. juttuja seuraillut. Mutta niinhän se kai on, että maakuntalehdissä ei edes voida satsata monipuolisiin maailmanuutisjuttuihin..kai..

      Poista
  4. Ymmärrän tuon tuskan, kun näkee ja kokee jotain niin kaunista, ettei mitenkään pysty pukemaan kokemusta sanoiksi. Minäkin koin sellaisia hetkiä Islannissa kolme vuotta sitten. Se on huikea maa, on huikeaa, että olet siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, huikeaa ja ihmeellistä, ja aivan ihana satumainen maa! Paitsi politiikan suhteen täällä on todella korruptoitunut meininki.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista