lauantai 14. maaliskuuta 2015

Etelä-Afrikasta hoi!

Etelä-Afrikassa

olen alhaalla Kapkaupungissa

hirveästi tekee mieli jakaa ajatuksia suomeksi
olen päässyt puhumaan saksaa kahden päivän ajan
hostelli on saksalaisten kansoittama muutoin olen uinut eri kielissä
joita Etelä-Afrikassa on riittämiin


olen esiintynyt kolmesti, lukenut sekä runojani että otteita romaanistani, ja katsellut sekä kuunnellut lahjakkaiden runoilijoiden esityksiä silmät laulaen ja minulla on onnellinen olo täällä runoilijana, miksi ei Suomessa koskaan. Muutamat runoistani julkaistaan eteläafrikkalaisessa antologiassa. Jännittävää. Esiinnyn vielä kahdesti; kerran Johannesburgissa viikon päästä ja sitä seuraavana päivänä Bloemfonteinissa uusien runoilijaystävien kanssa. Olen hämmentynyt siitä, miten voimakasta täkäläinen runous on ja toisaalta siitä, miten lapsenkengissä romaanikirjallisuus maan järjettömän historian takia. Opetin kahtena päivänä Polokwanessa luovaa kirjoittamista, tulen milloin tahansa uudestaan. Ainakin kutsu kävi niin opettamaan kuin ensi vuoden festareillekin. Otan mukaan muitakin suomalaisia. Alkakaa hieroa käsiäni sillä se saatat olla sinä. Mieluiten ottaisin kaikki. Lähtisin bussilla koko suomalaisen runoilijakatraan kanssa ja näkisin maat kaikkien silmin


sillä se kasvattaa ja: huomaan olevani täysin erilainen matkustaja kuin toiset. En nauti hostellissa olosta vaikka istunkin hostellin tyhjässä, erittäin kodikkaassa keittiössä (niin kodikkaassa että haluaisin tällaisen sitten joskus jos minulla on vielä koti) ja päätä särkee ja sielu huutaa ja sisälläni temppuilee kauhistuttava tulva, jonka haluaisin iskeä paperiin istun hostellin tyhjässä, erittäin kodikkaassa keittiössä ja pakahdun paineesta kirjoittaa, räjähdän ehkä, olisi rauha ja tilaisuus kirjoittaa


mutta en pysty. Jokin estää. Kirjoitan sen sijaan ajatuksia auki. Ihailen sitä mitä on. Kävelin tänään rannalla joka oli lähes autio kävelin kaksi tai kolme tuntia ja mieleen tanssi runo. Kirjoitan sen kohta. En nauti hostellissa olosta, sillä tähän asti Etelä-Afrikassa nukuin perheissä ja kirjailijatalolla ja vain paikallisten seurassa, pääsin sisään pääsin näkemään, ja hostellit ovat täynnä toisia matkailijoita jotka vilkkuvat vain matkailijajoukoissa eivätkä näe sisälle maahan sillä lailla kuin näkisi jos menisi kunnolla sisään. En tiedä mitä höpisen olen turta. Kävelin tänään rannalla Kapkaupungissa ja viikko sitten kävelin Mosambikin sekä Zimbabwen rajalla Mapungubwen kansallispuistossa (okei, suurimman osan ajasta pysyin visusti safariautossa), olen tanssinut iloisia askelia tien varrella Elimissä koska auto meni rikki ja piti odottaa (mitä muutakaan silloin voi tehdä kuin järjestää tanssiaiset!), olen kävellyt Polokwanessa jalkapallostadionilla ristiin rastiin ja kaikista eniten olen kävellyt unissani sekä ovilta autoihin ja katsonut silmiin härkää. Vilkuttanut apinoille. Syönyt maissia eri muodoissa, kurpitsamuussista pidän eniten. Olen matkustanut bussilla koko maan halki. Nähnyt savannit ja vuoria ja kuivaa maata ja punaista ja keltaista maaperää ja vehreitä viinilaaksoja ja ennen kaikkea ilmeitä. Olen halannut iloisia henkilöitä. Olen saanut paljon. Tuntuu runolta.

Niin ja ostin myös tuollaisen tyypin. Sen nimi on Runo.
Olen kävellyt liian vähän. Huomisaamuna haluan juosta hiekassa rannalla. Sitten haluan kävellä Table Mountainin laelle ja huudahdella. Haluan kietoutua poikaystävän ympärille, mitä en voi tehdä kahteen viikkoon, mutta sen sijaan voin painaa jalkapohjat sandaaleihin ja läpsyttää milloin hiekkaa, milloin soraa, milloin asfalttia. Voin juoda lasin viiniä kuten parhaillani teen (ja varmaan nukahdan sen jälkeen) ja voin nauttia auringon suudelmista. Haluan lisää seikkailuja jotta voisin kirjoittaa koko maailman. Haluan sinut ja sinut ja sinut!

PS. Kaikkien sääntöjen vastaisesti olen myös liftannut täällä, ylhäällä pohjoisessa. Se oli helppoa, vaivatonta ja turvallista. En olisi naisena tehnyt sitä yksin, mutta kahden paikallisen runoilijaherran kanssa homma sujui niin hyvin että melkein voisin liftata yksinkin. En vain uskalla, kun tiedän, mikä meininki täällä on: joka neljäs mies on raiskaaja ja hirvittävän suuri prosenttiosuus teinipojista ajattelee, että joukkoraiskaus on hauskaa.


3 kommenttia:

  1. Hengästyttää jo pelkkä lukeminen. Olet tainnut lukea täkäläisiä iltalehtiä myöskin. Ehkä tosiaan kannattaa liftata tutussa miesseurassa.

    VastaaPoista
  2. Hienoa että olet vielä elossa ja onnellisena, Maaria! ♥
    Jälleen uusia aluevaltauksia, sinua ei pysäytä mikään!!!

    VastaaPoista
  3. Wau, huikeita kokemuksia! Afrikan savannit, eläimet, vuoret ja meri... Siskoni on tällä hetkellä Keniassa, ja itse haluan uskoa, että "vielä jonain päivänä" tulee itsekin nähtyä noita maisemia. :)

    VastaaPoista