tiistai 28. huhtikuuta 2015

Matkat eivät lopu vaikka ne keskeyttäisikin

Maailma järisi kolme päivää sitten.

En tiennyt asiasta mitään ennen kuin vasta vuorokausi tapahtuman jälkeen.

Kun maailma järisi niin että monelta hajosi elämä, olin mistään tietämättömänä matkalla Zagrebista Plitvicen kansallispuistoon (olen siis tällä erää Kroatiassa). Kuljeksin koko päivän kuin unessa. Paratiisissa. Annoin mielen levätä, sielun laulaa. Vaelsin ympäriinsä, nautin hiljaisuudesta, kevätvihreistä latvoista, vedenkohinasta, linnuista, järvinäkymästä sellaisesta kulmasta että luulin olevani välillä paratiisin lisäksi Suomessa.


Ojentelin vartaloani, kosketin kirkasta vettä.
Lävitseni kulki rakkausjärinä.
(Olen niin rakastunut tiedättekö
että muutan Islantiin.)


Kun pääsin myöhän illalla takaisin majapaikkaan, kahdeksi viikoksi vuokraamaani kotiin, olin niin väsynyt että kaaduin sänkyyn. Heräsin sunnuntaina voimaantuneena, edellispäivän kuvankauniista maisemista humaltuneena, innoissani ja rentoillen, odotusta täynnä, elämä on sitä. Tein töitä koko sunnuntaipäivän, sillä sain tärkeän lehtijuttuduunin pikaisella aikataululla, enkä avannut uutisia kuin vasta illalla. Vasta silloin saatoin lukea, että kun oma maailmani oli leijaillut satumetsässä ja sen hurmaavissa tunnelmissa, oikea maailma oli taas pirstaleina. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en seuraa uutisia joka päivä, vaan joka toinen, suurin piirtein, sillä työhön uppoutuneena en kertakaikkiaan jaksa juoda sisääni uutisia. Pitäisi ryhdistäytyä. On suorastaan sivistymätöntä huuhailla itse pilvilinnoissa sillä aikaa kun toisilta viedään kaikki.





Joka tapauksessa halusin tulla sanomaan että uudet sivuni ovat yhä tuloillaan, mutta ovat. Luulenpa, että noin parin viikon päästä avautuvat. Lisäksi halusin tulla sanomaan, että viime viikon surullinen uutinen Seita Vuorelan kuolemasta järkytti. Menetimme jotakin suurta. Luin vasta äskettäin hänen viimeiseksi jääneensä nuortenromaanin Karikko. Vaikutuin, suosittelen, lukekaa!



Lisäksi halusin tulla kirjoittamaan suomeksi. Olen huomannut, että sanat katoavat. Olisi elintärkeää tekstityöni kannalta päästä puhumaan suomea. Jonnekin. Pian. No, ainakin tulen Suomeen. Kesäkuun alussa, pysynen siellä muutaman viikon, sillä no...totta puhuen maailmanmatkaajan matka alkaa olla vähän heikunkeikun. Kirjoitin tuonne tuntojani, englanniksi (huom tällä kertaa en johdata teitä väärälle sivulle, anteeksi viime kerrasta, nauratti kun huomasin virheen!). Voikaa hyvin. Pitäkää kiinni heistä, joista välitätte, jooko. Tunteellisuus on vallannut minut niin että PAKKO päästä sinne Suomeen(kin) halaamaan kaikkia. Viikon päästä pyrähdän Islantiin. Halaamaan ainakin, jos ei muuta. Sen jälkeen käyn Ukrainassa taustatöissä. Ja sitten, sitten Suomeen. Oh oh oh!


torstai 23. huhtikuuta 2015

Kirjan ja hutsun päivä


Kustantajani Inton verkkokaupasta saa lisäksi 20% alennuksen sunnuntaihin saakka KAIKISTA ostoksista. Siitä vain kirjaostoksille ja lukemaan! Käyttäkää alennuskoodia Ruusu15.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Englanniksi päivää

Kirjoitan välillä matkakuulumisia englanniksi.
Voi käydä kurkkaamassa Home Is Where Your Story Is -blogistani.

Uusi suomenkielinen kotisivuni on tuloillaan. Hitaasti, varmasti.
Terveisiä Sloveniasta. Katselen kuinka savu kohoaa vastapäisen talon
piipusta. Lampaat määkivät, juoksevat villisti pihalla.

Bled-järvi ja kirkkosaari.
Alpeista kantautuvat huiput silmiin.
Jos haluan kaupunkiin, kävelen ensin kaksi kilometriä bussipysäkille,
nousen bussiin, jos sellainen sattuu kulkemaan, matkustan puoli tuntia

ja saavun Ljubljanaan. Kokeilen tänään kulkeeko bussi. Joskus kuulemma ei,
joskus kyllä. Voikaa hyvin!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ohjakset käsiin kai sitten

alakulo ujuttautui luihin ja ytimiin sunnuntaina
se ei lähde pois vaikka olen tällä hetkellä
unimaisemissa siellä mistä viime ajat haaveilin
niin hengästyttävässä vuorten ja meren valssissa että voisin
kiljua sydän hakkaa hakkaa jalat tarpovat kilometrejä
hiki tirskuu, haluaisin laulaa mutta en voi
koska lauluni olisi mykkää, surullista

Käytiin pitkäperjantaina Dozza-nimisessä pikku kylässä. Suosittelen.
asun hostellissa joka on halpa mutta melko kauhea
yöunissa jotka katkeilevat on niin kylmä
ikävässä joka ryömii ympäriinsä pitkin sydäntä
ei anna armoa vaikeuksissa joista en voi puhua

Biassa-kylässä olen tämän viikon. Tällaisiin katuihin eksyin.
tässä vaiheessa matkalaukkuelämää on
iskenyt entistä kipakammin ja rajummin tieto
siitä kuinka todella eksynyt olen
niin eksynyt että olen alkanut eksyä paikkoihin
vaikka yleensä en, en tarvitse edes karttaa mutta nyt sen kantaminen tekisi hyvää
eksyin poikaystävän lähtöpäivänä Bolognaan
missä harhailin kaksi tuntia kunnes löysin tuttuja paikkoja
eksyin pikkuiseen Biassa-nimiseen kylään missä yövyn tämän viikon
eksyin viime viikolla Bolognan kirjamessuilla ylenpaljouteen ja ajattelin:
meitä kirjailijoita on liikaa miten joukosta voi ikinä erottua ja toisaalta
sain aivan todella hulppeita ideoita sekä kirjailijana että kirjojen edustajana (edustajaa kaipaava kirjailija: lue eteenpäin!) kirjamessuilla eksyin tosin myös hyvällä tavalla ständeille missä tein kauppoja, poikaystäväni leviää ympäriinsä pian, olen hänestä niin ylpeä mutta
mitä tulee eksymiseen:

Riomaggioren kylä Cinque terressä.

 eksyn aina kun saan kieltäviä apurahapäätöksiä kuten ennen pääsiäistä kaksi. Joten: olen päättänyt ottaa ohjat omiin käsiin. En tiedä mikä siinä on että apurahaa ei myönnetä, kun kirjasta on jo sopparikin ja suunnitelmat selvät ja hakemukseni vaivalla kyhättyjä, en haluaisi enää lannistua kieltojen takia (huom. lannistun joka kerta ja itken salaa) joten päätin Bolognan messuilla ryhtyä agentiksi. Paitsi jos nyt käy niin hyvin, että saan tarpeeksi kirjastoapurahaa tai jos vaikka Taikelta tupsahtaisi taiteilija-apuraha.


Vaelluksen varrelta.

Aloittelen virallista agenttihommaa hiljalleen, tällä hetkellä oma romaanikäsis on niin kiperässä vaiheessa ja vaatii keskittymistä, että mikäli rahat loppuvat, otan lainaa tai menen johonkin matkanvarren baariin tarjoilijaksi. Mutta sitten kun saan käsistä huolella eteenpäin (tarvitsisin tosin täyspäiväistä keskittymistä aina sen julkaisuun asti), rekisteröin agentuurini, alan tehdä töitä toden teolla. Olen nimittäin nyt kaksilla suurilla kirjamessuilla nähnyt kuinka homma toimii sekä ostajan että myyjän puolelta, keskustellut pitkät tovit mm. erään australialaisen agentin kanssa, joka muutes on myöskin kirjailija, harjoitellut kauppojen tekoa, ja todennut, että kaiken voi oppia.


Keskellä viinitarhoja menivät polut.
Koen tyhmänä oman tuotantoni edustamisen, joten etsin yhä itselleni agenttia Eurooppaan, mutta tiedän olevani hyvä edustamaan muita. Puhelahjat on annettu ja silmät, jotka näkevät, missä on rakoja. Menen vuoden päästä Bolognaan agenttiosastolle, vuokraan sieltä oman pöydän ja myyn lanu-kirjallisuutta, sitä ennen tietysti paukutan menemään muita teitä pitkin, mikäli apurahatilanne todella on totaalinen nolla kirjailijantyön suhteen. Pitkät keskustelut agenttien ja kustantamojen edustajien kanssa ovat toden teolla avanneet minulle täysin mahdollisen uuden ammattinäkymän. Inspiroivan sellaisen. Olen heilunut Frankfurtin ja Bolognan messuilla juuri oikeassa seurassa oikeaan aikaan. Innostunut. Ja kun kerran kirjailijantyötäni ei nähdä tukemisen arvoiseksi, tuen sitten itse itseäni. Mikä vie kenties liikaa aikaa ja energiaa kirjoittamistyöltä mutta toisaalta eksymisen tunne täällä maailmalla korostuu kun on yksinäinen kirjailija. Eli ehkä olen tehty sitä varten etten vain lukkiudu seinien (tai tällaisten maisemien!) sisään yksinäisyyteen ja epätoivoisiin onnistumisen ja epäonnistumisen tunteisiin.

Pyykit ja keltaiset talot.
Olen tilanteessa, jossa on pakko alkaa etsiä työtä (mulla on niin tiukalla rahat, että täälläKIN Cinque terren alueella joudun katselemaan vierestä kun ihmiset istuvat ravintoloissa ruokailemassa ja popsin tien poskessa istuskellen, ihmisiä katseellani seuraillen omenaa tai leipää, mikä on toisaalta paljon antoisampaa kuin se että istuisin ravintolassa ja katselisin suuni täynnä herkkuja toista ihmistä tien poskessa jyrsimässä hedelmää). Kokeilen omia siipiä. Ei mitään voita jos ei yritä ja toisaalta tässä tapauksessa mitään en menetäkään vaikka yritänkin, paitsi ehkä tonnin pari, eli riski on pieni. En vielä virallista agentuuriani, mutta sellaiset kollegat, joilla on edellytyksiä kansainvälisille markkinoille eikä kuitenkaan vielä ovea sinne, voivat udella olisinko heille ovenavaaja.

Jyrkkiä pudotuksia, ei aitoja tai kaiteita.
Kello lähenee kymmentä. En ole saanut nukuttua moneen yöhön kunnolla. Saati syötyä - mikä johtuu myös alakulosta, en vain saa syötyä vaikka löytäisinkin omenan lisäksi banaanin, vaikka, jos olen suruissani. Menen tänään vaeltamaan puoleksi päiväksi ja kirjoitan loput tunnit. Eilen vahingossa kävelin Cinque terren kaikkien kylien läpi, nousin rankoilta tuntuvia nousuja ja vaikeahkoja laskuja koko päivän uuvuksiin asti niin että illalla ainoa mitä jaksoin kirjoittaa oli viestejä poikaystävälle. Olisin halunnut hänet viereeni kaikkiin maisemiin. Haluan hänen luokseen pian. Tänään en kävele Cinque terren kauniisiin kyliin, sillä mielestäni yksi päivä niissä oli tarpeeksi, vaan suuntaan etelään Portovenereen. Viisi tuntia sanovat että menisi, mutta olen vauhdissa, menee varmaan vähemmän. Sitten matkustan bussilla La Speziaan ja etsin vaikka väkisin ruokakaupan josta saa jotain halpaa. Ja sitten työn touhuun taas. Iloisia päiviä kaikille!